Lomaviikko Kap Verdessä oli ohittanut jo puolivälinsä. Lauantaipäivä oli mennyt laiskotellessa, mikä olikin talviloman tarkoitus. Meno Santa Marian kaupungissa jatkui entiseen tapaan. Päivästä ei osannut sanoa, oliko arki vai viikonloppu. Hiljaisella ja ehkä vähän syrjäisellä Salin saarella elettiin verkkaisesti. Kenelläkään ei ollut kiirettä. Kaupungin työntekijät sen sijaan olivat olleet ripeitä. Uuden kaapelin upotus kadun alle oli edennyt hyvää vauhtia. Kaupungin työmiehet olivat nyt jo usean korttelin päässä siitä, missä heidät ensimmäisen kerran näin muutama päivä aikaisemmin.

Lauantai-illan päivälliseksi valitsin hampurilaisen. Yritin vaihdella annoksia päivittäin, mutta samalla koitin pysyä niin sanotuissa varmoissa valinnoissa. Kaikkien annoksien nimet eivät kertoneet täyttä totuutta, ja ne jätin muiden syötäväksi. Hampurilaisannos oli yllätys. Lautasella oli kaksi paistettua jauhelihapihviä, paistettu kananmuna ja hyppysellisen raastetta. Jokin puuttui asetelmasta. Luulin, että hampurilaiseen kuuluu sämpylä, mutta sitä ei annoksessa näkynyt. En alkanut kysellä puuttuvan nisun perään, vaan otin pöydällä olleesta leipäkorista sämpylän, joka sai toimia hampurilaisen puuttuvana aineisosana. Hyvät pihvit maistuivatkin paremmalta tuhdin sämpylän välissä.

Kuudes päivä - hiljainen kylä

Sunnuntai osoittautui hiljaiseksi. Kaupungissa ei juuri tapahtunut mitään ja väen määrä oli selvästi puoliintunut arjesta. Santa Mariassa on ainakin kaksi kirkkoa, joihin näytti olleen avoimet ovet. Sisään pyrki niin paikallinen väki kuin utelias turistimassakin. Kirkonmenot kuuluivat hyvin kadulle avoimista ovista ja ikkunoista. Valkoisen keskustan kirkon ulkoseinällä pauhasivat kaiuttimet pihamaalle kokoontuneelle kirkkoväelle, koska rakennus oli tupaten täynnä. Paikalliset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja erottuivat nyt hyvin niistä, jotka eivät kirkonmenoihin osallistuneet. Tyyni ja kirkas sää oli ihanteellinen sunnuntailaiskottelulle. Istuin pitkät tovit keskustan toriaukion reunalla ja katselin varjopaikalta kaupungin menoa.

Korvasin iltapäiväkahvin tällä kertaa pikkusuolaisella. Ostin hotellin rantabaarista ison kahvin ja tonnikalavoileivän hintaan 4,10 euroa. Kap Verden hintataso on melko kallis ja vetää hyvin vertoja kotimaan kuppilahinnoille. Näitä kahta maailmaa taitaa yhdistää pitkät etäisyydet. Kaikki ruokatarvikkeet tuodaan tuontitavaroina Salin saarelle, mikä selittää korkeahkot hinnat. Suomikin sijaitsee Euroopan laidalla ja kuljetusmatkat tänne ovat samaan tapaan pitkiä. Sunnuntai soljui hitaasti eteenpäin. Laiskottelulle oli lupa ja Salin saarella se on oikeastaan pakollista, sillä kaupungissa ei ole juuri mitään tekemistä. Monet tappoivatkin aikaansa istumalla paikallisten baarien ulkoterasseilla, hiekkarannoilla ja aurinkotuoleissa lojuen. Jokainen päivä päättyy ja tämä oli tosiasia myös Santa Mariassa. Sunnuntai kääntyi jälleen kerran ehtooksi.