Heräsin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kolmen aikoihin. Ulkoa kuului kaatosateen ropina ja sitten välähti. Ei aikaakaan kun ukkonen jyrisi aivan lähistöllä. Ryskettä kesti ehkä noin puoli tuntia. Ulkona oli oikea kunnon ukkosmyrsky ja onneksi se oli näin keskellä yötä eikä päivällä retkemme aikaan. Jatkoin uniani ja heräsin taas kerran parahiksi aamiaiselle. Toinen retkipäivämme käynnistyi aurinkoisessa säässä. Yön myrskystä ei ollut tietoakaan, ja kadut olivat kuivat rankkasateesta huolimatta. Bussimme vei ryhmämme mutkittelevia teitä ja katuja pitkin ensin Hagar Qimin muinaismuistoalueelle. Matkan varrella pysähdyimme kuitenkin Blue Grottolle ottamaan valokuvia kuvauksellisista näkymistä Välimerelle. Blue Grotto -luolastoon meillä ei ollut asiaa kovan merenkäynnin vuoksi. Tuuli puhalsi edelleen lähes myrskylukemia eivätkä luolastoon kuljettaneet pienet veneet seilanneet sellaisella kelillä. Näköalat sen sijaan olivat kuvaukselliset. Hagar Qim on Maltan parhaiten säilynyt muinaismuisto, jolla on ikää useampi tuhat vuotta. Megaliittitemppeleistään kuuluisan alueen arvellaan olevan peräisin ajalta noin 3600-3000 eKr. Rakennelmat ovat maailman vanhimmat ja vanhemmat kuin Egyptin pyramidit. Vierailuamme sävytti kova tuuli, joka onneksemme puhalsi harmaat pilvet vähitellen pois. Käsineistä ja kerrospukeutumisesta oli hyötyä, koska mereltä puhalsi viileästi ja voimakkaasti.

Retkemme kolmas kohde oli Marsaxlokkin kalastajakaupunki saaren lounaisosassa. Oppaamme osasi kertoa, että useimmiten kaupunkivierailun aikana päiväretkillä kaupungissa on satanut, mutta tänään meitä hemmotteli kaunis auringonpaiste. Suojaisilla paikoilla aurinko pääsi lämmittämään mukavasti, mutta muutoin tuuli viilensi Maltalle tyypillistä talvista vuodenaikaa. Marsaxlokk on kaunis satamakaupunki, jolle tuovat värikkyyttä kirkkain värein maalatut pienet kalastusalukset satama-altaassa. Päättelin satamaa kiertävän Xatt is-Sajjieda -kävelykadun kaupungin pääkaduksi. Ainakin sen varrella oli riittävästi ravintoloita vieri vieressä. En jäänyt lounastamaan, vaikka meille suotiinkin melkein kaksi tuntia omaa aikaa käyskennellä kaupungilla. Pakollisen päiväkahvini kävin juomassa kävelyretkeni varrelle osuneessa Costa Coffee -kuppilassa. Kovin paljon nähtävää tässä piskuisessa kalastajakylässä ei ollut. Suurin nähtävyys taisi olla kaupungin komea kirkko, jota on rakennettu viitisenkymmentä vuotta alkaen vuodesta 1887 aina rakennuksen valmistumiseen asti vuoteen 1948.

Päivällispöydässä keskustelimme muiden matkaajien kanssa hotellin ruuan tasosta. Moni piti ruokaa syötävänä joskin ei kovin maittavana. Samaan lopputulokseen olin itsekin tullut ja pitäydyin vain sellaisissa antimissa, jotka näyttivät kohtalaisen tutuilta. Paistettu lohi olisi varmasti minulle kelvannut, mutta en ymmärtänyt, miksi lohenpala oli pitänyt kääriä paistetun pekonin sisään. Varmaankin pekonia oli jäänyt aamiaiselta eikä mitään ollut tapana heittää pois, ja näin edellisen ruokailun tähteet päätyivät uusien ruokalajien pohjaksi samoin kuin salaateissa. Jälleen kerran silmät söivät enemmän kuin vatsa veti. En mielestäni syönyt millään muodoin liikaa, mutta vatsassa tuntui täysi olo. Ehkä kylläiseen oloon vaikutti päivällä lounaaksi syömäni pitsapala. Trolees-lähikaupasta löytyi lämpimiä pitsapaloja 1,25 euron hintaan. Pala ei ollut mikä tahansa siivu tai viipale vaan neljännespellillinen. Koko päivän reippailu raikkaassa ulkoilmassa sai minut ummistamaan silmäni jo yhdeksän aikoihin ja taas nukuin melko sikeästi herätäkseni seuraavana aamuna puoli seitsemältä.