Jalokivikoru - osa 3

Viiden minuutin patikointi metroasemalta toimistoon taittui kevyesti keski-iän kynnyksen jo ylittäneeltä Jonesonilta. Tottuneesti hän nousi toiseen kerrokseen, jossa hänen toimistonsa oli sijainnut viimeiset kuusitoista vuotta. Tätä ennen hänellä oli konttori kaupungin laidalla silloisessa teollisuuskylässä. Kylä sai väistyä asuntojen tieltä, ja niin myös Joneson joutui etsimään uudet tilat itselleen. Lähes kaikki talot Parkadian varrella on rakennettu yli sata vuotta sitten. Kuumimmillaan rakentaminen kävi 1800-luvulla, jolloin puistokadun varrelle alkoi nousta toinen toistaan tyylikkäämpiä kahdeksankerroksisia arkkitehtonisia luomuksia. Yksi näistä taloista sijaitsi Parkadian osoitteessa 17. Talon omisti leskirouva Mittansvar, joka oli perinyt sen edesmenneeltä mieheltään. Henry Mittansvar oli ollut kaupungin tunnetuimpia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia, eikä siis ihme, että hänen leskellään oli yhä omistuksessaan lukuisia keskustan arvokiinteistöjä. Rouva Mittansvar tuli hyvin toimeen kaikkien talon asukkaiden ja yrittäjien kanssa. Erityisesti hän oli kiintynyt Jonesoniin, vaikka heillä olikin ikäeroa. Rouva oli esikaupungin kasvatteja aivan kuten Jonesonkin. Tämä side yhdisti nämä kaksi menneitä aikoja kokenutta seikkailijaa. Rouva Mittansvarista saattoi hyvinkin puhua seikkailijana, sillä hän oli nuoruudessaan matkustanut paljon ympäri maailmaa. Vasta avioiduttuaan kiinteistökeisarin kanssa, hän vihdoin asettui paikoilleen. Vanha suola janotti kuitenkin yhä. Jonesonin ajoittain vauhdikkaatkin salapoliisitehtävät ja niistä kumpuavat värikkäät kertomukset kiehtoivat rouvaa. Hän kävi tuon tuostakin salapoliisin vieraana tämän toimistossa aina, kun etsivällä ei ollut toimeksiantoja. Rouva saattoi helposti arvata dekkarin suvantoajan. Tuolloin vuokranmaksu oli tavallistakin hitaampaa ja siksi vuokraemäntä kävi vieraisilla toimistossa ikään kuin vaivihkaa muistuttamassa rästiin jääneestä maksusta. Koskaan tämä herttainen muori ei tuonut asiaa puheeksi vaan antoi etsivän ymmärtää käyntinsä syyn. Tämän Joneson itsekin tiesi, mutta rahattomana ei voinut asialle juuri silloin mitään. Sen minkä hän pystyi rouvalle antamaan olivat hänen hurjaakin hurjemmat tarinat menneiltä vuosilta, jolloin oli jahdattu rikollisia ja ratkottu kiperiä mysteereitä. Näitä vanha emäntä kuuntelikin mielellään aina siihen asti, kunnes toimiston ovi kävi ja sisään astui uusi asiakas.

Kesäkuinen maanantai näytti Jonesonin kalenterista katsottuna synkältä, vaikka ulkona paistoikin aurinko paahteisimmillaan kuin koskaan aikaisemmin sinä kesänä. Viikko ammotti tyhjyyttään lukuun ottamatta torstain keilailtaa hyvän ystävänsä komisario Bilistenin kanssa. Keilailu oli ainoa harrastus, jota Joneson viitsi ylläpitää. Hän oli täysin omistautunut työlleen yksityisetsivänä ja kun rikollisia jahdattiin kiivaimmillaan, sai keilailu ensimmäisenä väistyä. Hiljaiseloa oli jatkunut jo kolme viikkoa ja siksipä Joneson oli jälleen aloittanut rakkaan keilailuharrastuksensa. Kumppanikseen hän sai aina komisarion, joka suostui mukaan yhdellä puhelinsoitolla. Aikaa näillä herroilla oli. Bilisten oli jo saavuttamassa eläkeikäänsä, johon olisi aikaa vain muutama vuosi. Hän oli jäänyt joitakin vuosia sitten leskeksi vaimonsa kuoltua pitkälliseen sairauteen. Heidän lapset olivat jo aikuisia, joten Bilistenillä oli paljon aikaa. Joneson oli eronnut. Gabriela-vaimo tosin oli yhteydessä entiseen mieheensä usein ja joidenkin mielestä pari eli ajoittain kuin aviossa ikään. Joneson kävi entisen vaimonsa kanssa tuon tuostakin päivällisellä kaupungin jossakin upeista ravintoloista. Harvinaista eivät olleet yhteiset viikonloputkaan, jolloin he vanhojen muistojen kunniaksi lähtivät maaseudulta vuokraamalleen mökille. Gabriela ei vain kestänyt miehensä pitkiä poissaoloja tämän ratkoessa rikollisia pulmia yöt ja päivät. Gabriela halusi vakaata avioelämää, jollaista Joneson ei voinut tarjota. Yhdessä tuumin he lopulta päätyivät molemmat omille teilleen vaikkakin jäivät asumaan Don Thomasiin.

