Lentolounaat ovat nykyään harvinaistuneet. Mikäli mielii syödä matkalla jotain, on parempi ottaa omat eväät mukaan tai ostaa lentoyhtiön tarjoilema ruokailu erikseen. Tällä lennolla kevyt aamupala sisältyi vielä hintaan, eikä annoksessa ollut moittimista. Se kun oli sellainen tyypillinen lentolounas, joka syödään mahdollisimman ahtaassa tilassa ja mahdollisimman epämukavassa asennossa peläten koko ajan naapurin kyynärpään soutavan omalla tarjottimella. Erittäin nopean mässäilyn jälkeen jatkoin kesken jääneitä uniani ja heräsin noin tuntia ennen kuin saavuimme Lissabonin kansainväliselle lentokentälle. Epäonnekseni koneen toiletit menivät kiinni laskeutumisen ajaksi, joten jouduin pidättelemään aina terminaalille saakka. Etsin jonkin aikaa sokkeloisen terminaalirakennuksen syövereistä miestenhuonetta ja vihdoin sellaisen sitten löysinkin. Aikaa tuhraantui tolkuttomasti ja saavutin ryhmämme viimeisten joukossa. Nimenhuuto oli ilmeisesti ennätetty jo pitää, kun minut mainittiin aivan erikseen ilmestyttyäni yhtäkkiä ryhmän joukkoon. Pääasia oli sentään, että löysin ryhmämme ja ryhmänjohtajan, sillä luvassa oli hintaan sisältynyt bussimatka kentältä hotelliin.

Estoril ja Cascais

Hotellimme Inglaterra sijaitsi Estorilin pikkukaupungissa ja vain noin 25 kilometriä Lissabonista länteen päin. Aikaero Portugalissa on kaksi tuntia Suomen aikaan verrattuna eli maassa aika oli sen kaksi tuntia meikäläistä ajanlaskua jäljessä. Kello oli varttia yli yhdeksän sunnuntaiaamuna, kun porhalsimme ensin nopealla kehätiellä ja lopuksi kapeita kujia pitkin valtavalla linja-autolla hotellin edustalle. Huoneita emme luonnollisestikaan vielä saaneet näin aikaisin aamulla, joten jätimme isommat matkatavarat säilytykseen ja jatkoimme bussilla naapurikaupunkiin Cascaisiin. Pienessä merenrantakaupungissa Estorilissa asuu noin 26 000 asukasta ja se on nykyään osa Cascaisten kuntaa, jonka alueella asuu reilut 200 000 asukasta.

Kiertelimme bussilla Cascaisten ahtailla kujilla ja pysähdyimme lopulta kaupungin linnoituksen liepeille. Siitä ryhmämme jatkoi matkaa jalan aina ydinkeskustan torialueelle saakka, jossa joukkio hajaantui muutamaksi tunniksi kukin omille teilleen. Olin viimeksi syönyt lentokoneessa kevyen aamupalan ja sitä ennen vielä ohuemman aamiaisen keskellä yötä. Suomalaisen ajanlaskun mukaan, juuri nyt oli lounasaika, joten aloin kierrellä keskustan pieniä kauppakujia etsien samalla siistiä kuppilaa, jossa olisin voinut haukata pienen leivän ja kahvikupposen. En oikein tahtonut löytää mitään sopivaa pistäytymispaikkaa, joten päädyin viimein eräänlaiseen varmaan valintaan eli paikalliseen Mäkkäriin. Valinta ei ollut kovin huono, sillä kyseinen hampurilaisravintola on kaikkien aikojen ensimmäinen McDonald’s Portugalissa. Ruoka oli perustuttua hampurilaismättöä, mutta täytti vatsan ainakin hetkeksi, eikä ateria viiden euron hinnallaan ollut edes kovin kallis verrattuna kaupungin muiden ravintoloiden hintatasoon. Cascaisten keskustan ravintolat ovat tavanomaista kalliimpia, sillä kaupungissa asuu ja vierailee paljon ulkomaalaisia, mikä selittänee hieman korkeammat hinnat. Pakollisen iltapäiväkahvin kävin nauttimassa eräässä pienessä Tchipepa Gelataria -kahvilassa keskustan toisella laidalla Jardim Visconde da Luz -puiston kulmassa. Cafe Americano tai paikallisesti vain amerikkalainen kahvi maksoi euron ja kolmekymmentä senttiä. Sillä hinnalla sai noin desilitran mustaa ja vahvaa kahviuutetta sormustimen kokoisesta kupista.