Puoleenpäivään tultaessa vesisade oli lakannut ja harmaa pilvikatto oli alkanut repeillä paljastaen tutun sinisen taivaan. Otin jälleen metron ja ajoin sillä basilikan työmaalle. Pitihän sitä nyt uutta jäsenkorttia päästä vilauttamaan ja ennen kaikkea katsomaan vastikään valmistuneita sisätiloja. Korttelin ympäri kiersi tuttu lohduttoman pitkä ja tuntien mittainen jono, eikä ajoittainen tihkusade lainkaan helpottanut sisäänpyrkivien elämää kadulla seisoessaan. Kello oli kaksitoista, joten menin syömään basilikan takana, Carrer de Provença -kadulla sijainneeseen Lactuca-lounasravintolaan. Lactuca on yleensä vakioruokalani Barcelonassa. Kymmenen euron hinnalla saa syödä niin paljon kuin vatsa vetää runsaasta ja monipuolisesta buffet-pöydästä. Tarjolla on erittäin kattava salaattilinja, joka jo sellaisenaan veisi nälän. Hintaan kuuluu kuitenkin myös päivittäin vaihtuva lämminruoka, joka sekin on runsas ja maittava. Koko mässäilyn kruunaa vielä jälkiruokapöytä sekä samaan hintaan sisältyvät juomat. Lactucassa jos missä saa todellakin rahalleen vastinetta. Lounas oli niin täyttävä, ettei minun tarvinnut loppupäivän ajan muuta sen jälkeen enää syödä.

Lounaan jälkeen oli vuorossa basilika La Sagrada Familia kadun toisella puolella. Tuntui mahtavalta vain vilauttaa punaista jäsenkorttia portilla ja painella sisään kaikkien kuolettavan pitkien jonojen ohi. Lippuluukulla sain taas todistaa henkilöllisyyteni, mitä pidin jälleen omien etujeni varjeluna. Jos korttini olisi kadonnut, olisi joku toinen voinut käyttää sitä ilmaiseen sisäänpääsyyn, mutta onnekseni lippuluukulla oltiin asianmukaisesti tarkkoja. Muutamassa minuutissa kädessäni oli ilmainen sisäänpääsylippu ja sitten olinkin jo nuuskimassa museoesineitä rakennuksen kivijalkaan pykätyssä museossa. Museossa vierähti puolitoista tuntia, kun jäin vielä katsomaan lyhytelokuvaa temppelin rakennusvaiheista. Museon jälkeen siirryin itse kirkkosaliin, joka valmistui kolmisen vuotta sitten. Viime kerralla käydessäni, kahdeksan vuotta sitten, sali oli täynnä rakennustelineitä, eikä yleisö päässyt kuin vähän kurkkimaan ovensuusta. Nyt tuo mahtava sisätila oli siis valmis ja tuhansien turistien kansoittama. Basilika oli sisältä suunnattoman ja sanoinkuvaamattoman hieno. Rakennus sai haukkomaan henkeä, enkä voinut olla ällistelemättä kaikkea sitä kauneutta ja koristeellisuutta arkkitehtuurista puhumattakaan. 

Antoni Gaudin (1852-1926) 130 vuotta sitten aloittama elämäntyö alkaa vähitellen valmistua. Temppelistä on varmasti tulossa juuri sellainen kuin Gaudi oli kuvitellutkin. Mittasuhteet sen sijaan yllättävät minut joka kerta, kun vierailen tässä pyhätössä. Nyt kun ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan sisätiloihin, aloin ymmärtää, miten järjettömän suuri rakennuksesta itse asiassa on tulossa. Liekö itse Gaudikaan täysin oivaltanut, kuinka valtavasta rakennelmasta on kysymys. Tarkalleen ottaen La Sagrada Familia kasvaa lähivuosina entisestään. Nykyiset noin sadan metrin korkuiset kellotornit nimittäin kalpenevat tulevien 130-metristen apostolien tornien rinnalla. Voiton vie kuitenkin 175 metriin kohoava Jeesus-keskustorni, joka valmistunee joskus viidentoista vuoden kuluttua. Tämän lisäksi luvassa on vielä Marialle omistettu 140 metrin korkuinen torni, joten nykyinen kirkkorakennus tulee ainakin ulkoapäin kohoamaan melkein kaksinkertaisesti. Voidaan siis sanoa, ettemme ole nähneet vielä mitään, vaikka jo tämän päivän saavutuksetkin hämmästyttävät suuruudellaan.