Kap Verde - osa 1

Olen aamuyöstä palannut viikon mittaiselta talvilomalta Kap Verden Sal-saarelta. Säät perillä olivat aurinkoiset ja helteiset. Keskipäivän aurinko porotti kuumimmillaan 32 asteessa ja päivän keskilämpötilakin pysytteli meikäläisittäin hellelukemissa eli noin 26 asteen molemmin puolin. Takuuvarma aurinkolomakohde on pohjoisen pallospuoliskon asukkaalle mukava määränpää ja katkaisee Pohjolan talven ainakin viikoksi ja toisille jopa kahdeksi. Kap Verde on 13 saaren tasavalta keskisellä Atlantilla Afrikan länsirannikon tuntumassa suunnilleen samalla leveysasteella Mauritanian ja Senegalin kanssa. Turistikohteena saaristo on vielä kehittymässä, mutta jo nyt saarille virtaa lentokonelasteittain matkailijoita lähinnä Euroopasta. Matkailijan kannalta tärkeimpiä saaria ovat Sal ja Boa Vista, jonne suomalainen Finnmatkat tekee viikon ja kahden viikon pakettimatkoja.

Kap Verde
Kuva
Matti Mattila

Paratiisinomaiset vaaleat ja täydellisyyttä hipovat hiekkarannat kutsuvat turisteja lomailemaan tälle muuten niin kovin karulle Salin saarelle. Lento Helsingistä Saliin kestää kymmenisen tuntia ja kone tekee välilaskun Kööpenhaminassa mennen tullen. Pitkä istuminen ahtaassa matkustamossa kuitenkin palkitaan uskomattoman ihanalla rantalomalla. Lämmöstä, auringosta ja hiekkarannasta - vedestä nyt puhumattakaan - ei ole puutetta. Kilometrien mittaiset, jalkapohjia hellivät pehmeät sannat jatkuvat silmänkantamattomiin ja jokaiselle löytyy varmasti tilaa paistatella päivää leppeiden merituulten viilentäessä mukavasti hiostavaa auringonpaistetta. Kohteesta on vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa, ja melkein täydellisen paratiisi-idyllin rikkoivat vain tavanomaiset suurten turistimassojen aiheuttamat ongelmat, kuten yleinen siivottomuus ja aggressiiviset senegalilaiset rihkamakauppiaat. Tottunut etelänkävijä tosin osaa varautua tähän, eivätkä nämä marginaaliset anomaliat pääse yllättämään.

Ensimmäinen päivä - lento lämpöön

Talvi on kurittanut Eurooppaa ja tietenkin Suomea kovemmin kuin miesmuistiin. Pakkaskelejä on riittänyt etelää myöten usean viikon ajan eikä lumesta ole ollut puutetta. Aurinko sen sijaan on pysytellyt pilvien takana pohjoisen talvelle tyypilliseen tapaansa. Tällaiset kelit synnyttivät nopeasti päätöksen lähteä etelän lämpöön. Etelä-Euroopan kohteista oli jo kantautunut uutisia kunnon talvesta vuosikymmeniin, joten ne jätin laskuista heti. Kanarian saaretkin on tullut koluttua, ja muutamat jopa useaan kertaan eli tämäkään kohde ei tuntunut houkuttelevalta. Päädyin lopulta yllättäen Kap Verdeen huomattuani siitä maininnan eräässä nettikeskustelussa. Ei mennyt viikkoakaan, kun jo olin matkatoimistossa ottamassa selvää minulle täysin vieraasta matkakohteesta. Finnmatkojen matkamyyjä esitteli minulle auliisti Kap Verdeä ja matkatoimiston kohteita saarilla. Päädyin myyjän suosituksesta Salin saarelle, joka olisi tietyllä tavalla rauhallisempi kuin selvästi vilkkaampi Boa Vista. Koska minulla ei ollut mitään ennakkotietoja kohteesta, varasin myyjän ehdottaman huoneen Odjo d’Agua -hotellista.

Hotelli Odjo d’Agua
Kuva
Matti Mattila

Lento Salille lähti aikataulun mukaan hieman kello seitsemän jälkeen tiistaiaamuna. Tätä ennen oli ehtinyt tapahtua paljon. Aikainen herätys jo neljän aikaan yöllä oli tarpeen, sillä sadat muut matkustajat olivat niin ikään lähdössä ja lentokentällä piti olla ajoissa jonottamassa. Aamutoimien jälkeen raahauduin vielä hieman unenpöpperöisenä bussipysäkille odottamaan päivän ensimmäistä vuoroa Helsinki-Vantaalle. Bussi tuli ajoissa ja poimi minut kyytiin. Noin puolen tunnin ja monista aiemmista matkoista jo tutuksi tulleen kyydin jälkeen saavuimme kentälle. Terminaalit oli numeroitu ja järjestetty uudelleen, ja siitäpä heräsikin ensimmäinen kysymys. En tiennyt, mistä terminaalista kone lähtee. Vanhasta tottumuksesta jäin pois entisen ulkomaan terminaalin ovella, ja kuin sattumalta lähtöportti sijaitsi juuri tuossa rakennuksessa eli terminaali kakkosessa. Terminaalin olisi voinut tarkistaa jo ennen lähtöä Helsinki-Vantaan kotisivuilta, mutta pakkauskiireissäni tämä jäi tekemättä.

Pitkä ja yksitotinen lentomatka alkoi. Pysähdyimme Kööpenhaminassa noutamassa lisää matkustajia, ja kone tuli täyteen. Kymmenen tunnin lento tuntui aluksi pitkältä, mutta kolme koneessa esitettyä pitkää elokuvaa antoi hieman viihdykettä joutilaisuuteen. Ahtaassa koneessa ei juuri päässyt jaloittelemaan ja nekin hetket, jolloin käytävä oli tyhjillään, kannatti käyttää vaikka päästä päähän kävelyyn. Osan ajasta olimme sidottuja istuimiin, sillä Euroopan yllä puhaltaneen Xynthia-myrskyn rippeet riepottelivat konetta jonkin aikaa. Hetken kestänyt ravistelu varmasti huolestutti osaa matkustajista, sillä koneen kapteeni lohdutti härvelin kestävän huomattavasti rajumpaakin kuritusta. Turbulenssi ei näin jälkeenpäin muisteltuna tuntunutkaan lopulta kovin ärhäkkäältä. Mietoa höykytystä kesti noin puolisen tuntia Ranskan jälkeen, mutta sitten meno oli taas tasaisempaa.

Busseja lentokentällä
Kuva
Matti Mattila

Perillä meitä sitten odotti lehmän henkäys. Kostean kuuma ilma tulvi miellyttävästi ilmastoituun koneeseen ja oli kuin lupaus onnistuvaksi uumoillusta lomaviikosta. Kone laskeutui kansainväliselle Amílcar Cabral -lentokentälle aikataulussaan hieman kahden jälkeen iltapäivällä. Suomessa päälle puettu villapaita sai kyytiä ja löysi tiensä käsimatkatavaralaukkuun. Hihat käärittiin ja silmiä siristettiin. Auringon kirkkaus oli huumaavaa ja antoi ensisilmäyksellä päivän serotoniiniannoksen. Lentokone pysäköi lyhyen matkan päähän asemarakennuksesta. Matkustajat kuljetettiin suuren maailman tyyliin isolla matalalattiabussilla parinkymmenen metrin päässä sijainneeseen saapumisaulaan. Läkähdyttävä helle liimasi nopeasti paidan ja pitkät housut iholle. Kymmenien minuuttien jonotus passintarkastukseen oli tuskaista ilmastoimattomassa hallissa, ja jono tuntui etenevän kahden viranomaisen voimin kovin hitaasti.

Santa Marian keskustaa
Kuva
Matti Mattila

Lopulta passi ja maahantulolomake oli tarkistettu, ja pääsimme siirtymään tasavallan puolelle. Ulkona meitä odottivatkin jo matkakohteen oppaat, jotka ohjasivat ilmeistä päätelleen hieman pöllähtäneet ja selvästikin väsyneet matkailijat hotelleihin vieviin busseihin. Pienet minibussit ottivat kyytiin noin kymmenkunta ihmistä. Matka kentältä etelämmäs Santa Marian kaupunkiin kesti vartin. Ensivaikutelman Salin saaresta sai jo matkalla hotelliin. Karu, kivikkoinen ja kuiva maaperä tulisi olemaan leimaa-antava maisema saaren sisäosista seuraavan viikon ajan. Perillä odotti kuitenkin yllätys.

Julkaistu keskiviikkona 10.3.2010 klo 19:05 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
JFunnel - osa 8
Seuraava
Kap Verde - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä