Paikallisbussin pysäkki sijaitsi aivan palatsin portin edustalla. Bussista nouseminen vaati hieman taitoa, sillä auto seisahtui jyrkällä kadulla. Varomaton olisi voinut hyvinkin kaatua pysäkillä, koska katu vietti jyrkästi alaspäin. Aivan pysäkin vieressä oli lipunmyyntikojut, josta ostin pääsylipun. Palatsin neljäntoista euron lippu oli melko hintava. Toisaalta halusin nähdä tuon hulppean rakennuksen, joten en sitten sen enempää miettinyt pääsymaksua. Portilta oli vielä viitisensataa metriä matkaa itse rakennukselle. Kolmen euron lisämaksusta olisi voinut ottaa kyydin pikkubussilla palatsille, joka sijaitsi yhä vain korkeammalla kukkulan laella. Päätin säästää kolme euroa ja kävellä 525 metriä kohteeseen. Mäki oli erittäin jyrkkä ja nousi 14 asteen kulmassa. Kiipeäminen kysyy hyviä jalkalihaksia ja pitäviä kenkiä. Mukulakivillä päällystetty polku oli tihkusateen kastelema ja varmaan myös liukas, vaikka en sitä päässyt kokemaan, sillä tossuissani oli erittäin hyvä pito.

Perillä kohosi todellinen satulinna. Jo palatsin pihalla kiitin itseäni hyvästä päätöksestä lähteä matkaan sateesta huolimatta. Sade olikin onneksi jo hieman tauonnut, mutta näkymiä peitti hernerokkasumu. Silloin tällöin ulkona putosi vielä muutama tippa vettä, mutta muuten taivas alkoi seljetä ja paluumatkalla se rakoili jo lupaavasti. Monet osat palatsin sisätiloista olivat avoinna yleisölle. Rakennus oli siirtynyt Portugalin valtiolle vuonna 1889, ja vuoden 1910 demokratisoitumisen myötä siitä tuli valtiollinen museo. Palatsi oli yhä edelleen siinä samassa tilassa, johon se jäi viimeisten asukkaiden jäljiltä. Huoneet olivat kalustettuja ja niissä oli alkuperäiset huonekalut ja muut sisustuselementit paikoillaan. Nuori Portugalin kuningatar Maria II (1819-1853) ja hänen saksalaisperäinen puolisonsa Ferdinand Saxe-Coburg-Gotha (1816-1885), myöhemmin kuningas Ferdinand II, ryhtyivät rakentamaan Penan palatsia vuonna 1836 vanhan, jo keskiajalta peräisin olleen luostarin raunioille. Suunnaton kompleksi valmistui vuonna 1885, samana vuonna kun sen isäntä kuningas Ferdinand II kuoli.

Palatsi on ulkoapäin upea. Sisältä se on tosin vielä upeampi. Kaikesta näkemästään saattoi päätellä, että varakkuutta ja mielikuvista on riittänyt koko komeuden rakentamiseksi. Huoneita kierrellessään kannattaa jokaisessa huoneessa nostaa katseensa kattoon, sillä kukin katto on eri huoneessa koristeltu eri tavoin ja hämmästyttävän taidokkaasti. Lähes koko toinen kerros on avoinna yleisölle ja nähtävää riittää huoneesta toiseen. Monilla eri tiloilla on oma teemansa, kuten näyttävä arabialainen huone ja suunnaton pääsali lukuisista makuuhuoneista nyt puhumattakaan. Täytyy vain hämmästellä, miten kaikki ne rakennustarvikkeet on saatu kuljetettua ylös vuorenrinnettä ja millä varoilla mahtipontinen palatsi on rakennettu. Aivan halpaa lystiä tällaisten palatsien rakentaminen ei ole varmaankaan ollut edes 1800-luvulla. Sisäkierroksen jälkeen jatkoin kierrostani palatsin pihalla ja muureilla, joita pitkin olisi voinut kiertää koko valtavan kompleksin. Sateen viimeiset rippeet vihmoivat ulkona, ja onneksi vedentulo lopulta taukosi kierrokseni lopussa. Suunnittelin jääväni kahville palatsin kahvioon, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun katsoin tuotteiden hintoja. Jätin kahvittelun väliin ja ajattelin pistäytyä jossakin kuppilassa Sintran keskustassa, mikäli joutuisin odottamaan bussia pitkään. Ostin matkamuistomyymälästä palatsista kertovan pienen kuvitetun kirjan ja aloin tehdä paluuta takaisin lähtöpisteeseen.