The next station: Baker Street

Toinen matkapäivämme alkoi nähtävyyksien ja attraktioiden merkeissä. Aloitimme kuitenkin aamumme perienglantilaiseen tapaan eli englantilaisella aamiaisella. Hotellivieraille tarjoiltiin varmuuden vuoksi myös mannermainen aamiainen ehkä siltä varalta, ettei paikallinen aamiaispöytä sittenkään houkuttele. Tämä olikin ensimmäinen ja ehkä samalla viimeinen englantilainen aamiainen, jonka söin. Ateriassa tuskin oli mitään vikaa, mutta olen tottunut toisenlaiseen aamun aloitukseen. Hotellissa tarjottuun englantilaiseen aamiaiseen kuului pekonia, puoliksi paistettu kananmuna, röstiperuna ja keitetty kuoreton tomaatti sekä hieman erikoinen nakkimakkara. Pekoni ei ollut rapea, ja se suorastaan tirisi suolaa. Keitetyn tomaatin tilalle olisi voinut valita joko keitettyjä herneitä tai sieniä. Kananmunakin jäi osin syömättä, sillä en ole raakojen munien ystävä. Täydensimmekin englantilaista aamiaiskokemustamme perinteisen mannermaisen aamiaispöydän antimilla, joten aivan nälissämme emme joutuneet lähtemään kaupungille. Seuraavina aamuina jätimme suosiolla englantilaisen aamiaisen väliin ja siirryimme suoraan continental breakfast -pöytään.

Ensimmäinen kohteemme Lontoossa oli Madame Tussaudin vahakabinetti. Kabinetin kassalla ostimme pakettiliput näyttelyyn ja London Eye -maailmanpyörään. Säästimme näin viisi puntaa henkilöltä, ja liputkin olivat voimassa kolme kuukautta, joten mitään kiirettä ei ollut maailmanpyörään. Madame Tussaud toimii nykyään useissa maissa, joiden vahakabineteissa nähtävät vahanuket ovat hätkähdyttävän aidon näköisiä. Vahakasvot on puettu aitoihin vaatteisiin, ja henkilöt ovat vieläpä aidon pituisia. Näyttelyssä on nähtävänä kymmenittäin tunnettuja hahmoja niin tästä päivästä kuin historiastakin. Kaikki nuket ovat yleisön ihailtavina ja kosketeltavina. Sopivaa valokuvaushetkeä saikin odottaa jonkin aikaa, jos mieli päästä ihailemansa henkilön kanssa samaan kuvaan. Onneksi olimme liikkeellä jo aamuvarhaisella, jolloin yleisön määräkin oli vielä kohtuullisen pieni. Puolentoista tunnin kierroksemme jälkeen ulkona kiemurtelikin jo satojen ihmisten muodostama jono. Vahakabinetti onkin yksi Lontoon suosituimmista kohteista, johon kannattaa mennä heti aamulla, kun näyttely avataan. Viisasta voisi myös ostaa liput valmiiksi netissä, sillä niitäkin voi joutua jonottamaan kymmenien metrien pituisessa jonossa.

Aivan kulman takana Madame Tussaudin vahakabinetista sijaitsee toinen maailmankuulu attraktio. Monille tuttu Baker Street on vain muutaman metrin päässä samannimiseltä metroasemalta, jolta pääsee kabinetin lisäksi kuuluisaan Sherlock Holmes -museoon. Museossa voi tutustua autenttiseen viktoriaanisen ajan asuntoon, juuri sellaiseen, jossa olemme tottuneet näkemään konsultoivan mestarietsivämme ystävänsä tohtori Watsonin kanssa. Museon alakerrassa on suuri myymälä, josta voi ostaa kaikenlaisia Holmesiin liittyviä esineitä. Tavaran paljous on uskomaton. Astuessaan museokauppaan saa käsityksen siitä, miten fiktiivinen hahmo todella tuotteistetaan. Kaupasta löytyy mitä ihmeellisimpiä tavaroita, kuten pinssejä, pelejä, kortteja, kirjoja, etsivärekvisiittaa, koruja, astioita ja lukematon määrä muita esineitä ja matkamuistoja. Museokauppa on kuin märkä päiväuni todelliselle Sherlock Holmes -ihailijalle.

Loppupäivän vietimme Oxford Street -ostoskadulla. Shoppailu kannattaa ajoittaa iltapäivään, jolloin ei tarvitse kanniskella ostoksiaan pitkin kaupunkia. Oxford Street on kilometrien pituinen ja sen varrella sijaitsee satoja liikkeitä ja tavarataloja. Kaikki maailman tunnetut tuotemerkit löytyvät tämän kadun varrelta. Tavaroiden määrä kaupoissa hämmentää. Pienen esimerkin jättiläismäisestä tavaratarjonnasta saa käymällä Selfridges-tavaratalossa, jossa esimerkiksi miesten vaatetusosasto on koko korttelin kokoinen. Urheiluvaatteista kiinnostuneen on syytä piipahtaa nelikerroksiseen Niketown-tavarataloon, josta löytyy käytännöllisesti katsoen kaikki urheiluvaatetukseen liittyvät tuotteet. Oxford Streetin patikoimiseen tulee varata paljon aikaa ja hyvät kävelykengät. Pelkästään kadun pituus kysyy voimia puhumattakaan ajasta ja voimista, jotka kuluvat liikkeiden koluamiseen.

Supercalifragilisticexpialidocious

Lontoossa käydessään kannattaa yrittää sovittaa käynti musikaalissa, teatterissa tai konsertissa, sillä kaupungin kulttuuritarjonta on lähes rajaton. Omaan iltaohjelmaamme kuului Maija Poppanen -musikaali loisteliaassa Prince Edward -teatterissa Sohossa. Vaikka esitys olikin suunnattu enemmän lapsille, oli se nautittava kokemus myös aikuisille. Ostin liput näytökseen niin ikään netissä etukäteen ja lunastin ne sähköpostissa saamallani tilausvahvistuksella teatterin lipunmyynnistä. Varsinainen näytös oli uskomattoman upea ja antoi todellakin vastinetta rahoille. Huippuammattilaisten näyttelemä Maija Poppanen syntyi 1934, jolloin australialaissyntyinen P. L. Travers julkaisi ensimmäisen teoksen tästä täydellisestä sisäköstä. Tarina ajoittuu 1900-luvun alun hyväosaiseen lontoolaisperheeseen, jonka sisäköksi Maija Poppanen pestautuu.

Näytös kesti hieman alle kolme tuntia, ja illan päätteeksi päätimme ottaa polkupyörätaksin eli riksan takaisin hotellille. Jälleen kerran saimme kokea jotain uutta, sillä kyyti poljettavalla taksipyörällä oli meille ensimmäinen. Vaikka matka maksoikin hulppeat 30 puntaa, oli se ehdottomasti kokemisen arvoinen. Meitä kuljettanut puolalaisopiskelija oli toiminut pyöräilevänä taksikuskina Lontoossa vasta viisi päivää, mutta kuljetti meidät turvallisesti perille noin puolessa tunnissa. Leppeän viileässä iltasäässä oli miellyttävää matkustaa ja samalla näki myöhäisillan Lontoota aivan uudesta näkökulmasta. Ensimmäinen varsinainen lomapäivämme brittein saarilla onnistui täydellisesti.