Neljäs päivä

Neljäntenä matkapäivänä suuntasimme junalla kohti pääkaupunkia. Washington D.C. on reilun kolmen tunnin junamatkan päässä New Yorkista ja siis oivallinen vierailukohde. Varasin junaliput etukäteen netissä jo kuukautta etukäteen. Sähköpostissa sain varausnumerot, joilla varsinaiset junaliput oli helppo lunastaa Amtrakin Quik-Trak-automaatista. Jätimme kehnoksi osoittautuneen hotellimme ja kävelimme seitsemättä avenueta pitkin Penn Station -asemalle. Laiturit sijaitsevat Madison Square Garden -areenan alla katutason alapuolella. Junalla matkustaminen Yhdysvalloissa on helppoa ja muistuttaa kaikin tavoin kotimaista junamatkailua. Monissa junissa on välipalavaunu, josta voi ostaa pientä purtavaa. Istuinten kohdalla ei ole VR:n tapaan roskapussia, vaan roskat pitää itse kiikuttaa oven läheisyydessä olevaan roskikseen. Northeast Corridor (tai joissakin lähteissä Northeast Regional) -niminen juna lähtee jo Bostonista ja New York on siis vain välipysähdys. Tämän vuoksi lähtölaiturin numero ilmestyy infotaululle vasta hieman ennen kuin juna saapuu laiturille. Laiturit on numeroitu juoksevasti, mutta Yhdysvalloissa kun ollaan, lähes kaikkiin opasteisiin liittyy aina ilmansuunnat. Lähtölaituritkin löytyvät lännestä ja idästä. Joskus sama numero saattaa olla käytössä sekä läntiselle että itäiselle puolelle, kuten Manhattanin avenueiden poikkikadut. Junaan kannattaa kiirehtiä, jos mielii saada seurueelleen vierekkäiset istumapaikat. Lähtölaiturit ovat vielä yhden kerroksen syvemmällä maan alla, jonne johtaa rullaportaat. Juna ei muutenkaan seiso pitkään asemalla, vaan jatkaa muutaman minuutin kuluttua taas eteenpäin.

Junamatka tuntui pitkältä, sillä juna ei juurikaan pysähdellyt muuten kuin muutamilla asemilla. Matkan aikana kannattaakin tutustua Washingtonin matkaoppaaseen, jotta saa kaiken irti kohteesta. Aikanaan juna saapui pääkaupunkiin ja Union Station -asemalle. Rakennus on upea niin sisältä kuin ulkoakin ja kaikesta huokuu pääkaupungin erityisasema. Hotellimme sijaitsi asemalta katsottuna kaupungin toisella laidalla, joten päätimme ottaa taksin. Aseman edustalla ei ole mitään jonotuslinjoja, vaan taksijono muodostuu jos on muodostuakseen. Toisinaan mitään jonoa ei edes ole ja ihmiset astuvat taksiin miten sattuu. Ulkona on kuitenkin "sisäänheittäjä", joka jakaa taksit jonotusjärjestyksessä. Taksimatka Washingtonissa oli melko kallis, noin 15 dollaria. Maksoimme kahdesta matkalaukusta lisämaksua dollarin kappaleelta sekä kuljettajalle vielä 50 senttiä laukkujen käsittelystä. Todellisuudessa ratin takana koko ajan istunut kuljettaja ei edes koskenut laukkuihimme, vaan tuo sisäänheittäjä laittoi ne takaluukkuun. Uudessa ja tuntemattomassa kaupungissa taksi tosin on kätevä, jotta ei tarvitse alkaa harhailla kaduilla kimpsuineen ja kampsuineen. Amerikkalaiseen tapaan mittarin osoittamaan maksuun pitää lisätä tippi eli meikäläisittäin juomaraha. Tipin suuruus on noin 10-15 % ja jos sen laskeminen tuntuu vaikealta, voi yksinkertaisesti vain tuplata maksuun lisättävän veron määrän, jolla pääsee melko lähelle vastaavaa summaa.

Hotellimme State Plaza Hotel oli parempi kuin osasimme odottaa. Huoneessa oli valtavat ja oikein mukavat vuoteet, oma keittiö ja erillinen etuhuone sosiaalitiloissa. Muutenkin huone oli hyvin tilava ja viihtyisä. Hotellin vieressä sijaitsi kaiken lisäksi kauppa, josta saattoi ostaa ruokaa, juomia ja muita tarvikkeita. Vaikka hotelli sijaitsikin Foggy Bottom -alueella eli hieman keskustan laidalla, korvasivat huoneen tai oikeammin sviitin fasiliteetit etäisen sijainnin. Lähimmälle metroasemalle oli matkaa kolmisen korttelia, joten aivan sivistyksen ulkopuolella emme asuneet. Hotellista oli vain kivenheiton matka Valkoiseen Taloon ja The Mall -viheriölle, jossa sijaitsevat lukuisat kuuluisat nähtävyydet. Varsinaiseen kaupungin ydinkeskustaan ajelimme päivittäin metrolla. Washingtonin vuonna 1976 avattu metro on uudehko ja erittäin helppokäyttöinen. Linjoja on vain viisi ja linjakarttakin on helppolukuinen. Turistin kannalta asemiakin on kohtuullisen vähän, joten eksymään tuskin pääsee. Matkailijan kannattaa ostaa aseman automaatista 7,80 dollaria maksava päivälippu (One Day Pass), jolla voi ajella mielin määrin sekä metrolla että paikallisbussilla ympäri keskustaa. Automaatista saa myös viikkolipun, mikäli sattuu vierailemaan pidempään. Lipun voi maksaa joko käteisellä tai luottokortilla. Laiturialueelle ei pääse ilman matkalippua, joka työnnetään kulkuportin kortinlukijaan mennen tullen. Lippu onkin siis syytä pitää tallessa koko matkan ajan, sillä laiturialueelta ei pääse pois näyttämättä jälleen matkalippua lukijalaitteessa. Jos kortti oikeuttaa vielä matkustamiseen, pullahtaa se ulos lukijan yläosasta, muussa tapauksessa (kuten yhden matkan lippu) se jää lukijan sisään.

Emme malttaneet olla vierailematta Valkoisen Talon edustalla. Lähdimmekin kävelemään kohti ellipsiä. Tämä Yhdysvaltojen presidentin virka-asunto on tiukasti vartioitu eikä sen edustalla enää ollut takavuosien tapaan mielenosoituksia eikä muutakaan ylimääräistä elämöintiä. Oikeastaan koko kohde kiinnosti vain kourallista, sillä taloa ympäröivän aidan edustalla oli vain joitakin kymmeniä turisteja. Paljoa ei tosin ole nähtävääkään, ja mekin jatkoimme pian eteenpäin. Ensimmäisen illan käytimme kaupungilla maleksimiseen ja paikkoja tutkien. Yksi upeimmista kohteista oli Old Post Office eli vanha postitalo. Rakennus on lyhyen historiansa aikana saanut jo kaksi purkutuomiota, mutta nyttemmin se on entisöity ja turistien suosiossa. Taloon on ilmainen sisäänpääsy ja rakennuksen tornin huipulle kannattaa tehdä tutustumiskäynti. Sieltä on hulppeat näköalat yli kaupungin. Samalla saa hieman käsitystä, miltä Washington näyttää kattojen yläpuolelta. Postitalon torni on parempi valokuvauspaikka kuin Washington Monument, sillä kuvaamista ei estä kuin kireälle viritetyt teräsvaijerit, joiden välistä saa erinomaisia valokuvia. Ensikosketus Washingtoniin alkoi tulla päätökseen. Söimme runsaan ja maittavan päivällisen paikallisessa Ollie’s Trolley -hampurilaisravintolassa, jonka hampurilaiset olivat jotain aivan muuta kuin tunnettujen ketjuravintoloiden pöperöt. Mainittakoon, että ravintolassa käy vain käteinen raha. Keskiviikko kääntyi lopulta iltaa kohden ja palasimme hotelliin. Seuraava päivä olisi taas täynnä uusia kokemuksia Yhdysvaltojen pääkaupungissa.