Vuosi takana

Vuosi 2015 päättyy joidenkin tuntien kuluttua. Kulunut vuosi meni yllättävän nopeasti ja ehkä juuri siksi siitä ei jäänyt kovinkaan paljon erikoista muistiin. Vuosi siis muistutti aiempia vuosia paitsi että kesä oli viileähkö ja alkutalvi tavanomaista leudompi. Maailmalla sen sijaan tapahtui paljon ja kaikenlaista sekä hyvää että pahaa, mikä toisaalta taitaa olla tavallinen asioiden tila nykyään. Maamme sisäpoliittista ilmapiiriä ovat hallinneet pakkolait ja muut työn tekemiseen liittyneet enemmän tai vähemmän kiihkeät keskustelut. Tuleva vuosi 2016 ei ennakkotietojen perusteella tule paljoa eroamaan päättyvästä vuodesta. Meno jatkuu koko lailla entisellään. Henkilökohtaiset suunnitelmatkaan eivät ole mainitsemisen arvoisia. Se verran tavallista elämää on odotettavissa seuraaville kahdelletoista kuukaudelle.

Kuluneen vuoden aikana sivustollani tehtiin noin 191 000 sivulatausta. Määrät perustuvat Google Analytics -tilastointiin, josta olen listannut kymmenen suosituinta aihetta alla olevaan taulukkoon. Sivulatausten määrässä on viime vuoteen verrattuna hienoista kasvua noin 11 000 latauksen verran. Aikaisempien vuosien tapaan luetuimpia juttujani ovat olleet pukeutumiseen liittyneet artikkelit. Näistä Pukukoodi: smart casual on ollut ylivoimaisesti luetuin juttu yli 10 000 latauskerrallaan. Toiseksi suosituimmaksi kirjoitukseksi ylsi taskuliinasta kertova juttuni, jota ladattiin yli 9 000 kertaa. Kasvua viime vuoteen verrattuna on vain hieman eli noin pari sataa latausta. Viime vuonna kinkunpaisto-ohjeeni oli yksi ahkerimmin luettuja tekstejä. Tänä vuonna se ei yltänyt kymmenen suosituimman joukkoon. Vain pari vuotta sitten ohjetta luettiin kaksitoistatuhatta kertaa. Sen sijaan blogini etusivu on kiinnostanut peräti 12 000 sivulatauksen verran. Kasvua viime vuoteen on tullut reippaasti, sillä vuonna 2014 etusivua ladattiin noin nelisen tuhatta kertaa. Kuusi artikkelia kymmenen luetuimman joukossa ovat samoja kuin vuosi sitten, mistä voi päätellä, että lukijoita kiinnostavat samat aiheet vuodesta toiseen.

ArtikkeliSivulataukset krt
Etusivu12 094
Pukukoodi: smart casual10 159
Taskuliina9 159
Solmion solmiminen8 825
Sijamuotojen muistisääntö8 500
Taskuliinan käyttö8 214
Pukukoodi: tumma puku4 193
Ruokailuvälineiden käsittely ja ateriointi3 651
Vaikeita sanoja - osa 33 428
Valvontakameran nettikäyttö - osa 23 205

Julkaistu torstaina 31.12.2015 klo 15:45 avainsanalla tilastot.

Edellinen
Taidearvostelu
Seuraava
Rytmi