Perjantai 15.7. - neljäs päivä

Tarkkailin Milanon sääennusteita muutamaa päivää ennen lähtöä. Ne ennustivat koko lomani ajaksi sateita tai ainakin puolipilvistä säätä ja ajoittaisia sadekuuroja. Alkupää lomasta oli kuitenkin sujunut jotakuinkin kesäisissä merkeissä ja vain yhtenä päivänä oli ollut pilvisempää ja pientä satunnaista tihkusadetta. Seurasin sääennusteita myös matkan aikana ja yhä edelleen ne lupailivat sateita ja jopa myrskyä alueelle. Perjantai ja tällä erää viimeinen lomapäiväni Milanossa alkoi auringonpaisteella eikä niitä ennustettuja sateita ollut tälläkään kertaa näköpiirissä. Päivän ohjelmaksi olin suunnitellut tutustuvani matkaoppaan ehdottamaan kahden tunnin kävelyreittiin läpi kaupungin historiallisen menneisyyden. Ennen lähtöä tankkasin hotellin aamiaispöydästä pari kuppia kahvia ja erinäistä muuta suuhunpantavaa, apetta kun oli tarjolla pöydät notkuen.

Matkaoppaan kävelyreittiä oli helppo seurata. Lähdin matkaan noin kymmenen aikaan aamulla La Scala -oopperatalolta. Reitti kierteli keskustan katuja kuuluisaan muotikaupunginosaan, jossa kaikki maailman tärkeimmät brändit pitivät eräänlaista päämajaa. Myymälät näyttivät ikkunasta sisälle katsottuina hulppeilta ja kalliilta, joten tavallisen turistin kannatti vain tehdä ikkunaostoksia. Hintavat luksustuotteet vaihtoivat varmasti omistajaa ennemmin tai myöhemmin ja näinpä sentään jonkun tulevan ulos jostakin putiikista vaikka liikenne myymälöihin oli muuten erittäin hiljaista. Kierros päättyi suureen Indro Montanelli -puistoon hieman keskustan ulkopuolella. Valtava viheralue keskellä vilkasta liikennettä oli yllättävän rauhallinen eikä liikenteen melu juuri kantautunut puiston penkeille. Varjoisassa paikassa oli mukava istuskella ja jälleen kerran seurata puiston elämää.

Kello lähestyi kahtatoista ja alkoi olla lounaan paikka. Päätin käyttää viimeisen lomapäiväni Milanossa kiertelemällä kävellen keskustan katuja. Metron ikkunoista kun ei tahtonut oikein nähdä, mitä ympärillä tapahtui. Lähdin puiston itäkulmasta kohti Viale Luigi Majno -puistokatua. Vaihdoin nopeasti kadun varjoisammalle puolelle, sillä keskipäivän aurinko oli saanut lämpötilan kohoamaan 29 asteeseen ja kuumuus alkoi olla läkähdyttävä. Pitkä ja vilkasliikenteinen katu vaihtui jossakin vaiheessa Viale Bianca Maria -nimiseksi. Saavuin puoli yhden aikaan Coin-tavaratalon kulmalle, josta käännyin Corso di Porta Vittoria -kadulle. Sen varrelta löysin mukavan pienen Max & Arv -kahvilan, jossa söin pastalounaan kahdeksalla eurolla. Pikkurahani olivat lopussa, joten maksoin 50 euron setelillä, jonka myyjätär otti silmiään muljauttaen vastaan. Kieltämättä seteli oli hieman isohko pienelle kahvilalle, joka oli varmaankin tottunut käsittelemään pikkuroposia päivät pitkät.

Maittavan ja täyttävän lounaan jälkeen jatkoin kävelyä takaisin kohti keskustaa. Pistäydyin Via Merlo -kadun alussa sijainneeseen Bar Verzee -kahvilaan juomaan lounaskahvin. Olin aiempina päivinä saanut tilattua vain pikkuriikkisiä kahvikupillisia ja harmittelin aina, että kannattaako noin pienen lorauksen takia tehdä tiskiä. Tällä kertaa päätin kokeilla tilata Cafe Americanon. Sillä nimellä olin jo kerran aikaisemmin saanut vähän isomman tassin kahvia. Tilaus meni perille ja sain eteeni kolme astiaa. Yksi niistä oli pieni parin desin vetoinen kannu, jossa oli kiehuvaa vettä. Toisessa, vähän pienemmässä kannussa oli höyryävän kuumaa maitoa. Kolmas astia oli iso kahvikuppi, jonka pohjalla oli pieni musta läiskä, joka juuri ja juuri peitti kupin pohjan. Se tahra oli tilaamani kahvi. Kaadoin sekaan tulikuumaa vettä ja lorauksen maitoa ja niin kahviannokseni oli valmis. Istahdin hetkeksi ryystämään euron hintaista papu-uutetta ja jatkoin sitten taas matkaani keskustan vilinään.

Päädyin ennen pitkää Via Torino -kadulle. Pitkä katu alkoi tuomiokirkkoaukion kulmilta ja se oli yksi kaupungin vilkkaimmista ostoskaduista, jonka varrella sijaitsi taas määräämätön määrä merkkituoteliikkeitä ja tuhansittain ihmisiä. Milanossa kauppoja riitti jokaiselle kukkarolle ja Via Torinolla sai tuhlattua loputkin rahansa, jos niitä ei vielä ollut saanut kulutettua hieman pohjoisempana sijainneissa luksuskortteleissa. Milano on ennen kaikkea myös muotikaupunki ja se näkyy lukemattomina vaatekauppoina niin miehille kuin naisillekin. Italialaiset osaavat myös herkutella. Kaikkialla on pieniä kahviloita ja paakareita, joista voi ostaa herkullisia leivonnaisia, leipiä ja torttuja. Kaikesta tästä hyvästä huolimatta katukuvasta on vaikeaa löytää lihavaa italialaista. Päädyin itsekin muutaman kerran makeille ostoksille ja tänään vuorossa oli suklaajäätelö. Monenlaiset jäätelöt ovat myös italialaisia tavaramerkkejä, joita ei voi ohittaa maassa käydessään.

Lounas jälkiruokineen alkoi nukuttaa ja kaipasinkin jo hieman levähdystä pitkien kävelyretkien jälkeen. Loistelias ja hiljainen paikka ydinkeskustassa on tietenkin itse tuomiokirkko. Sen penkeillä voi istahtaa hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa ja samalla nauttia viileästä ja varjosta hellepäivän keskellä. Menin siis istuskelemaan kirkon penkille, jossa hetken kuluttua ummistin jo silmiäni. Taisin istualtavinani torkahtaa toviksi, ja se teki terää. Muutaman minuutin lepo palautti kummasti voimat ja taas kohta olin ulkona auringonpaahteessa. Iltapäivä oli edennyt jo pitkälle ja tein viimeisen shoppailukierroksen ennen kuin palasin hotellille alkuillasta. Kaupunkilomani viimeisenä päivänä saatoin todeta loman onnistuneen jotakuinkin täydellisesti. Ennen matkaa pelkäsin sateisen sään pilaavan visiittini, mutta ennustettuja sateita ei tullut ja aurinko paistoi täydeltä terältä ensimmäistä päivää lukuun ottamatta. Lämpöäkin riitti keskimäärin 30 astetta joka päivä tehden ilmanalasta hiostavan ja tukahduttavan.