Milano 2011 - osa 4

Torstai 14.7. - kolmas päivä

Kolmas päiväni Milanossa alkoi poutaisella aamulla. Heräsin jälleen kukonlaulun aikaan ja nautin kiireettömästi runsaan ja täyttävän aamiaisen hotellin erinomaisesta aamiaispöydästä. Kahdeksan jälkeen aurinko alkoi paistaa, mikä ennusti taas kuumaa päivää. Päivän ohjelmaksi olin varannut käynnin Santa Maria delle Grazie -renessanssikirkossa, joka on tunnettu Leonardo da Vincin (1452-1519) maalauksesta Pyhä ehtoollinen. Maailmankuulua taideteosta pääsi katsomaan ostettuaan pääsylipun hyvissä ajoin ennakkoon. Lipputiskillä satunnaista vierailijaa odotti karu kyltti viesteineen: "Sold out - No cancellations" eli loppuunmyyty - ei peruutuksia. Sain muutamaa viikkoa aiemmin lipun klo 11.45 esitykseen, joten aamupäivällä oli runsaasti aikaa kierrellä kaupunkia. Lähdin metrolla päärautatieasemalle ajatuksenani ottaa valokuvia upeasta rakennuksesta. Aseman aukio oli kuitenkin remontissa eikä kuvista oikein tullut mitään, sillä suoja-aidat peittivät ikävästi näkyvyyden. Käyntini tässä osassa kaupunkia ei mennyt hukkaan, sillä kadun toisella puolella seisoi yksi Milanon maamerkeistä, vuonna 1958 valmistunut, 127 metriä ja 32 kerrosta korkea Pirelli Building -pilvenpiirtäjä. Uhkeasta rakennuksesta sai hienoja valokuvia.

Pirelli Building
Kuva
Matti Mattila

Tuntia ennen kirkonkäyntiä matkasin metrolla Conciliazionen asemalle. Sieltä oli kivenheitto kirkolle, jonne saavuin kolme varttia ennen esitystä. Kierroksen alkamista odotellessani ehdin mainiosti tutustua itse kirkkorakennukseen niin sisältä kuin ulkoakin ja kierrellä sen pienellä, mutta hiljaisella sisäpihalla. Tuollainen rauhallinen ja tyyni paikka keskellä vilkasta miljoonakaupunkia kuulostaa paratiisilta ja vähän sellaista tunnelmaa sillä kaiketi haettiinkin. Kipaisin kierroksen aikana kirkon kirjakaupasta ostamassa rakennuksesta kertovan kirjan. Kirkossa on parikin kirjakauppaa, josta voi ostaa matkamuistoja ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Show alkoi aikataulussaan ja pieni ryhmä, noin parikymmentä henkilöä kerrallaan, pääsi sisään. Kulku kirkkoväen entiseen ruokasaliin kävi monen oven kautta. Käytävän seuraava ovi ei avautunut ennen kuin koko ryhmä oli siirtynyt tilasta toiseen ja ovi ryhmän perässä oli sulkeutunut. Turvatoimet olivat mittavat ja ymmärtäähän sen, kun kyseessä oli yksi maailmanhistorian merkittävimmistä taideteoksista. Siellä se maalaus sitten oli äimisteltävänä. Teos on synnyttänyt paljon polemiikkia ja innoittanut lukuisia kirjailijoita jos jonkinlaisiin seikkailukertomuksiin.

Santa Maria delle Grazie
Kuva
Matti Mattila

Salin hiljaisuudessa vartti tuntui pitkältä ajalta. Sinä aikana ehti miettiä, mitä kaikkea Leonardo tahtoi työllään viestittää jälkipolville vai sisältyikö maalaukseen sittenkään mitään salaisuuksia? Saattaahan olla niinkin, että aikamme ihmisillä vain on ollut vilkas mielikuvitus ja kaikki väitetyt salaperäiset viittaukset maalauksessa ovatkin keksittyjä juttuja. Kello lähenteli lounasaikaa ja läksin kävelemään Cadornan aseman suuntaan. Arvelin siellä olevan paljon ruokapaikkoja enkä ollut väärässä. Piipahdin aluksi parissa paikassa katsastamassa ruokatarjonnan, mutta päädyin lopulta kulman takana olleeseen siistiin pieneen La Rocchetta -lounaskahvilaan. Kevyt lounas maksoi viisi ja puoli euroa ja sen sai koota eri pastoista ja salaateista. Ruokailun jälkeen kävin ostamassa uuden kahden päivän matkalipun ja huristelin sitten metrolla tuomiokirkkoaukiolle kahville. McCafe on hampurilaisistaan tunnetun McDonald’sin kahvilabrändi. Näin jo kaukaa, ettei paikka tuntenut pikkutyttöjen leikkikahvikalustoa suurempia kahvikuppeja ja yritin tavata hinnastosta jotain isompaa annosta. Löysin kartalta lupaavasti nimetyn Gran Caffe -juoman, mutta petyin siihenkin. Se oli samanlainen sormustin, mutta makeutettu toffeetahnalla ja kermavaahdolla. Kahvia lasikupissa ei ollut edes yhden ryystämisen vertaa. Aloin jo kaivata Starbucksin neljän desin juomia, mutta ketjulla ei ollut kahviloita Italiassa.

Milanon kanava-alue
Kuva
Matti Mattila

Kahvihetki oli ymmärrettävästi nopeasti ohi. Sain juuri ja juuri kieleni kostutettua kahviannoksessa, ja kahvihammasta jäi kolottamaan. Jatkoin kuitenkin päiväohjelmaa ja otin ratikan Coin-tavaratalolle jonkin matkan päässä tuomiokirkolta. Kahdeksankerroksinen ja kerrospinta-alaltaan ehkä hieman pienehkö tavaratalo myi edullisemmilla hinnoilla samoja merkkituotteita kuin kalliimpi La Rinascente. Jatkoin iltapäivää kaupungin kanava-alueella, jonne pääsi näppärästi metrolla. Lähin asema oli Porta Genova, josta kävelin Naviglio Grande -kanavan lähteille. Kanavaverkosto on aikoinaan ollut lähes 150 kilometrin mittainen vilkas kauppareitti, mutta nykyään keskustan tuntumassa olevat kanavarannat olivat pienten baarien ja kahviloiden täyttämiä ja hieman rähjäinen alue tuntui muutenkin uinuvan hiljaiseloa. Käyskentelin kanavan rantaa pitkin jonkin aikaa, mutta kurvasin sitten Via Casalen kohdalla rautaisen sillan yli vastarannalle ja takaisin metrolle. Kolmas päiväni Milanossa alkoi lähestyä loppuaan ja aloin alkuillasta vähitellen palailla kohti hotellia. Torstaipäivästä oli sääennustuksen sadesäästä huolimatta muodostunut kaunis aurinkoinen ja jälleen kerran kuuma poutainen päivä. Sateista ei ollut tietoakaan.

Julkaistu perjantaina 22.7.2011 klo 8:26 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Milano 2011 - osa 3
Seuraava
Milano 2011 - osa 5
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä