Kinkunpaisto-ohje

joulukinkku
Kuva
J_ami

Joulukinkku kuuluu erottamattomana osana joulun ruokapöydän antimiin. Kinkun historia on pitkä. Suomessa sianpää ilmestyi säätyläisten joulupöytään ilmeisesti jo 1700-luvulla. Jouluaterian pääruuaksi kinkku vakiinnutti asemansa 1900-luvulla, sillä 1800-luvulla sikatalous ei vielä kyennyt tuottamaan lihaa kaikkiin talouksiin. Aiemmin eurooppalaisten uudisasukkaiden Amerikkaan mukanaan viemä kalkkunaperinne on tullut takaisin vanhalle mantereelle ja kalkkunaa syödään nyt monessa joulupöydässä kinkun sijaan. Jouluvalmisteluihin kuuluu muiden askareiden ohella tietysti joulukinkun paistaminen. Nykyään paisto-ohjeita on lukemattomia, mutta lopputulos on jotakuinkin aina sama - herkullinen ja täyttävä joulukinkku.

Joulukinkun paistaminen on helppoa. Yksi tärkeimmistä työvälineistä on kunnollinen paistolämpömittari, sillä oikea paistolämpötila on erittäin oleellinen osa kinkun paistamista. Tämän joulun kinkunpaisto-ohje on sähköuunille. Ohjetta voi muunnella paistamalla kinkun esimerkiksi paistopussissa.

Tarvikkeet

  • valmiiksi suolattu kinkku
  • 1 dl väkevää sinappia
  • 2 dl korppujauhoja
  • 30 kpl kokonaisia neilikoita
  • vettä
  • talouspaperia
  • paistolämpömittari
  • uuniritilä
  • uunipelti
  • siivilä
  • alumiinifoliota

Paisto-ohje

  1. Anna kinkun seistä pakkauksessaan huoneenlämmössä muutama tunti ennen paistamista.
  2. Poista kinkku pakkauksestaan.
  3. Huuhtele kinkku nopeasti vedellä.
  4. Pyyhi pinta kostealla paperilla ja kuivaa talouspaperilla.
  5. Aseta kinkku nahka- eli kamarapuoli ylöspäin uuniritilälle siten, että lihaisin osa on pellin päätypuolella.
  6. Laita uuniritilä korkeareunaisen uunipellin päälle.
  7. Työnnä lihalämpömittarin kärki kinkun paksuimpaan kohtaan. Varmista, ettei kärki osu luuhun tai paksuun rasvakerrokseen.
  8. Asettele mittari siten, että näet siitä lämpötilan uunin lasin läpi avaamatta luukkua. Sopiva sisälämpötila ennen paistamista on +4 - +10 astetta.
  9. Aseta uunipelti uunin alimmalle tasolle siten, että kinkun lihaisin osa osoittaa uunin perälle.
  10. Kaada uunipellille vettä.
  11. Säädä uuni 125 asteeseen (kiertoilmauuni 100 asteeseen).
  12. Tarkkaile veden määrää uunipellillä ja lisää tarvittaessa kuumaa vettä paiston aikana.

Paistoaika

Kinkun paistamiseen pitää varata reilusti aikaa. Jos kinkun sisälämpötila on noin +10 astetta, tarvitaan paistamiseen aikaa 1½ tuntia ensimmäistä kiloa kohti ja tunti jokaista seuraavaa kiloa. Näin ollen esimerkiksi seitsemän kilon kinkkua paistetaan 1½ + 6 eli yhteensä 7½ tuntia. Kinkun muoto vaikuttaa myös paistoaikaan, sillä korkea ja paksu kinkku paistuu hitaammin. Paistoaika on kuitenkin ohjeellinen, sillä kinkku on kypsä, kun sen sisälämpötila on +75 astetta. Mureamman ja pehmeämmän kinkun saa paistamalla sen +80-asteiseksi. Kinkun sisälämpötila nousee vielä muutamalla asteella, kun se on poistettu uunista. Kinkun kypsyyden voi tarkistaa myös poistamalla paistolämpömittarin. Jos siitä valuu kirkasta nestettä, on kinkku kypsä ja jos neste on punertavaa, pitää kinkkua vielä paistaa. Peitä kinkku alumiinifoliolla ja anna sen vetäytyä ja jäähtyä ainakin puoli tuntia. Säästä kinkun paistoliemi kastipohjaksi.

Kuorrutus

Joulukinkku ei ruskistu kypsennettäessä. Paistamisen jälkeen jäähtynyt kinkku kuorrutetaan ja ruskistetaan nopeasti uunissa, jolloin sen pinta tulee ruskeaksi ja rapeaksi. Kuorrutukseen käy yksinkertaisimmillaan väkevä sinappi, mutta pinnan voi voidella myös erilaisin sinappiseoksin.

  1. Poista jäähtyneestä kinkusta mahdollinen verkko ja kamara sekä osa rasvasta.
  2. Voitele kinkun pinta ohuelti voimakkaan makuisella sinapilla.
  3. Ripottele siivilällä pinnalle korppujauhoja.
  4. Työnnä pintaan kokonaisia neilikoita.
  5. Ruskista kinkku uunissa 225-250 asteessa noin 10-15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoile kinkku perinteisellä jouluaterialla laatikoiden ja rosollin sekä muiden jouluherkkujen kera. Isosta kinkusta riittää syötävää koko jouluksi ja meheviä viipaleita voi leikata huikopalaksi vaikka leivän päälle sellaisenaan syötäväksi.

Julkaistu sunnuntaina 12.12.2010 klo 11:27 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Ohjelmistokeittiö
Seuraava
Lumisotaa Helsingissä