Maltan matkapäiväkirja

Noin reilu kuukausi sitten tein lomamatkan Maltalle. Matkasta syntyi pienimuotoinen matkapäiväkirja, jonka tekstejä kirjoittelin paikan päällä aina iltaisin päivän päätteeksi. Olen koonnut kirjaan myös noin kuutisenkymmentä valokuvaa, jotka valikoin mielestäni parhaimpina kaikkiaan yli kuudensadan otoksen joukosta. Kuvaaminen ei oikein onnistunut tällä reissulla, sillä Canon PowerShot S100 -kamerani hajosi jo ensimmäisen lomapäivän aamuna. Jouduin koko loppumatkan kuvaamaan älypuhelimellani, jolla kuvien taso ja tarkkuus vaihtelivat. Tulipa nyt sitten tämäkin koettua eli miten kännykkäkameralla voi ikuistaa matkakohteitaan. Canon-kamerassani oli valmistusvika, joka ilmeni ensimmäisen kerran jo heti ostettuani kapistuksen. Silloin kamera kiidätettiin huoltoon ja korjattiin takuuseen. Viiden vuoden käytön jälkeen vika uusiutui. Luonnollisesti otin heti yhteyttä värkin myyjään eli Stockmannin Helsingin tavarataloon, joka vielä tuolloin myi elektroniikkaa omalla osastollaan.

Matti Mattila: Malta

Jälleen kerran vein romun korjaamolle. Tällä kertaa Canonilta tuli ilmoitus, etteivät he korjaa omaa valmistusvikaansa. Yllätyksekseni sain 29 euron laskun siitä, että kamerafirma tutki omaa vikaansa ja hylkäsi korjauksen, vaikka heidän omilla kotisivuilla myönnettiin, että kyseisessä mallissa ja juuri tässä tietyssä sarjanumerossa oli valmistusvika, joka luvattiin korjata veloituksetta. Ilmoitin Stockmannin jälkimarkkinointiosastolle, että he saavat maksaa tuon tarkastusmaksun, koska tavaratalo myi minulle aikoinaan viallisen laitteen. Korvausvelvollisuudesta ei tullut kahta kysymystä, kun tavaratalo vastasi maksavansa turhan tarkastusmaksun. Marssin samoin tein Rajalan kameraliikkeeseen Helsingin Postitaloon ja ostin tilalle uuden Nikon D5300 -järjestelmäkameran. Tällä episodilla oli sekä häviäjiä että voittajia. Canon huoltoliikkeineen luonnollisesti hävisi ja sai rutkasi badwilliä toilailustaan. Voittajiksi selviytyivät Stockmann erinomaisella asiakaspalvelullaan ja Rajalan kameraliike, joka sai uuden asiakkaan. Voittajaksi suoriutui myös Nikon, sillä enää en sorru Canonin heikkoon laatuun enkä koske sen tuotteisiin pitkällä tikullakaan.

Hyvin hoidettu asiakastapaus vain vahvisti jälleen käsitystäni Stockan erinomaisesta palvelusta ja rohkaisee minua jatkossakin ostoksille tavarataloihin. Hinnat saattavat olla halpahalleja rahtusen korkeammat, mutta jos vaihtoehtona on huono palvelu ja viallisten laitteiden korjauttaminen omaan laskuun, niin valitsen mielelläni Stockmannin, kun tiedän, että siellä asiakas ei jää ongelmineen yksin. Kaikesta huolimatta tein matkakirjan kymmenillä valokuvilla, vaikka tiesin kuvien tason heikoksi värikästä painotuotetta varten. Malta-teoksessa on 58 sivua sekä kovat kannet. Monilla aukeamilla on suuria panoraamakuvia, jotka olen koostanut yksittäisistä otoksista PhotoShopilla. Kannessa komeilee hieno ovenkolkutin, jonka bongasin Mdinan vanhassa kaupungissa eräässä ovessa. Painetun kirjan voi ostaa kustantajani verkkokirjakaupasta.

Mattila, Matti

Malta

Matkapäiväkirja lomamatkastani Maltalle maaliskuussa 2017

ISBN
978-952-68089-7-0
Kustantaja
Annorlunda Mediatuotanto Oy

Julkaistu perjantaina 14.4.2017 klo 16:19 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjat, loma ja matkailu.

Edellinen
Pääsiäisajan musiikkia
Seuraava
Carpentersin parhaat hitit