Taannoisen kevätsiivouksen yhteydessä löysin kaapista ikivanhoja korppuja. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet syötävät leivänkannikat, vaan tietokoneissa ennen vanhaan käytetyt tallennusvälineet eli levykkeet, joita kutsuttiin myös disketeiksi. Korput olivat yleisiä tallennusvälineitä 1980-luvulla ja jonkin aikaa vielä 1990-luvulla, kunnes CD-tallenteen ja myöhemmin DVD-levyt korvasivat ne monilla edistyneemmillä ominaisuuksillaan. Nykyään jopa CD- ja DVD-tallenteet ovat harvinaistuneet pilvitallennuksen myötä ja tuskin enää kukaan kiikuttaa levykkeillä tietojaan, kun muistitikut ja muut suurikapasiteettiset massatallentimet ovat lyöneet laudalta nämäkin tallennusmuodot.

Ennen korppuja käytettiin lerppuja. Nimet kuvaavat näiden tallennusvälineiden materiaalia ja tarkalleen niiden kuorimateriaalia, sillä sekä korppujen että lerppujen tallennus perustui niiden sisällä pyörineeseen ohueen magnetisoituun muovikiekkoon. Lerpun kotelo oli taipuisa ja pehmyt ja usein valmistettu ohuesta taipuisasta muovista toisin kuin korppu, jonka kuori oli kova ja taipumaton muovikotelo. Jos lerppua piti kiinni sen reunasta, saattoi se taipua eli lerputtaa, ja näin oli syntynyt hupaisa nimitys. Koska diskettejä käytettiin ennen yleisesti tallennusvälineinä, oli monissa ohjelmistoissa tallennuspainikkeen ikonina tyypillisesti disketin kuva. Disketti on yhä edelleen yleinen tallennusikoni, vaikka korppujen ajoista on kulunut jo parikymmentä vuotta.

Nykynuorisolta voi aiheellisesti kysyä takavuosien korpusta. Oheisessa pilakuvassa isä kysyy pojaltaan, tietääkö, mikä hänen kädessään on. Poika vastaa innoissaan kysyen, onko isä tehnyt 3D-mallin tallenna-ikonista. Anekdootti on ihan hauska, vaikka tokkopa nuoriso nyt aivan tietämätön on menneiden aikojen esineistä. Tässä yhteydessä tulee mieleeni eräs toinen vähän samantyyppinen tarina, joka tosin tapahtui tosielämässä. Eräs ystäväni oli talvilomalla Lapissa ja olin kirjoittautumassa hotelliin. Tiskille tuli samaan aikaan eräs perhe, jonka pieni poika hämmästeli hotellin seinällä ollutta seinäpuhelinta, jossa oli vielä sellainen vanha sormella pyöritettävä valintakiekko. Poika kysyi isältä: "Mikä tuo on?". Isä vastasi: "Se on puhelin." Hämmästyneenä poika jatkoi kysyen: "Voiko sillä soittaa?"