Jonesonin toimisto sijaitsi talon toisessa kerroksessa. Sinne ei ollut omaa sisäänkäyntiä suoraan Parkadialta, vaan kerroksiin pääsi pieneltä sivukujalta. Talossa oli vanha hissi, mutta se oli hidas, ja yhden kerroksen saattoi nopeasti kavuta portaitakin. Tottuneesti Joneson nousi tutut portaat. Käytävä oli pitkä ja hämärä. Pienet kellanruskeat hehkulamput siellä täällä valaisivat ummehtunutta mustanruskeaa portaikkoa. Käytävän varrella sijaitsi kymmeniä toimistoja, joiden ovissa oli maidonvalkeiksi hiotut lasit näköesteinä. Kaikki toimistohuoneet olivat itse asiassa vain suurehkon olohuoneen kokoisia, mutta ne riittivät vallan mainiosti muun muassa yhden miehen etsivätoimistolle. Kun Jonesonilla oli toimeksianto päällä, ei hän juurikaan ehtinyt toimistolleen, joten tilaakaan ei tarvittu tämän enempää. Etsivä avasi kuivasti valittaen narisevan oven ja astui sisään. Huone oli lähes pilkkopimeä, vaikka sen takaseinä oli valtava lattiasta kattoon asti ulottuva puoliympyrän muotoinen ikkuna. Puistokadun tuuheiden lehmusten latvukset ulottuivat toiseen ja kolmanteen kerrokseen peittäen näin ulkoa lankeavan valon. Sisällä oli päiväsaikaankin hämärää puiden lehtien suodattaessa auringonvaloa. Joneson viskasi metromatkalla ostamansa päivän sanomalehden työpöydälle. Aamu oli ollut tuskastuttavan kuuma, ja pikkutakki oli saanut väistyä harteilta jo aikoja sitten. Nyt siitä vihdoin pääsi eroon, kun se löysi paikkansa naulakossa odottavaan henkariin. Rutiininomaisesti Joneson sytytti kattovalon, joka ei ainakaan päässyt häikäisemään sisään astuvia. Pieni tuikku katossa riitti kuitenkin valaisemaan ankean harmaan tilan.

Aamun askareisiin kuului kahvin keittäminen. Se oli joka-aamuinen rituaali. Vasemmalla seinällä sijaitsi pieni vesipiste altaineen, jonka vieressä kyyhötti yksinäinen jääkaappi. Sen päällä oli muista toimiston esineistä poiketen uudehko kahvinkeitin. Joneson oli saanut sen rouva Mittansvarilta joululahjaksi puolitoista vuotta aikaisemmin. Edellinen keitin oli tehnyt lakon viikkoa ennen joulua, joten tämä tuli kuin tilauksesta. Lyhyet sormet sovittelivat tottuneesti suodatinpaperia suppiloon. Hän mittasi kahvia, kaatoi vettä keittimeen ja napsautti koneen käyntiin. Kolme kuppia kahvia sai hänet liikkeelle aamuisin. Tosin ne olivat pieniä kuppeja verrattuna alakerran kahvilan annoksiin. Joneson asteli työpöytänsä taakse ja sytytti pöydällä seisovan viktoriaanisen ajan tyyliin muotoillun pöytälampun, jossa oli pitkä vihreästä lasista tehty kuuppa. Sanomalehti avautui pöydälle käärityistä hihoista paljastuvien käsivarsien levitellessä sitä alle jäävien papereiden päälle. Toimistoon alkoi tulvia houkuttelevan kahvin tuoksu. Pian keitin ääntelikin viimeisiä korahduksiaan merkkinä kahvin valmistumisesta. Sitä joutuisi odottamaan vielä hetken, kunnes vesi olisi täysin valunut kahvinporojen läpi. Jostakin sanomalehden alta löytyi vanhan kahvin tummentama muki. Se ei ollut nähnyt tiskiharjaa kuukauteen, mutta se ei haitannut Jonesonia, joka jo kaatoi uutta kuumaa juotavaa mukin pohjalle kuivuneen renkaan päälle. Lehdestä ei löytynyt mitään mielenkiintoista, ja vähitellen takasivujen sarjakuvat saivat kaiken huomion. Samalla ovelta kuului koputus. Sellaista ei ollut kuulunutkaan pitkään aikaan. Hien kostuttama otsa nousi äkkiä ylös ja kulmiaan rypyttäneet silmät kohdistivat katseen ovelle. Hänen mielessä kävi salamannopeasti erilaisia vaihtoehtoja. Se täytyi olla joku muu kuin rouva Mittansvar. Joneson osasi nimittäin odottaa vuokraemäntänsä vierailua hetkellä millä hyvänsä, sillä olihan vuokra ollut rästissä jo viikon. Koputus oli tällä kertaa vienompi, ja kolmen koputuksen välissä oli pidemmät tauot kuin vanhalla rouvalla. Etsivän vainulla hän aavisteli ovella olevan hänelle entuudestaan tuntemattoman henkilön. Äärimmilleen tarkentuneet silmät yrittivät saada selvyyttä maitolasin läpi näkyvästä hahmosta. Se oli tumma ja kapea ja sopisi vallan mainiosti -- nuorelle naiselle. Joneson nousi ylös ja asteli ovelle.

Julkaistu keskiviikkona 16.7.2008 klo 12:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Jalokivikoru - osa 2
Seuraava
Jalokivikoru - osa 4
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä