Keskiviikko 13.7. - toinen päivä

Hotellin aamiaista tarjoiltiin aamuseitsemästä alkaen aina kello kymmeneen saakka. Olin laittanut kännykän herätyskellon varmuuden vuoksi herättämään, etten olisi nukkunut liian pitkään ja jäänyt ilman aamupalaa. Pommiin nukkumisesta ei ollut pelkoa, sillä heräsin kymmentä vaille kahdeksan. Runsaan ja maittavan aamiaisen jälkeen minulla oli vielä hetki aikaa tarkistaa sähköpostit ennen kuin lähdin taas kaupungille. Tämän päivän ohjelmaksi olin alun perin suunnitellut käveleväni matkaoppaan ehdottaman reitin läpi historiallisen keskustan. Aamu oli kuitenkin jo alkanut sääennusteen mukaisesti harmaana mutta poutaisena. Lämpötila ei pilvisyydestä huolimatta pudonnut alle hellerajan. Otin metron ja pyyhälsin tuomiokirkon asemalle, josta kävelyretken oli määrä alkaa. En päässyt Milanon La Scala -oopperataloa pidemmälle, kun ensimmäiset vesipisarat alkoivat putoilla.

Tiesin odottaa sateisia säitä ja olin ottanut mukaan sadeviitan. En kuitenkaan pitänyt viitasta ja ostin lähikaupasta halvan, pienen sateenvarjon. Varjoa en juuri tarvinnut kuin ajoittain, sillä taivaalta tihutti harvakseltaan vettä vain silloin tällöin. Mitään varsinaista kaatosadetta ei tullut ja suurimmaksi osaksi päivää saatoin kulkea sateenvarjo repussa. Jätin kävelykierroksen väliin ja korvasin ohjelman shoppailukierroksella. Katsastin muutamia kauppoja ja tietysti sen pakollisen kaupungin kuuluisimman tavaratalon La Rinascenten. Matkaoppaan mukaan tavaratalon hinnat olivat korkeahkoja, mutta tarkoituksenani ei ollutkaan tehdä mitään suurempia ostoksia. Aikani keskustan kauppoja kierreltyäni aloin vähitellen etsiä lounasravintolaa. Monet muutkin olivat tulleet samoihin ajatuksiin. Kello yhden aikaan kaikki lähistön kuppilat olivat tupaten täynnä, joten lähdin kävelemään kohti lähistöllä ollutta Sempionen puistoa ja sen laidalla sijainnutta Sforzescon valtavaa linnaa.

Lounaiden hinnat ydinkeskustassa eivät juuri vaihdelleet. Keskihinta asettui kymmenen euron päälle, mutta vähän matkan päässä tuomiokirkolta alkoi löytyä myös edullisempia kahviloita. Päädyin Cairolin aukion läheisyydessä sijainneeseen Café de Ville -lounaskahvilaan, josta tilasin tavanomaisen tagliatelle bolognese -annoksen. Kahvilassa oli myös langoton netti, ja ruokaa odotellessani ehdin nopeasti vilkaista, mitä netissä tapahtui. Kevyen ja kahdeksan euron hintaisen lounaan jälkeen siirryin taas nähtävyyksien pariin aukion toiselle puolelle. Siellä kohosi suunnaton Sforzescon linnoitus, jonka läpikoluamiseen olisi varmaan saanut menemään koko päivän. Historiaähky oli alkanut kuitenkin jo antaa ensimmäisiä merkkejään ja niin tyydyin vain kävelemään linnan pihan läpi kauniiseen Sempionen puistoon.

Muutamia vesipisaroita alkoi jälleen putoilla. En antanut tihkusateen haitata ja kävelin puiston läpi aina Arco della Pace -riemukaarelle asti. Näppäilin sadepisaroita väistellen harmaita valokuvia jonkin aikaa, kunnes hyppäsin ykkösen ratikkaan läheiseltä pysäkiltä ja palasin takaisin lähtöpisteeseen. Kello oli sopivasti kolme ja oli tullut iltapäiväkahvin aika. Piipahdin tuomiokirkkoaukion laidalla olleeseen Autogrill-pikaruokalaan, josta ostin kahvikupillisen eurolla. Hinta oli sen verran halpa, että aloin epäillä saavani kahvin lasten leikkikupissa tarjoiltuna. Ja niinhän siinä sitten kävi. Eteeni tuli maailman pienin kahvikuppi, joka oli puolillaan mustaa kahvia. Sormustimeenkin olisi mahtunut kaksin verroin enemmän juotavaa kuin tähän miniatyyriastiaan. Kysyin myyjältä, oliko tässä kaikki? Huomasin samalla seinällä olleen mainoksen, jossa luki: "Cafe Americano 1,50 €." Saman tien kysyin, voinko vaihtaa kupin amerikkalaiseen kahviin, ja se kyllä kävi päinsä. Samassa tiskillä oli tavallista suomalaista arkikahvikuppia vastaava juoma-astia ja kaiken lisäksi sain isomman kahvin ilman lisämaksua eli sillä alkuperäisellä euron hinnalla.

Aurinko alkoi taas vähitellen paistaa pilvien väistyessä taivaalta. Olin patikoinut pitkiä matkoja ja kierrellyt kaupoissa ja jalat alkoivat kaivata lepoa. Kahvinkin join pystybaarissa enkä päässyt istumaan, mutta aukiolta alkaneelta Via Mercanti -kadulta löysin vapaan penkin, jolle jäin istuskelemaan melkein tunniksi. Ihmisvilinää oli rentouttavaa seurata, ja eihän minulla lomalla ollessani ollut mihinkään kiire. Vastapäätä penkkejä sijaitsi Milanon kauppakamari ja kadulla käyskentelikin paljon tärkeän näköisiä pukumiehiä kännykkä korvalla tai sikari suussa. Italialaiset ovat tunnettuja vaatteistaan, ruuistaan ja viineistään ja toki paljon muustakin pastaakaan unohtamatta. Vaatteet olivatkin pääosassa keskustan kaupoissa, joissa myytiin toinen toistaan kalliimpia miesten pukuja. Kieltämättä asusteet olivat hyvin tyylikkäitä ja viisisataa euroa pikkutakista lienee ollut tarjoushinta. Jos pukeutuivat miehet tyylikkäästi mutta värittömästi mustiin pukuihin, niin tyylikkäitä olivat myös italialaiset naiset istuvine hameineen ja korkokenkineen.

Toinen matkailupäiväni ja ensimmäinen kokonainen päivä Milanossa alkoi olla lopuillaan. Hotellille oli korkeintaan vartin kävelymatka enkä nähnyt vaivaa ottaa alleni metroa. Käväisin vielä paikallisessa pienessä ruokakaupassa ostamassa pullollisen vettä. Tavallisessa päivittäistavarakaupassa puolentoista litran vesipullo maksoi 40 senttiä, jota pidin jo edullisena. Nähtävyyksien lähettyvillä kaikesta saa yleensä maksaa enemmän. Vesilitrakin maksoi ydinkeskustan kioskissa euron. Loppuilta menikin sitten laiskotellessa ja voimia kerätessä. Seuraavalle päivälle olin jo suunnitellut ohjelmaa ja voimia tarvittaisiin taas kohtapuoliin.