Lounaan päätteeksi oli vielä lyhyesti aikaa käyskennellä Nazarén rantabulevardilla. Sää oli mitä mainioin ja aurinko paistoi jos ei nyt aivan täydeltä terältä niin mukavasti lämmittäen kuitenkin. Kylälounaan jälkeen bussimme kaartoi kaupungin ulkopuolelle kiertäen sen pohjoispuolelle, jossa sijaitsi Miradouro do Suberco -näköalapaikka. Subercosta oli mahtavat näkymät yli kaupungin sekä Atlantille. Turistien suosima paikka oli rajattu muurilla, sillä sen takana odotti kymmenien metrien äkkijyrkkä pudotus rantakivikkoon. Ahkeroin valokuvia sen, minkä ehdin ja työstin myös panoraamakuvan hulppeista maisemista, jollaisia ei joka päivä tule vastaan. Matkanjohtajamme kertoi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen johtamansa suomalaisryhmä on käynyt jyrkänteen huipulla. Tällä kertaa pääsimme ihailemaan hienoja maisemia bussinkuljettajamme ehdotuksesta, sillä koukkaus kesti vain noin vartin verran.

Óbidos

Värikkään vierailupäivämme viimeinen kohde oli vanha linnoituskaupunki Óbidos paluumatkamme varrella. Tutustuimme vanhaan kaupunginosaan, joka sijaitsee vahvojen muurien suojissa. Kaupungin juuret voidaan ajoittaa jo Rooman vallan aikoihin, ja sitä ovat hallinneet eri aikoina niin roomalaiset kuin mauritkin. Ensimmäiset linnoitukset rakennettiin 700-luvulla ja niitä on vuosisatojen saatossa vahvistettu ja laajennettu. Visiittimme kohdistuikin tänään juuri tähän muurien ympäröimään kommuuniin, jossa lienee asukkaita noin kolmisen tuhatta. Pääkadun näköinen valtaväylä Rua Direita oli turistien kansoittama siitäkin huolimatta, että se oli tuskin puolentoista metrin levyinen kapea ja pitkä katu. Kadun varrella oli luonnollisesti sadoittain myymälöitä ja erityisesti ginja-viinin myyjiä. Portugalille tyypillistä ja maukasta viiniä sai maistella suklaakupeista euron hintaan ja tietysti pulloja sai myös mukaansa. Idyllisen pikkukaupungin viihtyisyyttä pilasivat sinne tänne pysäköidyt autot. Nykyaikaiset automobiilit eivät oikein tuntuneet kuuluvan historiallisille kapeille kujille, mutta kuten Suomessakin autolla pitää päästä kotioven eteen olipa tila sitten vaikka kuinka ahdas.

Hotellissa oli torstaina huomattavasti vilkkaampaa kuin aiempina päivinä. Suomalainen ryhmämme tuntui olleen koko alkuviikon ainoa vieras koko hotellissa. Pitkän päiväretken päätteeksi laskeuduin katutasosta pari kerrosta alemmaksi nollakerrokseen, jossa sijaitsi huoneeni. Päivänä aikana huoneen lukko oli vaihdettu. Osasin aavistella tätä, sillä edellisenä päivänä lukkosepät olivat vierailleet toisessa kerroksessa, ja kuulin muutaman ryhmäläisemme puhuvan uudesta avainkortista. Vanha avainkorttini ei enää toiminut eikä olisi voinutkaan toimia, sillä vanhanmallinen lukko oli vaihtunut etäluettavaksi malliksi, johon ei voinut enää työntää korttia aukosta sisään. Palasin takaisin vastaanottoon, josta sain nopeasti uuden kortin, ja asia saatiin päiväjärjestykseen vaivattomasti. Yksi lamppu oli irronnut vessan katosta jo muutama päivä sitten, mutta sitä ei oltu korjattu. Halogeenipolttimo roikkui ikävän ja ehkä vähän vaarallisenkin näköisesti johtojensa varassa, mutta en puuttunut asiaan, kun arvelin siinä olleen työn kesken, sillä eilen kellarikerroksessa hääräsi pari korjausmiehen näköistä heppua.