Milano 2011 - osa 6

Lauantai 16.7. - viides päivä

Viides matkapäiväni alkoi aikaisella herätyksellä kello seitsemän aamulla. Lentoni Helsinkiin oli lähdössä puoli kahdeltatoista aamupäivällä ja kaikenlaisia askareita oli vielä edessä ennen kotiinpaluuta. Runsaan aamiaisen jälkeen otin jo tutuksi käyneen metron ja ajelin sillä Cadornan asemalle, josta puolestaan lähti Malpensa Express -juna lentokentälle. Matkat sujuivat ongelmitta ja netissä ostamani matkalippukin kelpasi junassa. Tosin konnari lueskeli tulostettani hetken aikaa, mutta leimasi paperin ja kiitteli lopuksi. Olin suunnitellut lähteväni kentälle kello yhdeksän junalla, mutta ajattelin olevani kentällä turhan aikaisin. Otin seuraavan vuoron, joka lähti puoli tuntia myöhemmin. Aluksi näytti siltä, että lähdin lentokentälle sittenkin hieman liian myöhään, kun varasin vain kaksi tuntia aikaa ennen lentoa. Junamatka Cadornan rautatieasemalta Milanosta Malpensan kentälle kesti melko tarkalleen puoli tuntia. Olin kentällä kuitenkin puolitoista tuntia ennen lähtöä, joten ehdin hyvissä ajoin, ja lähtöselvitykseenkin oli aikaa vielä puoli tuntia. Periaatteessa kaksi tuntia siis riittää, mutta tänään lauantaiaamuna ei ollut kovin pitkiä jonoja sen enempää lähtöselvitystiskillä kuin turvatarkastuksessakaan. Kolme tuntia voisi olla sopiva vähimmäisaika ennen lentoa.

Cadornan asemalla
Kuva
Matti Mattila

Finnairin kone sai Helsinki-Vantaalta luvan saapua Suomeen aikataulustaan varttituntia myöhemmin. Odottelimme lentokentällä paikoillaan seisoneessa koneessa parikymmentä minuuttia, kunnes vihdoin rullasimme kiitoradalle. Vaikka olen lentänyt jo lukemattomia kertoja kymmenien vuosien aikana, en vieläkään lakkaa ihmettelemästä, miten tuollainen hökötys kuin lentokone saadaan ilmaan ja sieltä takaisin maan pinnalle. Fysiikan laithan lentämisessä vallitsevat, mutta joka kerta nousu ja lasku on pienoinen ihme. Pääsimme ilmaan ja kaarsimme jyrkästi pohjoiseen tehden ison lenkin lentokentän yllä. Kahden ja puolen tunnin lentomatka sujui taas rutiinilla. Säät suosivat lentoamme eikä aikaakaan, kun jo liitelimme Suomenlahden yläpuolella. Kotimatkat tuntuvat aina kuluvan nopeammin kuin menomatkat eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Saavuimme Helsinki-Vantaalle arvioidut viisitoista minuuttia aikataulustamme jäljessä. Matkatavarat ilmestyivät hihnoille ripeästi ja vain puolen tunnin kuluttua istuin jo bussissa matkalla pääkaupunkiin.

Kokemuksia matkalta

Vajaan viikon mittainen kaupunkilomani Milanossa onnistui erinomaisesti. Liikenneyhteydet kotimaan kamaralta 1,3 miljoonan asukkaan vilkkaaseen metropoliin olivat erittäin hyvät ja toimivat niin ilmassa kuin maan allakin. Olin myös erittäin tyytyväinen hotellivalintaani, neljän tähden Hotel Romana Residence -hotelliin, joka sijaitsi aivan kaupungin sydämessä hyvien liikenneyhteyksien päässä. Hotellin ainoa miinus oli ikkunoiden olematon äänieristys, jonka vuoksi huoneeseen kantautui ulkoa liikenteen melua läpi yön. Korvatulpille oli käyttöä. Kun tarkemmin tarkastelin ikkunanpokia, niin huomasin, että niistä puuttuivat tiivisteet kokonaan. Sää Milanossa oli kutakuinkin aurinkoinen vain ensimmäistä lomapäivääni lukuun ottamatta. Sääennusteet eivät luvanneet kesäisiä päiviä vaan päinvastoin sadetta ja ukkosta koko lomani ajaksi. Ennusteet eivät toteutuneet ja keli perillä oli mitä parhain. Lomailu Milanossa oli helppoa. Päivittäiset pakolliset askareet kuten ruokailu ei tuottanut ongelmia, sillä monet milanolaiset puhuivat englantia ja ruokien tilaaminen onnistui hyvin niissäkin paikoissa, joissa maailmankieltä ei ymmärretty. Italialaiset ruuat olivat herkullisia ja täyttäviä ja lounasaikaan palvelu toimi ruuhkista huolimatta ällistyttävän nopeasti.

