Jalokivikoru - osa 12

Harbottien pariskunta sai yllättäviä vieraita Palmarian asunnolleen varhain maanantaiaamuna. Ovella seisoi joukko poliiseja sekä tutkinnanjohtaja. Heillä oli oikeuden määräys tehdä kotietsintä talossa edistääkseen tutkimuksiaan. Herra Harbott tuskaili etsinnän vievän koko päivän, sillä talo oli suuri ja sokkeloinen. Kymmenet poliisit alkoivat haravoida kaikkea mahdollista luksuslukaalin kellarista ullakolle asti. Varhain iltapäivällä etsintä tuotti vihdoin tulosta. Tyytyväinen hymy kasvoillaan yksi poliiseista kantoi sormiensa välissä asetta. Tutkimuksia johtanut poliisietsivä tarkkaili löydöstä pitkään ja sulki revolverin lopulta tiivisti muovipussiin. Se oli nyt matkalla rikosteknisiin tutkimuksiin poliisilaboratorioon. Etsivä saattoi jo suoralta kädeltä kertoa, että aseella oli ammuttu vastikään. Sormenjälkitutkimukset valaisisivat entisestään tutkijan epäilyksiä. Kotietsintä jatkui varmuuden vuoksi myöhään iltaan. Poliisit poistuivat vasta yhdeksän aikoihin illalla, ja Harbottien pariskunta sai vihdoin hengähtää. Gloria oli sokissa. Hän ei ollut tiennyt Adlonin aseesta ja sen löytyminen oli hänelle suuri yllätys. Gloria tunsi syvää vihaa miestään kohtaan eikä halunnut olla hänen kanssa vaan kiirehti huoneeseensa yläkertaan. Rakkaan taiteilijan surmaajasta ei näyttänyt enää olevan epäilystäkään. Uutiset aseen löytymisestä kiirivät myös Joneson korviin. Tästä huolestuneena hän otti välittömästi yhteyttä Bilisteniin. Epäilykset olivat kohdistuneet Adlon Harbottiin, mutta Joneson oli tutkimuksissaan päätynyt aivan toisille jäljille. Herra Harbottin pidätys piti estää, ja niinpä hän kutsui Bilistenin ja rikostutkijat toimistoonsa iltapäivällä. Joneson soitti myös vuokraemännälleen rouva Mittansvarille varmistaakseen, että vuokranmaksuun tarkoitetulla sekillä oli ollut katetta. Rouva kuulosti hieman yllättyneeltä saamastaan yhteydenotosta. Se oli ollut poikkeuksellisen oma-aloitteista, sillä yleensä hänen vuokralaisensa pysyi hiiren hiljaa mitä tuli vuokranmaksuun ja vältti viimeiseen asti yhteydenottoa arvon emäntään. Tällä kertaa Jonesonilla oli muutakin kerrottavaa, mutta hän ei halunnut puhua siitä puhelimessa vaan pyysi rouva Mittansvaria käymään toimistollaan.

Iltapäivän helteiset tunnit kuluivat nopeasti. Ensimmäisenä toimistoon saapui vanharouva Mittansvar. Joneson oli kutsunut myös Harbottien pariskunnan paikalle, sillä hän halusi kertoa heille omista tutkimustuloksistaan samalla kun esittelisi niitä poliiseille. Siististi pukeutunut aviopari saapui seuraavaksi. Glorian kasvoista näkyi, että hän oli itkenyt. Aivan heidän kannoillaan saapui komisario Bilisten, kaksi virkapukuun pukeutunutta poliisia sekä murhatutkimuksia johtava poliisietsivä. Rouvan Mittansvar tunsi välittömästi olonsa kiusaantuneeksi, kun Harbottien tyylikkäästi pukeutunut nuoripari oli astunut sisään. Rouva itse oli pukeutunut huolettomasti ja jo kauan sitten muodista poistuneeseen asuun. Etsivän harjaantuneet silmät tarkkailivat vieraita. Isäntä toivotti kaikki tervetulleiksi hieman kuluneeseen toimistoonsa.

- Hienoa, että pääsitte kaikki paikalle.

Vieraat tuijottivat jännittynyt katse silmissään valkopaitaista yksityisetsivää. Kukaan ei sanonut mitään ja toimistossa oli hetken niin hiljaista, että kuka tahansa olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan puiselle lankkulattialle, joka oli peitetty vanhanaikaisella koko lattian kattavalla korkkimatolla. Joneson jatkoi monologiaan.

- Kuten tiedämme, kaupungissa on hiljattain tehty raaka henkirikos.

