Katedraalikierroksen jälkeen kello olikin jo kaksitoista ja lähdin kävelemään Placa Sant Jaume -aukiolle. Löysin aukion laidalta tutun pikaruokalan Pans & Companyn, jonka listalta valitsin Menorca-menun. Kahdeksan euron annokseen sisältyi melkoinen patonki kahdella jauhelihapihvillä lisukkeineen. Menuun sai valita joko salaattikulhon tai ranskalaiset perunat, ja näistä vaihtoehdoista minulle kelpasi kysymättäkin terveellisempi salaatti. Normaali kokisjuoma oli lähes litran vetoinen muki, joka tosin kyllä tuli janoiseen tarpeeseeni, sillä ulkona paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi hetki hetkeltä. Patonkilounas oli yllättävän täyttävä ja pärjäsin sillä pitkälle iltapäivään asti. Nopean ruokailun jälkeen kävelin La Ramblalle muutaman korttelin matkan. Suunnittelin istahtavani lyhyeksi aikaa katutaiteilijan malliksi ja kävelinkin sitten maalareiden alueelle Teatre Principalin edustalle. Aivan taiteilijoiden alueen alkupäässä odotteli mukavanoloinen naismaalari Nuri Fontanet asiakasta. Nuri piirsi karikatyyrejä, mutta ennen kuin jäin hänen maalattavakseen, käväisin katsomassa muiden maalareiden tarjontaa. Työnäytteet olivat kaikilla mahtavia, mutta palasin takaisin alkuun ja jäin lopulta Nurin ständille. Mustavalkoinen karikatyyripiirros maksoi kymmenen euroa ja värillinen kaksikymmentä. Tilasin värillisen kuvan, sillä viime vuonna otatin itsestäni mustavalkoisen luonnoksen. Työhön meni aikaa noin parikymmentä minuuttia, ja olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Ramblalta otin metron Lessepsiin. Päivän seuraava vierailukohteeni oli Güell-puisto, jossa tosin olin käynyt aiemminkin. Puiston korkeimmalta kohdalta on hienot näköalat yli kaupungin, ja näköalapaikalta saa näyttäviä panoraamakuvia. Meneillään oli kaunis kesäpäivä ja lämpötila läheni jo hellelukemia. Kävelin metroasemalta puistoon, jossa astelin ensimmäiseksi Gaudi-museoon. La Sagrada Familia -basilikan kannatusyhdistyksen jäsenenä pääsin tähänkin kohteeseen ilmaiseksi sisään vain jäsenkorttiani näyttämällä. Museo ei ole kovin iso, mutta arkkitehtuuriltaan ja vähäisine esineineen sitäkin mielenkiintoisempi. Rakennuksen alakerrassa on pieni museokauppa, jossa on myynnissä samat tavarat kuin muissakin vastaavissa myymälöissä. Museosta kipusin pitkiä kävelyreittejä ja portaita pitkin näköalapaikalle, jossa näppäilin pakolliset matkavalokuvat. Puistokierroksen päätteeksi olin suunnitellut tutustuvani vielä alueen kuuluisaan portaikkoon ja muihin puiston erikoisuuksiin. Sain kuitenkin ikäväkseni kuulla, että alue oli rajattu ja kulki nykyään nimellä Monumental Area. Alueelle myytiin pääsylippuja eli enää eivät turistit päässeet ihailemaan nähtävyyksiä ilmaiseksi. Uusi maksullinen käytäntö oli saamani tiedon mukaan astunut voimaan viime lokakuussa eli vajaa vuosi sitten. Alueelle tosin pääsee maksutta illalla puoli yhdeksän jälkeen, mutta en viitsinyt vaivautua paikalle uudestaan enkä toisaalta ostanut kahdeksan euron tikettiäkään. Ymmärrän, että puiston ylläpito maksaa ja jotenkin kulut on katettava. Tuntui vain ikävältä, että tämäkin suosittu alue oli nykyään maksumuurin takana. Pääsylippu kannattaa ostaa ennakkoon netistä, sillä alueelle on myynnissä vain 400 lippua puolen tunnin välein. Näin saattaa välttyä turhalta jonottamiselta ja odottamiselta.

Aloin tehdä paluuta takaisin keskustaan päin. Koska osa puistosta jäi näkemättä, säästyi kierrokseen varaamaani aikaa sen verran, että päätin ajaa metrolla La Sagrada Familia -basilikalle tarkistamaan, josko tornit olisivat avoinna tänään. Matkalla metropysäkille alkoi tehdä mieli kahvia. Edellisestä kupposesta aamiaisella olikin vierähtänyt jo pidemmän aikaa ja nyt oli sopiva hetki kahvitteluun. Matkan varrella sijaitsi hieman tyylikkäältä vaikuttanut Cafe Store -ravintola, josta sai myös kahviakin, tosin pöytään tarjoiltuna. Lakkapintaisessa menussa oli kuvat kahvikupposista, jotka kooltaan muistuttivat taas kerran nukkekodin astiastoa. Sormustimen hinta oli kolme ja puoli euroa, jota pidin luonnollisesti ylihinnoiteltuna, mutta olipa tyylikäs paikka tyyriin näköinenkin. Kysyin tarjoilijalta, oliko heillä tavallista mustaa kahvia tarjolla. Sitäkin löytyi kahden ja puolen euron hintaan. Halusin myös jotain kahvileipää ja nousin pöydästä näyttämään donitsia vitriinissä. Tarjoilija ehti tilata minulle kahvin, mutta kaikkosi saman tien jonnekin. Näin, kun tiskin takana valmistettiin miniatyyrikokoista kahviannosta, joka nostettiin tiskille. Juuri kun olin astelemassa kohti tuota puolen desin vetoista posliiniastiaa, barista huikkasi minulle sormeaan heristäen: "No, no!" Elikkä kahvi ei ollutkaan minulle vaan jollekin toiselle. Käännyin salamannopeasti kannoillani 180 astetta ja lähdin äkkiä ulos ja se sitten siitä kahvittelusta siinä paikassa. Muistin nähneeni Starbucksin kahvilan lähellä basilikan rakennustyömaata, joten suuntasin matkani sinne.