Milanon tuomiokirkko
Kuva
Matti Mattila

Milanossa riittää nähtävyyksiä ja ajankulua useammallekin päivälle. Kolmen päivän loma riittänee tärkeimpien maamerkkien läpikäyntiin, mutta perusteellisempi tutustuminen vuosisatojen ellei peräti vuosituhansien historiaan vaatii luonnollisesti enemmän aikaa. Kaupungin ydinkeskusta tuntui valtavasta väki- ja turistimäärästä huolimatta turvalliselta. Tuomiokirkon ympärillä partioi jatkuvasti kymmeniä poliiseja sekä aseistettuja armeijan sotilaita. Tärkeimmät keskustan virastot olivat niin ikään näkyvästi vartioituja. Helsingin ydinkeskustan katukuvassa yleiset kerjäläiset eivät häirinneet samaan tapaan turisteja Milanon keskustassa, mutta paikalliseen kurjalistoon saattoi törmätä jo muutamien korttelien päässä vaikkakaan ei lainkaan samoissa mittasuhteissa kuin pääkaupungissamme, jossa kahden kadun risteyksessä saattaa olla yksi ulkomaalaiselta näyttävä kerjäläinen joka kadunkulmassa.

Galleria Vittorio Emanuele II
Kuva
Matti Mattila

Milano on muodin ja liike-elämän keskus. Muoti näkyy elävästi kaupungin kaduilla tyylikkäiden kaupunkilaisten pukeutumisessa sekä tietysti kymmenissä muotiliikkeissä ympäri keskustaa. Liike-elämä ja monet virastot tuovat Milanon katukuvaan tyylikkäästi pukeutuneet herrasmiehet mustine pukuineen. Miesten pukeutumiseen erikoistuneita liikkeitä saattoi olla kadun varrella jopa vierekkäin eivätkä liikkeet olleet hintojensa puolesta mitään halpahalleja. Italialaiset ovat vaatteiden ja pukeutumisen ammattilaisia ja se näkyi edukseen kaikkialla. Kauppoja kaupungissa riitti kyllästymiseen asti. Käytännössä kaikki maailman tunnetut brändit olivat edustettuina ja monissa liikkeissä oli parhaillaan käynnissä saldi eli alennusmyynti ja sconto oli päivän sana. Suurista alennusprosenteista huolimatta monien kauppojen alennetutkin hinnat olivat tavallisen työssäkäyvän kukkarolle liian kalliita, mutta hienoja liikehuoneistoja sentään sai ihailla ikkunan läpi aivan ilmaiseksi.

Milanon keskustaa tuomiokirkon katolta
Kuva
Matti Mattila

Hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitseva Pohjois-Italian miljoonakaupunki Milano sopii mainiosti lyhyelle viikonloppulomalle. Noin kolmen tunnin lentomatka taittuu nopeasti ja hyvät jatkoyhteydet lentokentältä keskustaan jättävät paljon aikaa kaupunkiin tutustumiseen jo ensimmäisenä päivänä. Miellyttävä matkakokemus rohkaisee käymään kaupungissa uudelleen ja voin kokemukseni perusteella suositella Milanoa matkakohteeksi eurooppalaisesta kaupunkilomasta kiinnostuneille.

Julkaistu sunnuntaina 24.7.2011 klo 9:28 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Milano 2011 - osa 5
Seuraava
Epäonninen kello-ostos