Tietotekniikka on erottamaton osa nykyaikaista elämää. Mikrotietokoneista on tullut lähes välttämättömiä työvälineitä toimistoihin ja kodeissakin koneet ovat alkaneet yleistyä monissa eri käyttökohteissa. Varsinaisen läpimurron, jos sellaisesta voi tässä yhteydessä puhua, tietokoneet tekivät 1980-luvun alussa, jolloin ensimmäiset yleiskäyttöön tarkoitetut henkilökohtaiset tietokoneet tulivat markkinoille. Erään arvion mukaan tietokoneet saavuttivat vain kymmenessä vuodessa vastaavan penetraation, johon puhelin tarvitsi peräti 75 vuotta. Laitteet ovat noista päivistä kehittyneet huimasti ja samaa kehitystahtia ovat noudattaneet niissä käytettävät ohjelmistot.

Yhteistä niin koneille kuin ohjelmistoillekin on ollut niiden teknologialähtöisyys. Laitteet ja niiden käyttö ovat olleet ja ovat yhä edelleen kovin teknisiä samoin kuin ohjelmistotkin. Kehitys on kuitenkin viime vuosina parantanut tuntuvasti eritoten ohjelmistoja, jotka alkavat vähitellen nousta maturiteettitasolta toiselle. Tekninen kehitys ei suinkaan ole pysähtynyt, vaikka enää sen ei anneta johtaa ohjelmistojen kehitystä samaan tapaan kuin takavuosina. Ohjelmistoiltakin on ryhdytty vaatimaan käytettävyyttä ja tähän positiiviseen kehityssuuntaan voidaan löytää useita syitä. Ensinnäkin käyttäjäkunta on laajentunut horisontaalisesti. Toisin sanoen tietokoneet eivät enää ole vain pienen käyttäjäpiirin yksinoikeus. Kuka tahansa saa ja voi nykyään käyttää tietokoneita, mikä puolestaan asettaa vaatimuksia ohjelmistojen helppokäyttöisyydelle. Toisekseen ohjelmistojen teknistä kehitystä ei enää nähdä samanlaisena kilpailutekijänä kuin vielä pari kolmekymmentä vuotta sitten, jolloin ohjelmistoista oli suorastaan huutava pula ja käytännössä kaikenlaiset ohjelmat kelpasivat markkinoille. Käytettävyydestä on tullut kiinteä osa laatua ja myös kilpailutekijä.

Käytettävyydestä puhuttaessa keskusteluissa viitataan usein helppokäyttöisyyteen. Käytettävyys sisältää toki helppokäyttöisyyden aspektin, mutta käytettävyys pitää nähdä huomattavasti laajempana käsitteenä. Kansainvälinen ISO 9241-11 -standardi määrittelee käytettävyyden seuraavasti:

Käytettävyyden määritelmä

Mitta, miten hyvin määrätyt käyttäjät voivat käyttää tuotetta määrätyssä käyttötilanteessa saavuttaakseen määritetyt tavoitteet tuloksellisesti, tehokkaasti ja miellyttävästi.

Määritelmän mukaan käytettävyyden ei siis välttämättä tarvitse olla helppokäyttöistä, mutta käytännössä termejä käytetään synonyyminomaisesti. Käytettävyys on ohjelmistotuotannon abstraktiotasoilla mitattuna sieltä korkeammasta päästä. Sen ymmärtäminen ja toteuttaminen vaatii enemmän kuin maalaisjärkeä, ja siksi käytettävyys ei ehkä ole ohjelmistoprojektien ensimmäisiä vastaantulevia aiheita, vaikka monien empiiristen tutkimusten mukaan näin pitäisi olla. Usein käytettävyyden suunnittelu jää joko kokonaan toteuttamatta tai sitten käytettävyys tyydytään vain ylimalkaisesti toteamaan yhdellä virkkeellä vaatimusmäärittelyn ei-toiminnallisten vaatimusten listalla.

Huolellisesti suunniteltu käytettävyys nopeuttaa ohjelmistotuotantoa ja vähentää ylläpitotarvetta myöhemmin. Vaikka käytettävyyden suunnittelu alussa vaatiikin aikaa ja resursseja, saadaan satsaus takaisin nopeampana suunnitteluna ja toteutuksena. Ohjelmistosuunnittelijan ei tarvitse hyvän käytettävyyssuunnittelun jälkeen enää paneutua aiheeseen, vaan voi keskittyä täysin arkkitehtuuriin ja muihin toteutuksen kannalta oleellisiin tehtäviin. Ohjelmoijan työ helpottuu ja nopeutuu, koska toteuttavaksi on annettu valmiiksi suunniteltu sovellus. Usein käytettävyys (tai oikeastaan sen puute) jää toteuttajan eli ohjelmoijan varaan, mistä ei aina seuraa optimaalisia ohjelmistotuotteita.