Mauritius - osa 1

Talvilomamatkani suuntautui tänä vuonna Mauritiukselle. Pieni saarivaltio sijaitsee Intian valtameressä, aivan Madagaskarin saaren kupeessa hieman päiväntasaajan eteläpuolella. Reilun viikon matkan varasin hyvissä ajoin pari kuukautta sitten, mutta varsinaiset matkavalmistelut, kuten matkalaukun pakkaamisen, olin jättänyt lähtöä edeltävään iltaan. Paljon en mukaan pakannutkaan, sillä edessä olisi riittävästi lämpöä ja toimettomuutta, joten perillä tarkenisi mainiosti kevyemmällä kesävarustuksella. Isomman matkalaukun lisäksi pakkasin käsimatkatavaraksi selkärepun, jossa oli helppo kuljettaa pienemmät esineet ja tarvikkeet.

Ensimmäinen päivä - sunnuntai 20.3.

Matka tropiikin lämpöön starttasi sunnuntaiaamuna. Heräsin jo noin puoli seitsemän aikaan ja puolisen tuntia ennen kellon pärähtämistä. Aamutoimien jälkeen kävelin läheiselle bussipysäkille. Bussi 615T saapui pysäkille tarkalleen aikataulun mukaisesti ja lähti parikymmentä minuuttia kestävälle taipaleelleen kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Kiertelimme Vantaan lähiöiden läpi lentoaseman teknisen varikon kautta ja pysähdyimme lopulta terminaali kakkosen eteen. Ajoittain talvista maaseutua muistuttaneet lumiset aukeat eli entiset pellot jäisivät kohtapuoliin historiaan ainakin viikoksi. Kentällä ei ollut tungosta, ja pääsin heti lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen. Mauritiukselle ei ole Suomesta suoraa lentoa. Menomatka tehtiin Lontoon kautta, jossa Finnairin lento vaihtui Mauritiuksen kansalliseen Air Mauritius -lentoyhtiöön. Paluumatka puolestaan kulkisi Pariisin kautta, jossa vaihdettaisiin Air Mauritiuksen lento tuttuihin Finnairin siipiin. Lontoon kone lähti portilta 38, joka sijaitsi uutuuttaan kiiltäneen terminaalirakennuksen aivan perimmäisessä päässä. Sinne käveleminenkin kesti kymmenisen minuuttia.

Kuva
Matti Mattila

Koneen lähtöön oli vielä tunti aikaa. Käytin odottelun hyväkseni ja kaivoin repusta pienen miniläppärini. Aseman ilmaisella langattomalla nettiyhteydellä selvitin jatkoyhteydet Lontoon Heathrow:n lentokentällä. Kahden ja puolen tunnin mittainen pyrähdys Helsingistä Ison-Britannian pääkaupunkiin sujui hyvin. Heathrow on valtava lentokenttä lukuisine terminaaleineen ja matkat terminaalien välillä ovat pitkät. Terminaalien välillä sukkuloikin useita ilmaisia bussikuljetuksia. Tuloterminaalistamme numero kolme astuin bussiin, joka kuljetti matkustajat terminaaliin neljä. Asemalla oli erinomaiset opasteet jatkoyhteyksille, ja niitä oli mitä todennäköisimmin vastikään paranneltu entisestään, sillä terminaalissa kierteli tyytyväisyyskyselyä suorittanut henkilö, joka latoi myös minulle pitkän listan kysymyksiä terminaalin viihtyvyydestä ja opasteiden toimivuudesta. Nelosterminaalissa ei ollut kovin montaa ruokalaa, ja nälkä alkoi jo kurnia vatsassa. Olihan koneessa nautitusta niukasta lentoaamiaisesta jo kulunut kotvan verran aikaa. Kauppoja sen sijaan oli kohtuullisesti, vaikka ei niidenkään määrä nyt vielä läkähdyttänyt. Jatkolennon lähtöön oli kerrankin reilusti aikaa eli melkein nelisen tuntia. Tapoin aikaa istuskelemalla Starbucksissa kahvikupin ääressä ja lueskellen Mauritiuksen kohokohtia Bradtin matkaoppaasta.

Lontoosta lämpöön

Ennemmin tai myöhemmin lähdön aika aina koittaa. Kello läheni kolmea iltapäivällä. Portti Mauritiuksen lennolle avattiin ja matkustajia alkoi virrata koneeseen. Lennon oli määrä lähteä tasan neljältä iltapäivällä, mutta kymmenisen minuuttia ennen lähtöä koneen kapteeni kuulutti ilmoittaen teknisestä viasta koneessa. Englanninkielinen kuulutus alkoi: "Lentokoneetkin kulkevat nykyään tietokoneilla ja kuten kaikki tietokoneista jotain ymmärtävät, tietävät, että tietokoneet menevät aina silloin tällöin sekaisin ja ne on käynnistettävä uudelleen. Meille on käynyt juuri näin ja joudumme nyt sammuttamaan lentokoneen kokonaan. Matkustamon valot sammuvat hetken kuluttua noin viideksi - kymmeneksi minuutiksi." Koneen ilmastointi sammui ensimmäisenä ja matkustamon lämpötila alkoi nousta mielestäni yllättävän nopeasti läkähdyttävän helteiseksi. Sitten sammuivat valot ja lopulta tuli täysi hiljaisuus. Siinä olisi voinut kuulla nuppineulankin putoavan lattialle. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, mutta siinä siis käytännössä buutattiin lentokone! Tietokoneen uudelleenkäynnistykset ovat minulle vähän liiankin tuttuja toimenpiteitä. Niihin turvaudutaan yleensä vasta sitten, kun kone tuntuu menneen täysin sekaisin eikä se toimi enää kuten pitäisi. Ajatus siitä, että lentokoneen tietokoneille olisi käynyt samoin, ei todellakaan herättänyt luottamusta.

Kuva
Matti Mattila

Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen alkoi taas kuulua tuttua huminaa ja valot välähtivät päälle. Jokaisen istuimen edessä olevassa selkänojassa oli henkilökohtainen kuvaruutu elokuvia ja muuta ajanvietettä varten. Ruudulle ilmestyi Linux-käyttöjärjestelmän tuttu pingviini ja näytöllä alkoi rulla tuttuja käyttöjärjestelmäkomentoja. Lentokoneen viihdejärjestelmän käyttiksestä ei ollut epäselvyyttä, mutta samaa käyttöjärjestelmää tai mitään vastaavaa tuskin käytettiin itse lentskarin tärkeissä toiminnoissa. Kapteenin ääni kuului taas, ja hän ilmoitti uudelleenkäynnistyksen onnistuneen. Lentomme oli lopulta puolisen tuntia myöhässä. Kymmenen tunnin uuvuttava reissu käynnistyi. Koneeseen oli ahtautunut jotakuinkin kolmisen sataa matkustajaa. Kaikki istuimet eivät olleet varattuja, ja koneessa oli nyt tilaa minunkin pitkille jaloilleni. Kävin tosin etukäteen netissä vaihtamassa istuinpaikkani koneen takaosaan, jossa näytti muutenkin väljemmältä. Ahtaat lentokoneet kun eivät ole niitä miellyttävimpiä kulkuvälineitä pitkille ihmisille.

Julkaistu tiistaina 29.3.2011 klo 18:41 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Turistien huijaus - osa 9
Seuraava
Mauritius - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä