Päiväohjelmaani oli yllättäen tullut tunti lisäaikaa. Tyrmistyneenä astelin Työnpuiston ohi Satakunnantielle ja sieltä Tampereen tuomiokirkolle. Olen aiemmin nähnyt kirkon vain ulkopuolelta, mutta nyt minulla oli aikaa käväistä sisällä. Tuomiokirkko muistuttaa hätkähdyttävästi Turussa sijaitsevaa arkkitehti Lars Sonckin (1870-1956) ensimmäistä mestariteosta Mikaelinkirkkoa kuitenkin sillä erolla, että tuomiokirkko on tyylipuhdas kansallisromantiikan ajan luomus myös ulkoisilta puitteiltaan. Kirkon ystävällinen opas päästi minut käymään jopa lehterille, joka muutoin oli suljettu yleisöltä. Sain sieltä erinomaisia valokuvia erityisesti alttarista sekä taiteellisista lasimaalauksista. Ostin sisääntuloaulan vierestä matkamuistoksi kirkosta kertovan lehtisen sekä pienen pinssin muutamalla eurolla.

Paluumatkaani Helsinkiin oli aikaa vielä reilu tunti. Tampereen kierrokseni alkoi tulla päätökseen. Tärkein tavoitteeni eli käynti Lenin-museossa oli saavutettu. Kävellessäni Rautatienkatua pitkin takaisin keskikaupungin suuntaan katseeni kiinnittyi taka-alalla kohonneeseen ja vajaa vuosi sitten avattuun Tampereen uuteen nähtävyyteen. Kaupunkikuvaan oli nimittäin noussut jälleen uusi torni aiempien Näsinneulan ja Hotelli Ilveksen lisäksi. Ratapiha-alueelle oli avattu lokakuussa 2014 uusi hotelli, joka on nimetty hieman mielikuvituksettomasti nimellä Hotelli Torni. Helsingissä on samanniminen, vaikkakin huomattavasti legendaarisempi hotelli, joten pieni sekaannuksen vaara hotelleissa saattaa syntyä ellei aina muista mainita keskustelun yhteydessä paikkakuntaa. Rakennus on 88 metriä korkea ja siinä on 25 maanpäällistä kerrosta. Ylimmässä kerroksessa on seurusteluravintola Moro Sky Bar, josta on hienot näköalat kaupungin yli.

Pistäydyin aikani kuluksi Tampereen Hotelli Tornin ylimmässä kerroksessa. Hotellille pääsee helposti kävellen ratapihan alittavan Matkakeskustunnelin kautta rautatieaseman kupeesta. Tunnelissa on lisäksi hyvät opasteet Ratapihankadulle, josta hotellille on muutaman sadan metrin kävely. Mikäli ei satu olemaan hotellin asiakas, pääsee ravintolaan esimerkiksi A-hissillä kävelemällä vastaanottoaulan läpi. Hissi kiitää melkoista vauhtia 25 kerrosta. Matkalla voi yrittää kurkistella hissin ikkunoista ohi vilisevää maisemaa, mutta perillä ylhäällä odottaa vielä hulppeammat näkymät. Ravintolan ulkoterassilta on esteetön näkymä tehdaskaupungin ylle. Muutamat sadepisarat putoilivat taivaalta enteillen alkavaa sadetta tai sitten sen päättymistä. Näppäilin joukon valokuvia eri ilmansuunnista ja palasin maan pinnalle melko nopeasti, sillä en ollut aikeissa nauttia ravintolan palveluksista tämän enempää.

Patikoin takaisin kaupungille ja jäin iltapäiväkahville Fazerin kahvilaan Stockmannin tavaratalon kolmanteen kerrokseen. Pian olikin sitten aika valmistautua kotimatkaan, jonka tein viiden euron junalipulla kello viiden aikaan iltapäivällä Tampereelta lähteneellä InterCity-junalla. Matka sujui joutuisasti lukiessani Camilla Läckbergin jännittävää dekkaria. Sain kirjan päätökseen muutaman tunnin junamatkan jälkeen ja juuri sopivasti Linnunlaulun kohdalla Helsingissä. Hieman sateinen ja harmaa päivä ei oikeastaan juurikaan haitannut visiittiäni Hämeen sydämessä. Päivä oli museokeskus Vapriikkiin tehtyä harharetkeä lukuun ottamatta onnistunut ja miellyttävä lomakokemus, vaikka paljon kaupungista jäi vielä näkemättä. Toisaalta jotainhan on jätettävä seuraaviin kertoihin.