Vallettan kaupunkikierroksen aikana vierailimme Pyhän Johanneksen katedraalissa. Rakennus näyttää kovin vaatimattomalta ulkoapäin, mutta yllättää hämmästyttävällä ja vaikuttavalla sisustuksellaan. Maltan kuuluisat ritarit eivät olleet mitään tyhjätaskuja, mikäli jotain on pääteltävissä katedraalin koristelusta, jossa ei todellakaan ole säästelty. Pakollisten turistinähtävyyksien jälkeen saimme puolitoista tuntia omaa aikaa vaellella Vallettan katuja pitkin. Kaupunki on niin pieni, että sen tärkeimmät kadut tulee kävelleeksi tunnissa. Poikkesin päiväkahvilla eräässä pienessä ja siistissä Galeas

Cafe Salonissa, jonka jälkeen kävin ostamassa eräästä rihkamakaupasta tyypillisen Maltan ritaria kuvaavan matkamuistoesineen. Kaupunkikierroksemme jatkui seuraavaksi The Saluting Battery -näköalapaikalle kaupungin laidalle, josta laskeuduimme katutasolle ja otimme satamasta lautan naapurikaupunkiin Vittoriosaan. Kierreltyämme tovin vanhan kaupungin kapeilla kujilla olimme valmiit palaamaan takaisin hotellille juuri sopivasti ennen kuin alkoi sataa. Päivää oli aamusta alkaen varjostanut sateen uhka. Muutamia pisaroita putoilikin silloin tällöin ja isompi suihku tuli astuessamme sisälle katedraaliin. Säästyimme onneksi kastumiselta, mutta kova tuuli sai neljätoista-asteisen säätilan tuntumaan paljon kylmemmältä.

Hotellissa yritin turhaa saada digikameraani kuntoon. Etsin netistä mahdollisia korjausohjeita mutta ainoa, joskin laiha lohtu oli tieto siitä, että tässä nimenomaisessa Canonin kamerassa oli linssimekaniikan jumittava tyyppivika. Sattuipa vielä niinkin, että kamerani sarjanumero oli juurikin sitä sarjaa, jossa nämä ongelmat ovat esiintyneet. Aluksi en tahtonut päästä nettiin kännykälläni, sillä lähimaillakaan ei ollut mobiilidataa tarjoavia yhteyksiä. Aikani laitteiden kanssa pähkäiltyäni kännykkä vihdoin löysi tukiaseman, josta sain nettiyhteyden. Tällä erää koneet veivät voiton, ja typertyneenä laskeuduin kellarikerrokseen päivälliselle. En ymmärtänyt hotellin kolmen hissin toimintalogiikkaa. Kun painoin kutsunappia, seisoivat kaksi hissiä paikoillaan kerrosta alempana ja sain odottaa kolmatta hissiä, joka ensin kävi pohjakerroksessa ja vasta sitten suostui noutamaan minut. En ollut ainoa vieras, joka kummeksui hulluja hissejä. Eräskin brittimiesvieras totesi minulle samaa: "crazy machine". Eilisestä mättöpäivällisestä viisastuneena hillitsin tällä kertaa syömistäni ja siirryin suoraan lämpimiin ruokiin jättäen väliin salaattipöydän, jonka antimista osa oli valmistettu edellisen päivän tähteistä.