Viides päivä - Kotiinpaluu

Viimeinen lomapäivämme oli itse asiassa pelkkää matkustamista. Paluumatka kotiin alkoi noin seitsemän aikaan aamulla. Olin etukäteen selvittänyt liikennelaitoksen reittioppaan avulla, milloin meidän tulisi viimeistään lähteä liikkeelle, jotta ehtisimme ajoissa lentokentälle. Aikaa olisi yllin kyllin, joten aamiainenkin ehdittäisiin vielä syömään hotellissa ennen pitkää paluumatkaa. Näistä matkoista kohteeseen ja takaisin kotiin on vuosien mittaan muodostunut tarve laatia minuuttiaikataulu. Se on jossakin mielessä stressaavaa, mutta toisaalta hyvinkin tarpeellinen ajanhallinnan kannalta.

Olin suunnitellut palaavamme lentokentälle samaa reittiä kuin tulimme. Kentälle pääsee mukavasti paikallisjunalla ja matkakortti käy taas mainiosti matkan maksamiseen. Junat lähtevät Sants Estación asemalta, jonne voi matkata kätevästi metron linjoilla 3 tai 5. Jonkin aikaa aseman seinillä on opasteet lentokentän suuntaan, mutta maan pinnalle saavuttaessa kyltit katoavat. Tässä vaiheessa herää parikin kysymystä: mistä lähtee juna lentokentälle ja mihin suuntaan on suunnattava? Reittiopas ei juuri auttanut vastaamaan näihin kysymyksiin. Se ainoastaan kertoi, että paikallisjunan linja 1 vie kentälle, mutta ei sitä, mistä juna lähtee.

Radan varrella olevilla asemilla on usein mahdollista kulkea junalla kahteen eri suuntaan. Sitä joko menee oikeaan tai väärään suuntaan. Löysimme lopulta mielestämme linjan 1 tai ainakin laiturin numero 1, mutta emme olleet vieläkään varmoja, kulkeeko juna lentokentän suuntaan vaiko poispäin. Maan alla suuntavaisto ei ole parhaimmillaan ja 18 kilon matkalaukkua raahattuaan alkaa hyväksyä kaikki vastaantulevat positiiviset merkit kotiinpaluun edistymisestä. Barcelonan metro ei ole jalkavaivaisen tai taakkoja kuljettavan ystävä. Rappuja riittää ylös ja alas eikä pitkistä maanalaisista yhdyskäytävistä ole pulaa. Reittioppaan ehdotuksen mukaan juna lähtisi laiturilta kello 9:09. Mikä sattuma, sillä juna saapui juuri tuolloin laiturille, ja niin hyppäsimme sisään.

Ensimmäinen vastaan tullut asema ei ollutkaan kartan mukaan lentokentälle vievän junan reitillä. Nyt oli selvää, että olimme väärässä junassa, mutta menossa kuitenkin oikeaan ilmansuuntaan. En aivan heti jaksanut uskoa, että olisimme ottaneet väärän junan, joten päätimme jatkaa seuraavalle asemalle. Kun tuokin asema vahvistui toiseksi kuin suunniteltu reittimme kertoi, oli päivänselvää, että pitää palata takaisin rautatieasemalle. Epäilyä vahvisti vielä paikallisen vanhan herran utelias katse parin penkkirivin takaa. Hänen katseensa kulki vuoron perään meihin ja matkalaukkuumme. Se katse kertoi, että turistit ovat menossa jonnekin muualle paitsi sinne, mihin heidän pitäisi mennä. Niinpä astuimme ulos junasta ja raahasimme laukkumme ja itsemme läkähdyttävässä helteessä kiskojen toiselle puolelle.

Palasimme takaisin lähtöpisteeseen. Aikaa ylimääräiseen turistikierrokseen meni parikymmentä minuuttia ja painava matkalaukku toisessa kädessä alkoi painaa yhä enemmän ja enemmän. Päätimme, ettemme enää jatka junan etsimistä vaan hyppäämme taksiin. Näin teimmekin ja niinpä matkamme jatkui taas kohti lentokenttää. Taksi ei ole Barcelonassakaan halpa, sillä matkamme maksoi hieman yli 17 euroa. Pääsimme lopulta kentälle ja minuuttiaikatauluni mukaan aivan oikeaan aikaan. Harhailussamme menetetyt minuutit oli nyt kurottu umpeen. Seuraavaksi olisi edessä taas pitkä ja uuvuttava odotus lähtöselvityksessä.

Helsinkiin lähteviä matkustajia palveli kolme virkailijaa, joista yksi oli dedikoitu kiiltävämmän Finnair Plus -kortin haltijoille. Tuon tiskin edessä ei ollut jonoa toisin kuin niissä kahdessa rahvaalle varatussa. Lipunselvitys toimi kuitenkin yllättävän nopeasti. Tiskillä ei yleensä tarvitse paljon keskustella virkailijan kanssa, ja paikat koneeseen jaetaan tottuneen rutiininomaisesti. Siinä sitä sitten kohta seistiin paikkaliput kädessä ja suunta oli kohti lähtöaulaa. Silmäys paikkanumeroihin kuitenkin yllätti. Meidät oli ripoteltu eri puolille konetta, ja sehän ei käynyt laatuun!

Sen enempää miettimättä marssin saman tien viereisen Finnair Plus -tiskin virkailijan puheille. Se oli helppoa, sillä tiskillä ei ollut juuri silloin ketään ja virkailija näytti toimettomalta. Selitin, että haluamme vierekkäiset istumapaikat ja ojensin kortit virkailijalle. Hän ryhtyikin heti korjaamaan tilannetta ja valitteli samalla, ettei voi taata vierekkäisiä paikkoja, mutta yrittää tehdä kaikkensa. Korjaus ei vienyt muutamaa minuuttia kauempaa ja kädessäni oli pian uudet istumapaikkaliput. Samalla kun virkailija repi vain hetki sitten saamamme kortit, käännyimme nyt tyytyväisinä turvatarkastukseen.

Barcelonan lentokentälle tullessaan kannattaa varata runsaasti aikaa. Sama sääntö pätee oikeastaan minkä tahansa suurkaupungin lentokentällä. Joka paikassa saa odottaa. Turvatarkastukseen oli jonottamassa satoja ihmisiä. Olimme varanneet puolitoista tuntia lentokenttätoimintoja varten, ja nyt tuosta ajasta oli kulunut jo puolet. Onneksemme turvatarkastusjono eteni lähes kävelyvauhtia, joten siitä ei muodostunut pullonkaulaa. Meille jäi runsaasti aikaa viime hetken ostoksille. Kenttien tax free -ostosten edullisuudesta keskustellaan aina aika ajoin. Käytännössä hinnat eivät täälläkään juuri poikenneet normaaleista hinnoista, ja niinpä helyt jäivät tällä kertaa kaupan hyllyille.

Kotimaan kaaoksessa

Lento Helsinkiin sujui hyvin ja nopeasti. Ehkäpä nostalgia saa kotimatkan tuntumaan lyhyemmältä ja matkanteon nopeammalta. Koneen laskeutuminen tuntuu minusta joka kerta suoranaiselta ihmeeltä vähän samaan tapaan kuin koneen saaminen ilmaan. Helsinki-Vantaalla yllätykset eivät enää odottaneet meitä. Suuntasimme suoraan bussipysäkille, koskapa bussi kulkee aivan kotiovemme edestä. Helsinki-Vantaan lentokenttä on maailman ainoa kenttä, jossa lentokenttäkuljetukset on monopolisoitu lähes yksinomaan takseille. Vain muutama bussilinja vie pari kertaa tunnissa matkustajat keskustaan, ellei sitten satu kulkemaan omalla autolla. Paikallisjunaa tai metroa kentälle ei ole monista puheista huolimatta saatu rakennettua eikä rataa näillä näkymin kovin nopeasti sinne ilmestykään. Pääkaupungin surkea lentokenttäkuljetuspalvelu on oikein häpeä Suomelle.

Bussimme oli tupaten täynnä. Matkustajat olivat juuri saapuneet maailman eri kolkista ja täyttivät pienen ahtaan kulkupelin matkalaukuillaan. Suomalaisen tavan mukaan useat suomalaiset istuivat käytävänpuoleiselle istuimelle eivätkä häveliäät ulkomaalaiset uskaltaneet pyytää päästä istumaan tyhjyyttään ammottaneille ikkunanpuoleisille penkeille. Toisilla oli pieni käsimatkalaukku penkillä, joten monet joutuivat seisomaan pitkän ja mutkaisen matkan yli 30-asteisessa autossa. Matkalaukuille ei ollut kunnon tilaa, ja ne jätettiin keskelle käytävää. Mietin jo valmiiksi suunnitelman, miten poistumme bussista ennen päätepysäkkiä. Hyvinhän siinä lopulta kävi ja pääsimme kuin pääsimmekin kotiin.

Yllättävintä oli saada kaikkein huonointa palvelua kotimaassaan Suomessa. Niin matkalle lähtö kuin kotiinpaluukin jäivät ikävästi mieleen. Loputtomalta tuntunut lähtöselvitys ja lähes myöhästyminen lennolta ensimmäisenä päivänä antoivat kuvan ammattitaidottomista lentokenttätoiminnoista. Kotiinpaluu ahtaassa bussissa ei mitenkään parantanut jo ennestään huonoa kuvaa suomalaisen matkailupalvelun laadusta. Suomalaisilla on vielä paljon opittavaa matkailupalveluista sekä lentokenttälogistiikasta. On suoranainen ihme, ettei lentoliikenteessämme ole sattunut tämän enempää mainittavia onnettomuuksia. Mukana on paljon onnea, sillä niin monet toiminnot sujuvat intuition varassa.

Tiedotusvälineet toistavat vuodesta toiseen matkustajalukujen kasvua Helsinki-Vantaan lentokentällä. Uusia terminaaleja rakennetaan ja parkkipaikkoja laajennetaan, mutta kaikkein tärkein on unohtunut, itse matkustaja. Matkustaja jätetään oman onnensa nojaan heti kun kone on laskeutunut. Suomi on monopolien ja kartellien luvattu maa. Hyvä esimerkki tästä on lentokenttäkuljetusten keskittäminen taksitoiminnalle. Poliitikot kisaavat joutavanpäiväisistä asioista kuten kiskoliikenteen investointien maksajista ja liito-oravien pesimäalueista. Jos amerikkalainen kulutuskulttuuri ei olisi juurtunut maahamme, kulkisimme yhä tuohivirsuissa pettuleipää syöden.