Joneson alkoi kerrata tapahtumia alkaen taiteilija Trajan Dubinderin murhasta joitakin viikkoja sitten. Epäilykset olivat kohdistuneet kaikkien todisteiden valossa herra ja rouva Harbottiin. Heillä oli kummallakin ollut motiivi rikokseen. Vieläkään kukaan ei sanonut sanaakaan, ja esitys jatkui. Herra Harbott oli hankkinut aseen tarkoituksenaan murhauttaa Dubinder saatuaan selville tämän suhteesta vaimoonsa. Toisaalta myös rouva Harbott saattoi olla epäiltyjen listalla, sillä hän oli vain hetkeä ennen taiteilijan kuolemaa katkaissut suhteensa tähän. Syyksi hän oli kertonut miehensä nimityksen ja tulevan muuton pääkaupunkiin. Tapahtumien seurauksena rouva oli joutunut taiteilijan kiristämäksi. Nyt manan maille siirtynyt taiteilija oli uhannut paljastaa heidän suhteensa Adlon Harbottille. Rouva oli suunnitellut taiteilijan murhaa estääkseen salaisuuden paljastumisen.

- Ikävä kyllä, taiteilija Dubinder ehdittiin surmata ennen kuin kumpaakaan näistä suunnitelmista ehdittiin panna täytäntöön.

Vieraat katsoivat toisiaan kuulemansa lausuman johdosta. Kaikki olivat ymmällään ja halusivat tietää, mitä yksityisetsivällä oli mielessä. Joneson selitti, ettei murhaaja voinut olla rouva Harbott, sillä hänellä ei ollut asetta eikä yhteyksiä palkkamurhaajaan. Kaiken lisäksi rouvan syyllisyys ei ollut uskottavaa alun alkaenkaan. Myöskään herra Harbott ei surmannut taiteilijaa, vaikka ase kuuluikin hänelle ja siinä oli hänen sormenjälkensä. Pahaksi onneksi aseella oli vieläpä ammuttu äskettäin ja poliisitutkimusten mukaan se oli myös etsitty murha-ase. Joneson oli tutkimuksissaan saanut selville, ettei Adlon Harbott ollut ateljeen lähettyvillä surmapäivänä. Harbott ei ollut myöskään palkannut ketään ampumaan taiteilijaa, joten Joneson oli halukas poistamaan herra Harbottin epäiltyjen listalta. Johtava rikostutkija keskeytti puheen.

- Entä kuka sitten ampui Dubinderin?

Jonesonin kasvoille levisi harvinainen ja leveä hymy. Hän oli oikeastaan jo odottanut tätä hetkeä, jolloin joku esittäisi tuon kysymyksen. Vastaus tulisi olemaan hyvin looginen, mutta kaikille osapuolille yllättävä. Ainoastaan kaksi henkilöä tuon toimiston seurueesta tiesi totuuden. Joneson kallisti päätään kohti lattiaa ja nousi tuoliltaan. Miettivin askelin etsivä kiersi pöytänsä takaa ja laski takamuksensa sen etureunalle. Vähäisin elein hän alkoi kääriä valkoisen paitansa hihoja ylös ja risti kädet rinnuksilleen. Tuskaisen pitkät minuutit kuluivat ja vieraat alkoivat jo osoittaa hermostumisen merkkejä. Kukin paloi halusta tietää totuuden. Joneson teki katseellaan pitkän kierroksen jokaisen vieraan silmiin ja jatkoi selostustaan.

- Trajan Dubinder oli kieltämättä kerännyt ympärilleen joukon vihamiehiä, joilla kaikilla oli hyvä syy päästää taiteilija päiviltä. Mutta vain yksi heistä todella toteutti kammottavan veriteon.

Dekkarin katse pysähtyi Gloriaan, joka hämmentyneenä alkoi vilkuilla ympärilleen. Silloin Joneson keskeytti viattoman rouvan hätääntyneen liikehdinnän.

- Rouva Mittansvar, me olemme tunteneet toisemme jo vuosia.

- Niin, herra Joneson.

- Osa vieraistamme on jo ehtinyt ihmetellä, miksi te olette tänään täällä.

Herra Harbott keskeytti ja halusi itsekin tietää, mitä tekemistä lähes tuiki tuntemattomalla vanhalla herttaisella rouvalla oli tämän tapauksen kanssa. Joneson nosti kädet ilmaan ja ikään kuin tyynnytteli Adlonia tämän kärsimättömyydestä.

- Rouva Mittansvar, te ammuitte taiteilija Trajan Dubinderin, eikö niin?

Toimistossa kuului kohahdus ja kaikkien katseet kääntyilivät vuoroon Jonesoniin vuoroin vanhaan rouvaan. Alkuhämmennyksen jälkeen huoneessa kajahti Adlonin ärtynyt ääni.

- Herra Joneson, mitä tämä nyt on? Vaadin selitystä!

Kuluneeseen pukuun sonnustautunut yksityisetsivä nousi seisomaan.

- Sain taannoin tutkimuksissani selville, että rouva Mittansvar on Adlon Harbottin biologinen äiti.

Adlon Harbott kiihtyi entisestään ja nousi puolestaan seisomaan.

- Herra Joneson, tuo on minun yksityisasiani!

- Aivan niin herra Harbott, sitä se on ollutkin aina näihin päiviin asti. Nyt on kuitenkin aika tuoda tämä salaisuus päivänvaloon.

