Saavuimme Fonsecan viinitilalle noin yhdentoista aikaan. Ryhmämme sai siellä hienon opastetun kierroksen, joka viinimaisteluineen kesti noin 45 minuuttia. Pääsimme tutustumaan muutamaan oikeaan viinikellariin, joissa parhaillaan kypsytettiin tilan kuuluisia viinejä. Kierroksemme päättyi viinimaistiaisiin, jossa tarjolla oli kuivaa punaviiniä ja kuuluisaa Moscatel de Setúbal -viiniä. Matkamme jatkui viinihörppyjen jälkeen läheiseen Sesimbran merenrantakaupunkiin. Siellä ryhmällämme oli hetki omaa aikaa ja mahdollisuus kevyeen lounaaseen. Jotkut jäivät syömään oikein kunnon annoksia, mutta itse tyydyin paikalliseen erittäin maukkaaseen kalakeittoon tyylikkään hotellin rantakahvilassa. Atlantilta puhalsi vielä viileää ilmaa rantabulevardilla eikä 18 astetta tahtonut oikein tuntua lämpimältä. Aurinko onneksi lämmitti aina silloin tällöin, ja jäin usein seinän vierelle hetkeksi lämmittelemään. Paikalliset olivat pukeutuneet nahkatakkeihin ja jopa turkiskauluksisiin talvipalttoihin. Portugalilaisten mielestä tuollaiset alle kahdenkymmenen asteen ulkolämpötilat vastasivat kaiketi suomalaista talvea. Päivän viimeinen kohde oli Palmelan linnoitus, joka on osittain raunioitunut. Linnoitusvuoren huipulta oli hulppeat näköalat lähitienoon ylle. Osa linnoituksen rakennuksista oli säilynyt sen verran hyvin, että ne oli otettu hotellikäyttöön. Paluumatkalla minulla oli melkoisia vaikeuksia pysyä hereillä. Univelkaa taisi olla vielä jäljellä sunnuntaiaamuisen kamalan aikaisen herätyksen seurauksena enkä ollut ainoa. Muutamat ryhmän jäsenistä olivat jääneet bussiin torkuille toisten tutustuessa linnoitukseen. Matkamme takaisin Estorilissa sijainneeseen hotelliin kulki toista kautta kuin aamuinen menomatkamme. Tällä kertaa ylitimme Tejo-joen Ponte Vasco da Gama -sillan yli. Euroopan pisimmällä sillalla on pituutta uskomattomat 17,2 kilometriä. Helmikuussa 1995 alkaneet rakennustyöt saatiin valmiiksi kolmen vuoden kuluttua maaliskuussa 1998 parahiksi saman vuoden maailmannäyttelyä varten.

Kolmas päivä - tiistai 15.3.

Heräsin puoli seitsemän aikoihin tasaisen harmaaseen aamuun. Taivas oli peittynyt kauttaaltaan harmaan pilvimassan taakse, mutta ainakaan vielä ei ollut tietoa ennustetusta vesisateesta. Hotellin aamiainen oli jälleen runsas ja monipuolinen ja täytti vatsan reilusti tulevaa päiväretkeä varten. Ravintolahenkilökunnalla piti kiirettä, kun nälkäinen noin neljänkymmenen hengen suomalaisryhmä ryntäsi yhdellä kertaa atriumiin tyhjentäen hetkessä notkuvat noutopöydät. Jouduin odottamaan hetken aikaa uutta munakokkelikattausta, mutta odotus palkittiin höyryävällä herkulla. Samaa ei voinut sanoa hotellin päivällisestä. Tyydyinkin edellisenä iltana päivällispöydässä napostelemaan vain kevyempiä paloja etenkin kun kuulin naapurin valittavan lihan sitkeydestä.

Tiistaipäivän retken kohteena oli Lissabon noin 25 kilometrin päässä Estorilista eli siis käytännössä naapurikaupungissa. Aamuvarhaisella lähtenyt bussimme ajoi pitkin Avenida Marginal -rantatietä, jonka Portugalia rautaisella otteella hallinnut diktaattori ja pääministeri Antonio Salazar (1889-1970) rakennutti Estorilin ja Lissabonin välille nopeuttaakseen pääkaupungissa sijainneen työpaikkansa ja Estorilissa sijainneen kotinsa välistä matkaa. Pysähdyimme ensimmäisen kerran kuuluisan Hieronymuksen luostarin edustalle ja nousimme autosta paikallisoppaan johdattamana ensin aamukahville Pastéis de Belém -kahvilaan, jossa ryhmällemme tarjoiltiin perinteinen kermaleivos eli paikallisittain pastel de nata kahvin ja muiden virvokkeiden kera. Luostarin kirkossa oli käynnissä jumalanpalvelus kello kymmeneen saakka, joten odottelimme messun päättymistä kuppilan suojissa. Ulkona oli alkanut hienoinen tihkusade, joka kuitenkin oli jonkin verran yltynyt poistuessamme konditoriasta. Kiertelimme kirkossa tuhansien muiden turistien seassa ja valtavassa tungoksessa. Monet turistiryhmät olivat meidän tavoin ajoittaneet vierailunsa aamupäivään. Kommunikointiamme helpotti langattomat radiolaitteet, joilla kuuntelimme oppaamme asiantuntevaa selostusta. Sade oli hetkeksi tauonnut jatkaessamme matkaa kirkkokäynnin jälkeen löytöretkeilijöiden monumentille eli Padrão dos Descobrimentos -muistomerkille. Rannan tuntumassa tihkusade oli jo voimakkaampi ja mereltä puhaltanut tuuli sai sateen kääntymään vaakatasoon kastellen housut ja muutkin paikat. Heiveröisestä sateenvarjostani ei ollut paljon apua, ja se pyörähteli useaan otteeseen ympäri nurin niskoin. Kuuntelin hetken aikaa oppaan kertomusta suuren kompassin äärellä, kunnes päätin palata monen muun mukana bussiin odottamaan matkan jatkumista.