Ensimmäinen päivä - London Calling

Ensimmäinen lomapäivämme oli oikeastaan pelkkää matkustamista. Tarkoituksenamme oli tehdä lähtöselvitys itse kentän automaatilla, mutta jouduimme lopulta turvautumaan lähtöselvitystiskin palveluihin. Automaatti nimittäin tarjosi vain yhden vapaan paikan koneesta, joka ei tietenkään riittänyt seurueellemme. Tiskillä selvisi, että koneen istumapaikat on automaattisesti valmiiksi jaettu. Koska yksi lentolipuistamme oli tehty eri varausnumerolla, emme olisi saaneet automaatilla vierekkäisiä paikkoja. Ystävällinen virkailija kuitenkin järjesti paikkoja uudelleen, joten saimme lopulta pidettyä seurueemme koossa.

Lähdimme kohti Lontoota Helsinki-Vantaan lentokentältä Finnairin iltapäivälennolla, joka saapui Heathrown lentokentälle aikataulun mukaan noin neljän aikoihin iltapäivällä. Heathrow on maailman vilkkain kenttä ja vaikka maahantulomuodollisuudet, kuten passin- ja tullitarkastus sujuivatkin nopeasti, jouduimme odottamaan matkatavaroitamme hyvän aikaa eli lähes tunnin. Matkalaukkuni ympärillä ollut kangashihna oli kadonnut kuljetuksen aikana. Liekö remmi tarttunut johonkin vai olisivatko viranomaiset tarkistaneet laukun sisällön. Matkalaukkujen ei nykyään suositella olevan lukittuja, koska ne voidaan joutua avaamaan ja niiden sisältöä pitää päästä tutkimaan.

Kentältä suuntasimme keskustaan kuljettavalle Heathrow-Express -junalle. Juna löytyi helposti, sillä kaikkialla oli suuret ja näyttävät kyltit opastamassa laiturille. Matkalla lähtölaiturille lunastimme automaatilta matkaliput, jotka olin tilannut ennakkoon netissä. Junayhtiö nimittäin lähettää ennakkotilaajalle lunastuskoodin sekä sähköpostitse että tekstiviestinä kännykkään. Lähtölaiturilla jouduimme vielä varmistamaan oikean junan, sillä näyttötaululla oli kaksi eri lähtöaikaa. Toinen aika kertoi, milloin nopea Heathrow-Express -juna lähtee ja toinen aika lienee kertonut metron lähtöajan. Kulkuvälineillä on eroja, sillä pikajuna vie keskustaan vain vartissa, kun metro matelee sinne 45 minuutin ajan.

Juna kuljettaa lentomatkustajat nopeasti ja mukavasti kentältä aivan Lontoon keskustaan Paddingtonin rautatieasemalle. Asema avattiin jo 1854, mutta maailmankuuluksi se tuli 1950-luvun puolivälissä, kun englantilainen kirjailija Michael Bond julkaisi ensimmäisen kirjan perulaisesta karhuherra Paddingtonista 1956. Tarinan mukaan herra ja rouva Brown tapasivat yksinäisen karhunpojan Paddingtonin asemalla. Karhun kaulassa oli lappu, jossa luki "Pitäkää huolta tästä karhusta, kiitos." Brownin pariskunta päätti ottaa karhun huostaansa ja antoi sille nimeksi Paddington löytöpaikkansa mukaan. Asemalta on helppo jatkaa metrolla tai bussilla Lontoon eri osiin. Oma hotellimme sijaitsi vain muutaman korttelin päässä asemalta, joten kävelimme majoituspaikkaamme kauniissa iltapäiväsäässä.

Hotellimme The Royal Sussex Hotel sijaitsi melko rauhallisella Sussex Gardens -kadulla. Kadun varrella on lukuisia muitakin vastaavia pieniä hotelleja, joten alue taitaa olla oikea hotellikeskittymä. Hotelli löytyi helposti, sillä olin etukäteen tulostanut alueelta kartan, johon olin merkinnyt reitin. Itse hotelli oli siisti ja käytännöllinen samoin kuin huoneemme. Olin majoitusvalintaan ja hotellin sijaintiin varsin tyytyväinen.

Pikaisen levähdyksen jälkeen lähdimme ulos ja samalla etsimme ravintolaa, jossa ruokailisimme. Edellisestä ateriasta oli jo kulunut aikaa eikä lentokoneessa tarjottu annos enää täyttänyt vatsaa. Kulman takaa löytyikin mielenkiintoinen intialainen ravintola, jonka noin 6 punnan tarjoushinta houkutteli lopulta sisään. Ravintola oli pieni ja ahdas eikä siellä ollut meidän lisäksemme muita asiakkaita. Noin 20 neliön tilaan oli kuitenkin saatu mahdutettua useampia pöytiä ehkä noin parillekymmenelle ruokailijalle. Tilaa oli niin niukalti, että pöydän taakse piti oikein asettua, jonka jälkeen tarjoilija työnsi pöydän lähemmäs seinää.

Petyimme pian ravintolaan, sillä ikkunassa tarjottuun hintaan ei sisältynyt kuin osa annoksesta. Riisit ja kastikkeet piti vielä tilata erikseen, joten annokselle tuli lopulta hintaa kaksin verroin. Ravintola ei myöskään tuntenut asiakaspalvelua, sillä meidät jätettiin käytännöllisesti katsoen yksin muiden asiakkaiden alkaessa vähitellen täyttää ahdasta luukkua. Palvelu oli niin huonoa, että jätin tipin maksamatta. Päätimmekin jatkossa ruokailla tunnetuissa monikansallisissa ketjuravintoloissa, kuten olemme aina tehneet matkoillamme. Kokemus tästä etnisestä ravintolasta oli epämiellyttävä, mutta ei lannistanut lomaintoamme Lontoossa.