Gloriaa heikotti. Bilisten kiiruhti kalpean rouvan tueksi, sillä kaikki mitä hän oli juuri kuullut, tuntui olevan liikaa yhdelle päivälle.

- Herra Harbott, te olitte ollut yhteydessä äitiinne, siis rouva Mittansvariin saatuanne tietää vaimonne syrjähypystä. Halusitte purkaa äidillenne järkyttävän uutisen aiheuttamaa tuskaa. Tällä tavalla äitinne sai tietää kolmiodraamasta. Rouva Mittansvar päätti säästää teidät mitä todennäköisimmältä skandaalilta ja mahdolliselta avioerolta. Hänellä oli liian paljon menetettävää, jos Harbottit päätyisivät eroon.

Joneson alkoi kertoa taustaa tapahtumille. Kävi ilmi, että Adlon Harbottin isä, Urleanus oli vuosikymmeniä sitten ihastunut Adalmia Mittansvariin, kun tämä oli jäänyt leskeksi oman miehensä menehdyttyä. Adalmia oli mennyt naimisiin melko nuorena upporikkaan Henry Mittansvarin kanssa. Herra Mittansvar oli tuolloin jo pitkälti yli eläkeiän eikä hänellä ollut lääkärien ennusteiden mukaan montaakaan vuotta elinaikaa. Urleanus ja Adalmia saivat aviottoman lapsen, joka ristittiin Adloniksi. Rakastavaiset päättivät, että Urleanus adoptoi jälkikasvunsa valehtelemalla vaimolleen vauvan olevan synnytyksen komplikaatioihin kuolleen etäisen serkkunsa lapsi. Urleanuksen syrjähyppy Adalmian kanssa ei saanut vuotaa julkisuuteen, joten Urleanus vaiensi mielitiettynsä kaikiksi näiksi vuosiksi yksinkertaisesti rahalla. Tämä selitti myös sen, miksi rouva Mittansvarilla oli jatkuvasti varallisuutta, vaikka hän virallisesti eli pienellä kotirouvan eläkkeellä. Eläkeläisrouvan tulonlähde ja poikansa maine olivat kuitenkin joutuneet vaakalaudalle taiteilija Dubinderin ilmaannuttua Glorian elämään. Kukaan ei olisi epäillyt herttaista leskirouvaa murhaajaksi, ja poliisien olisi ennen pitkää todisteiden puutteessa myönnettävä, etteivät Harbottitkaan surmanneet taiteilijaa. Rikos näytti täydelliseltä. Tässä vaiheessa rikostutkijakin sai vihdoin sanan suustaan.

- Miten sitten päädyitte rouva Mittansvariin?

Joneson myönsi olleensa aluksi itsekin hakoteillä. Hän muisti kuitenkin erään huonosti nukutun yön jälkeen rouva Mittansvarin sanoneen taiteilijan ansainneen tulla tapetuksi. Sinänsä mitättömältä tuntuva yksityiskohta oli alkanut vaivata etsivää. Joneson oli ihmetellyt, miksi rouva oli kiinnostunut tutkimusten etenemisestä ja miksi hän niin voimakkaasti toi julki mielipiteensä murhasta. Nämä herättivät epäilykset, ja hän päätti penkoa asioita hieman syvemmältä. Hän oli saanut selville, että rouva Mittansvar oli käynyt Harbottien asunnolla Palmariassa ja hakenut sieltä Adlonin aseen. Tällä aseella hän oli kylmäverisesti ampunut taiteilijan ja tyynesti palauttanut aseen takaisin. Jotta murhenäytelmä näyttäisi itsemurhalta, oli leskirouva jättänyt ateljeen lattialle hämäykseksi entisen miehensä aseen, jolla tosin ei oltu kertaakaan ammuttu. Rouva Mittansvar olisi poikansa Adlonin mahdollisessa skandaalinkäryisessä avioerossa menettänyt Harbottien taloudellisen tuen salaisuuksien paljastuttua. Hän ei myöskään halunnut, että poikansa maine tahraantuu, joten lopputuloksena hän päätti päästä eroon kolmannesta pyörästä eli taiteilija Trajan Dubinderistä. Toimiston vieraat kuuntelivat Jonesonin kertomusta suu ammollaan. Heidän kasvoiltaan saattoi helposti lukea, ettei tämä voinut olla totta. Rouva Mittansvar istui koko joukkion keskellä hiljaa. Hänen katseessaan oli katumuksen merkkejä. Virkapukuiset poliisit asettuivat seisomaan rouvan taakse. Komisario Bilisten nousi Glorian viereltä ja siirtyi seisomaan leskirouvan eteen varjostaen takaa ikkunasta vielä kajastavan päivän viimeisen auringonsäteen.

- Rouva Mittansvar, ikävä velvollisuuteni on pidättää teidät epäiltynä Trajan Dubinderin murhasta.

- Te teette vain työtänne, komisario.

Julkaistu perjantaina 25.7.2008 klo 12:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Jalokivikoru - osa 11
Seuraava
Jalokivikoru - trivia 1
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä