Lumisotaa Helsingissä

Joukkoliikennevälineet ovat olleet koetuksella Helsinkiin sataneen lumen jälkeen. Bussit ja junat ovat myöhästelleet samoin kuin raitiovaunutkin, jotka ovat joutuneet viime päivinä jo useamman kerran poikkeusreiteille. Syy poikkeuksiin ovat ahtaaksi käyneet kadut. Lumivallit levittäytyvät nyt jalkakäytäville ja osin ajoradalle kaventaen kulkuväylät. Kadun varteen pysäköity auto jää toisinaan liian lähelle ratikkakiskoja, jolloin vaunun kulku katkeaa. Perässä tulevat vuorot joutuvat tällöin poikkeusreitille kiertääkseen ongelma-alueen. Matkustajien matkat pitenevät ja matka-ajat käyvät samaan aikaan tuskastuttavan pitkiksi.

Snow Bus
Kuva
John Morton

Lauantaina satoi yllättäen lisää lunta pääkaupunkiseudulle. Sääennuste oli luvannut kaunista talvisäätä, mutta luonto päätti toisin. Taivaalta satoi sankasti lunta niin, että näkyvyys oli paikoin alle sata metriä. Lumituiskusta huolimatta päätin lähteä kaupungille. Katsoin bussiaikataulua ja lähdin pysäkille odottamaan. Bussi ei tullut arvioituun aikaa, mikä ei lainkaan hämmästyttänyt minua. Sen sijaan pysäkille kurvasi linjan 11 auto. Hyppäsin sisään, sillä en halunnut seistä kylmässä ja lumisateessa enää kauempaa. Tälläkin bussilla pääsisin keskustaan. Auto kurvasi Merihakaan ja samalla katsahdin ulos ikkunasta. Odottamani linjan 16 bussi tuli perässämme, ja vaihdoin seuraavalla pysäkillä menopeliä. Auton keskiovi oli vioittunut eikä ollut käytössä, joten joudun ahtautumaan etuovesta ulos samalla kun uusia matkustajia pyrki sisään. Minun epäonnekseni ensimmäisenä sisään astui henkilö valtavan kontrabassonsa kanssa enkä meinannut millään mahtua ovensuusta ulos. Olen aina ihmetellyt, miksi kaikkein hankalimmat matkustajat pyrkivät aina ensimmäisinä sisään. Ensimmäisinä nousevat kyytiin usein ne, jotka ostavat rahalla kertalipun, ja jono pysähtyy. Kausikorttilaiset saavat värjötellä ulkona, kunnes lippu on rahastettu. Asiaan kuuluu myös, että kuskilta tiedustellaan matkaohjeita, mikä entisestään hidastaa bussin lastaamista. Ehdin kuin ehdinkin vaihtaa kärryä ja niinpä sain jatkaa alkuperäistä matkasuunnitelmaani.

Bussikuskin osa ei ollut kadehdittava. Keskikaupungin kadut kapenivat kapenemistaan mitä lähemmäksi Ullanlinnaa tultiin. Korkeavuorenkadulla tuli vastaan oikea sumppu. Mäkeä ylös oli kapuamassa toinen bussi vastakkaiseen suuntaan. Molemmin puolin katua oli henkilöautoja pysäköitynä niin, että vain yksi bussi kerrallaan pääsi kulkemaan. Bussit kohtasivat lopulta Jääkärinkadun risteyksessä, jossa keinotellen molemmat autot pääsivät suuntiinsa. Lunta satoi koko ajan lisää ja kadut olivat pehmeän lumen liukastamia. Pääsin hitaasta etenemisestä huolimatta perille, vaikka kaupungin kadut näyttivätkin lohduttomilta. Helsingin kaupunki onkin julistanut lumisodan tyhjentääkseen edes keskeisimmät joukkoliikenneväylät pahimmista lumikinoksista. Näinä päivinä tiedemiesten jo pitkään toitottamat ilmastomuutoksen ennusteet viimeisistä kylmistä ja lumisista talvista kuulostavat varsin koomisilta.

Julkaistu maanantaina 13.12.2010 klo 18:29 avainsanoilla kaupunki ja sää.

Edellinen
Kinkunpaisto-ohje
Seuraava
Tiederatikka