Barcelona 2014 - osa 11

Torstai 10.7. - viides päivä

Heräsin tänään kahdeksalta paikallista aikaa makeasti nukutun yön jälkeen. Vilkaisin taas taivaalle tarkistaakseni säätilan ja sininen taivas auringonpaisteineen lupaili hyvää säätä. Viimeinen kokonainen päivä Barcelonassa tällä erää oli alkamassa eikä ohjelmassa ollut juuri mitään erikoisia nähtävyyksiä. Kaupungissa toisaalta on niin paljon nähtävää, ettei yksi viikko riitä kaikkien kohteiden koluamiseen. Aamupäivän ohjelmaksi olin joka tapauksessa valinnut käynnin Montjuïcin linnoituksessa. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin puistossa viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Matka kohteeseen oli helppo, sillä metro ajoi hotellilta käytännössä perille asti. Viimeiset metrit kuljin jonkinlaisella vuoristoradalla kuten viimeksikin ja pääsin näin puistoalueelle. Paikalle pääsee myös bussilla numero 150, joka lähtee Espanya-aukiolta ja kiemurtelee vuorelle useiden pysäkkien kautta noin vartissa. Suhteellisen rauhallisessa puistossa on mukavaa käyskennellä melkein luonnon keskellä, vaikka alueella ja erityisesti linnoituksen edessä suhaakin autoja ja busseja taukoamatta.

Kuva
Matti Mattila

Jonkin ajan kuluttua saavuin linnoitukselle. En muistanut, että itse linnoitukseen oli erillinen sisäänpääsymaksu, mutta ostin viiden euron hintaisen lipun päästäkseni katsomaan massiivista linnaa myös sisäpuolelta. Pääsylipun hintaan sisältyi pieni kuvitettu esittelyvihkonen, jossa kerrottiin linnoituksen historiasta. Kohde oli erittäin suosittu ja alueelle virtasi bussilasteittain vierailijoita, jotka liikkuivat suurina ryhminä eri puolilla linnoitusta. Montjuïcista oli hienot näköalat niin kaupunkiin päin kuin satamaankin, ja kameraan kertyi taas kosolti valokuvia ja videonpätkiä.

Kuva
Matti Mattila

Kierrettyäni linnoituksen otin bussin 150 Espanya-aukiolle. Montjuïcissa olisi voinut viipyä pidempäänkin vaikkapa katsomassa vuoden 1982 olympialaisten kisapaikkoja tai hulvattoman hienoa Kansallispalatsia, jossa sijaitsee Katalonian kansallinen taidemuseo. Jätin pytingin seuraavaan kertaan, sillä koko aamupäivä oli mennyt Montjuïcissa ja päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle lounasaikaan. Minulla oli nälkä ja niinpä ajoin metrolla yhdessä silmänräpäyksessä taas basilikan naapuriin Lactuca-ravintolaan syömään. Lounaan jälkeen lähdin vielä keskustaan ikään kuin ostoksille. Saatoin jo tässä vaiheessa todeta, että vajaan viikon mittainen lomamatkani Barcelonaan oli onnistunut täydellisesti ja olin vieraillut kaikissa niissä kohteissa, joissa olin suunnitellut käyväni. Säätilatkin suosivat lopulta melkein koko matkan ajan ensimmäisen maanantaipäivän sateita lukuun ottamatta. Onneksi Barcelonassa oli koko viikon ajan mukavan leutoa päivälämpötilan kivuttua vain joitakin asteita yli kahdenkymmenen asteen. Läkähdyttävää hellettä ei ollut viimevuotiseen tapaan, jolloin lämpömittarissa oli reilusti yli 30 astetta.

Julkaistu tiistaina 22.7.2014 klo 16:11 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Barcelona 2014 - osa 10
Seuraava
Barcelona 2014 - osa 12