Kolmastoista päivä

Viimeinen varsinainen matkapäivämme kului kokonaisuudessaan kotimatkaan. Teimme lähtöä jo aamupäivällä, sillä ennakkoon tilaamani lentokenttätaksi tulisi hakemaan meidät kymmentä vaille kaksitoista. Taksi tulikin ajoissa hotellin eteen. Itse asiassa auto oli jopa hieman etuajassa. Kymmenen hengen pakettiautosta tehty kimppakyytitaksi kierteli lähikatuja ja haki lisää kyydittäviä lähistön hotelleista. Kuskilla tuntui olevan kiire, sillä hän yritti ehtiä punaisiksi vaihtumassa olleista liikennevaloista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Auto jäi keskelle risteystä tukkimaan liikennettä. Tilannetta oli seurannut järjestyspoliisi, joka piti nuhtelun kuljettajalle. Pienen keskeytyksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Matka lentokentälle kesti noin tunnin verran, kun matkustajia jaeltiin eri terminaaleihin ja kiertely terminaalista toiseen vei joka kerta pienen tovin. Turvatarkastusten vuoksi matkustajia kehotettiin saapumaan kentälle kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Meillä sattui olemaan runsaasti aikaa, sillä hotellihuone oli luovutettu puoleen päivään mennessä ja koneen lähtöön oli aikaa yli viisi tuntia. Turvatarkastukset eivät kestäneet sen kauempaa kuin missään muuallakaan. Perinteinen käsimatkatavaroiden läpivalaisu ja kulku metallinpaljastimen läpi oli ohi muutamassa minuutissa. Tarkastukseen ei myöskään ollut pitkiä jonoja, ja pääsimme läpi vartissa. Kulutimme aikaa lounastamalla terminaalissa ja kiertelemällä kaupoissa. Duty Free -kauppojen verovapaiksi mielletyt hinnat olivat osittain jopa kalliimmat kuin kaupungilla. Esimerkiksi DVD-elokuva saattoi maksaa lähes 20 dollaria, kun saman elokuvan olisi saanut Manhattanilla tarjouksesta jopa alle kympillä.

Neljästoista ja viimeinen päivä

Finnairin lento New Yorkista Helsinkiin lähti aikataulun mukaisesti. Kone saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle niin ikään aikataulussaan lauantaiaamuna. Paluulento sujui muuten hyvin, mutta juuri kun kone oli laskeutumassa, alkoi eräs venäläispariskunta kiukuttelemaan äänekkäästi henkilökunnan kanssa. He kieltäytyivät yhä istumasta, vaikka laskeutumiseen oli aikaa vain muutama minuutti. Henkilökunta sai kuitenkin pariskunnan rauhoittumaan eikä välikohtauksesta koitunut harmia muille matkustajille. Kone pudotti korkeutta sen verran nopeasti, että korvani menivät lukkoon enkä kuullut kunnolla, kun henkilökunta uhkaili näitä venäläisiä poliisin vastaanotolla laskeutumisen jälkeen. Emme jääneet seuraamaan tilanteen kehittymistä vaan kiiruhdimme hakemaan matkalaukkumme. Viime aikoina on paljon keskusteltu kadonneista matkalaukuista. Omat laukkumme tulivat perille mennen tullen, joten pitäisikö tässä nyt koputtaa puuta vai todeta matkan sujuneen normaalisti? Hyvä matkustusonnemme jatkui, kun bussi numero 615 saapui laiturille samaan aikaan, kun astuimme ulos terminaalista. Tästä oli mukavaa jatkaa kotiin.