Kuudes päivä - perjantai 18.3.

Viimeinen täysi lomapäivä Portugalissa alkoi harmaana ja sateisena. Sääennuste oli oikeassa, ja Estorilissa tihutti aamulla vettä ja samaa oli luvassa muissakin rannikon lähikaupungeissa kuten Cascaisissa ja Lissabonissa. Silloin tällöin sää tuntui kirkastuvan tai taivas rakoilevan, ja kaikki mahdollisuudet sateen päättymiseen olivat siis olemassa. Perjantaipäivä oli varattu kokonaan omalle ajalle. Osa suuntasi pääkaupunkiin Lissaboniin kun taas osa ryhmästä hajaantui kukin omille teilleen eri puolille lähiympäristöä. Aamiaisen jälkeen sulkeuduin huoneeseeni kirjoittamaan matkapäiväkirjaa ja järjestelemään valokuviani. Ulkona satoi vettä ja sade yltyi ennusteen mukaan siinä yhdentoista aikoihin. Suunnittelin matkaa Sintraan siellä sijaitsevaan Penan palatsiin tutkimalla kulkuyhteyksiä ja matkalippujen hintoja netistä. Harmaa sää ei kuitenkaan houkutellut lähtemään ensimmäisellä aikomallani lähdöllä varttia yli kymmenen, ja annoinkin kellon vierähtää tunnilla eteenpäin ennen kuin aloin uudelleen harkita ulos menemistä. Säät ovat olleet tätä perjantaita lukuun ottamatta suosiolliset, mutta samaa ei voi sanoa ensi viikosta, joka sääennusteen mukaan lupaili sadetta koko viikoksi.

Säätilassa ei ollut odotettavissa pikaista muutosta. Päätin kaikesta huolimatta lähteä omatoimiselle päiväretkelle Sintraan ja tutustumaan Penan palatsiin. Estorilin rautatieaseman vierestä lähti bussi 418 Sintraan tunnin välein. Seuraava lähtö oli kaksikymmentä minuuttia yli yhdentoista, ja päätin lähteä sillä matkaan. Ulkona satoi vettä tihuttamalla. Hienoinen tuuli sai kevyet vesipisarat lentämään vaakasuoraan ja kastelemaan vaatteet yltympäriinsä. Sade oli muutoinkin kastelevaista laatua ja sai housuni märiksi muutaman sadan metrin matkalla, jonka kävelin hotellilta pysäkille. Bussipysäkillä oli pieni lipunmyyntikoju tai paremminkin kioski, jossa istui ystävällinen myyjätär. Kerroin aikovani Penan palatsiin ja sain välittömästi aikataulut ja kartan sekä suosituksen ostaa turisteille tarkoitettu päivälippu. Maksoin keskiyöhön asti voimassa olleesta päivälipusta 12,50 euroa, mikä tuli halvemmaksi kuin yksittäiset liput. Palatsille piti matkata nimittäin kahdella bussilla ja vaihto oli Sintran rautatieasemalla. Toinen bussireitti 403 olisi lähtenyt Cascaisin rautatieasemalta Sintraan.

Bussikatoksen alla oli hyvä odotella kulkuvälinettä ja pidellä sadetta. Ulkona oli kuitenkin melko viileää ja tunsinkin, miten hytisin kylmästä ja toivoin, että olisin ottanut kaulahuivin ja hanskat mukaani hotellilta. Bussi lähti seitsemän minuuttia myöhässä ja mutkitteli varmaankin noin parikymmentä minuuttia pelkästään Estorilin kapeilla kaduilla. Asuinalue tuntui jatkuvan iäisyyden ja vain lyhyt autio pätkä kaupunkien välillä antoi ymmärtää, että Estoril jäi taakse ja olimme tulleet Sintran puolelle. Ikkunat olivat huurussa, enkä nähnyt mitään ulos. En tarkalleen tiennyt, missä päätepysäkki sijaitsi, joten varmuuden vuoksi kysyin vielä kuljettajalta vähän ennen päämääräämme. Löysin jatkoyhteyden helposti. Paikallinen bussilinja numero 434 lähti viereiseltä pysäkiltä, jonne kuljettaja ystävällisesti opasti minut huitoen samalla käsiään eteläeurooppalaiseen tyyliin. Linja 434 lähtee Sintran rautatieasemalta ja kiertää tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Reitille osuvat jo keskiviikkona vierailemani Sintran kansallispalatsi, Maurien linna ja päivän kohteeni Penan palatsi. Matka asemalta palatsille kesti ehkä noin kymmenisen minuuttia tai enintään vartin ja oli jälleen melkoista kiemurtelua pitkin vuorenrinnettä reilun viidensadan metrin korkeuteen. Taitava bussinkuljettaja pyöritteli ajokkiaan kapealla vuoristotiellä tehden teräviä 180-asteen käännöksiä ja soittaen autonsa äänitorvea ennen jokaista kuollutta kulmaa varoittaen näin vastaantulijoita.