Minä, Mauri Kunnas

Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten joulun alla kiertelin kauppoja eräänä viikonloppuna ja satuin siinä shoppailumatkalla piipahtamaan Suomalaisen Kirjakaupan Aleksin myymälässä. Kirjakaupassa on tapana aina näin joulun aikaan ja muulloinkin järjestää kaikenlaista ohjelmaa asiakkaille. Tuona sunnuntaina putiikissa oli taas ohjelmaa ja kansan huviksi oli marssitettu Susanna Haavisto laulamaan tunnelmia uusimmalta levyltään ja Mauri Kunnas signeeraamaan kirjojaan. Maltoin odottaa puolisen tuntia Kunnaksen signeerausta, mutta odotellessahan sain kuulla kauniita lauluja. Piirtäjä Mauri Kunnas saapui ajallaan ja minä sain signeerauksen ostamaani Minä, Mauri Kunnas -kirjaan.

Minä, Mauri Kunnas

Kirja päätyi kirjahyllyyn määräämättömäksi ajaksi kunnes vasta viime päivinä poimin sen sieltä taas käsiini. Isokokoinen ja hienosti toimitettu historiikki rakastetusta Koiramäen piirtäjästä on mielenkiintoinen teos Kunnaksen urasta alun pilapiirroksista tämän päivän koiratarinoihin. Lastenkirjat ovat minulle entuudestaan tuttuja samoin kuin Suosikki-lehdessä aikoinaan julkaistut Nyrok City -sarjakuvat. Monipuolinen piirtäjä on kuvittanut kirjojen lisäksi myös Farmarin Juissi -appelsiinimehupurkin pakkauksen. Minä, Mauri Kunnas -kirja raottaa hauskalla ja vauhdikkaalla tavalla Kunnaksen nuoruusvuosia ja miten hänestä tuli suosittu lastenkirjojen piirtäjä. Kirja sopii erinomaisesti pukinpussiin jälleen tänäkin jouluna.

Kunnas, Mauri

Minä, Mauri Kunnas

ISBN
9789511231868
Kustantaja
Otava

Julkaistu sunnuntaina 11.12.2011 klo 19:57 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Pikaruotsia
Seuraava
Firefoxin tulevaisuus