Mitä tekoäly on?
Ihminen on yrittänyt ymmärtää ajatteluaan jo vuosituhansia. Olemme kiinnostuneita, miten hahmotamme, ymmärrämme, ennustamme ja käsittelemme itseämme huomattavasti suurempaa ja monimutkaisempaa maailmankaikkeutta. Tekoäly toisaalta ei yritä pelkästään ymmärtämään vaan myös rakentamaan älykkäitä kokonaisuuksia. Tekoälyn kehittelyn ja tutkimuksen katsotaan alkaneen vuonna 1943, jolloin yhdysvaltalaiset tutkijat Warren McCulloch (1898-1969) ja Walter Pitts (1923-1969) esittelivät ensimmäisen keinotekoisen älykkyyden mallin. Marvin Minsky ja Dean Edmonds rakensivat ensimmäisen älyverkkotietokoneen 1951 Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Itse termi "tekoäly" (englanniksi artificial intelligence, AI) vakiintui vuonna 1956 pidetyssä konferenssissa, jossa kokoontuivat ajan vaikutusvaltaisimmat tekoälyn tutkijat, mm. Trenchard More Princetonin yliopistosta, Arthur Samuel (1901-1990) IBM:ltä sekä Ray Solomonoff (1926-2009) ja Oliver Selfridge (1926-2008) Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta.
Kaikki automaattisesti toimiva ei ole tekoälyä. Tekoälyn erottaa automatiikasta siinä, että tekoäly kykenee tekemään uusia johtopäätöksiä olemassa olevista tiedoista sekä pidemmälle viedyissä sovelluksissa jopa hyödyntämään johtopäätöksiään uusien ratkaisujen pohjaksi. Automatiikka puolestaan toistaa samoja ennalta määrättyjä toimia yhä uudestaan. Siten esimerkiksi liiketunnistimen avaamaa ulko-ovea ei voi pitää tekoälynä. Jos oven mekanismi puolestaan oppii kävijävirrasta optimoimaan oven avauksen ottamalla huomioon mihin vuorokaudenaikaan ovesta kulkee eniten ihmisiä, voidaan tällaista järjestelmää ehkä kutsua tekoälyksi. Psykologisessa mielessä ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa olevalla tekoälysovelluksella tulee olla inhimillisiä piirteitä. Jos tällaiset sovellukset ovat tietokonepohjaisia järjestelmiä, on niihin helppo luoda ihmisen kasvot ja muut ruumiinmuodot nykyaikaisella kolmiulotteisella tietokonegrafiikalla.
Tieteellisestä näkökulmasta tekoälyä on yritetty määritellä useilla eri kuvauksilla. Karkeasti nämä määritelmät voidaan jakaa neljään luokkaan:
- järjestelmät, jotka ajattelevat kuten ihmiset;
- järjestelmät, jotka toimivat kuten ihmiset;
- järjestelmät, jotka ajattelevat järkevästi sekä
- järjestelmät, jotka toimivat järkevästi.
Inhimillisesti toimivalta järjestelmältä vaaditaan useita ominaisuuksia, kuten luonnollisen kielen, yleensä englannin kielen, prosessointikykyä, koneoppimista eli mukautumiskykyä uusiin tilanteisiin, automaattista päättelykykyä, tiedon representaatiota eli havainnoidun tiedon talletuskykyä, konenäköä objektien hahmottamista varten sekä robotiikkaa liikkumista ja kohteiden käsittelyä varten. Kaikkiin näihin edellä mainittuihin vaatimuksiin on esitelty ratkaisu muodossa tai toisessa 2000-luvulle tultaessa. Monet ihmisillä suoritetut psykologiset testit ovat pyrkineet tutkimaan, miten hyvin tietokone kykenee täyttämään nämä vaatimukset. Testit on usein rajattu tutkimaan tiettyä ominaisuutta tai persoonallisuuspiirrettä, esimerkiksi tuleeko keinotekoisella puheäänellä olla sukupuoli? Alan Turing (1912-1954) puolestaan esitteli jo vuonna 1950 Turingin testiksi kutsutun menetelmän, joka tyydyttävästi määrittelee toimivan älykkyyden. Tietokone läpäisee testin, jos haastattelija ei kykene erottamaan, onko vastaus tullut toiselta ihmiseltä vai tietokoneelta. Filosofiseksi kysymykseksi jää, onko tietokone lopulta älykäs läpäistyään testin?