Lukiessani William Pennin (1644-1718) ja Pennsylvanian osavaltion historiaa ennen Yhdysvaltojen matkaani panin merkille tekstissä vilahtaneen sanan kveekari. Olin joskus nuorempana törmännyt sanaan jossakin yhteydessä, mutta en tiennyt siitä mitään. Ehkä aihetta oli lyhyesti sivuttu koulun uskontotunnilla, mutta niistä ajoista oli jo niin paljon aikaa, että olin ehtinyt unohtaa opetuksen. Hämärästi yhdistin kveekarit jostakin syystä Yhdysvaltoihin, mutta siinäpä olikin sitten kaikki tietoni asiasta. Yhdysvallat assosioitui mieleeni siksi, että olin aiemmilla matkoillani törmännyt Quakers-nimisiin elintarvikkeisiin. Kveekari tai kveekarit alkoivat kiinnostaa minua ajan mittaan niin paljon, että päätin lopulta ottaa selvää asiasta niin sanotusti pohjamutia myöten.

Kveekarit tai paremminkin kveekariliike syntyi 1600-luvun puolivälin jälkeen Englannissa. Monet kristilliset ryhmittymät olivat liittyneet yhteen vuosien 1642 ja 1651 välisenä aikana Englannissa käydyn sisällissodan aikana ja sen jälkeen. Liikkeen perustajaksi usein nimetty nuori mies George Fox (1624-1691) ei ollut tyytyväinen Englannin kirkon opetuksiin, sillä hän oli vakuuttunut, että Kristukseen oli mahdollista saada suora yhteys ilman kirkon toimeensa vihittyä papistoa. Fox ryhtyi käännyttämään kansaa kiertäen Englannissa, Alankomaissa ja jopa niinkin kaukana kuin Barbadoksella Karibialla. Vuonna 1650 Fox joutui kuitenkin syytteeseen jumalanpilkasta. Oikeudenkäynnissä tuomari Nathaniel Barton kutsui Foxia ja hänen seuraajiaan kveekareiksi (englanniksi Quakers), joka on johdettu englannin kielen sanasta quake (vapista), sillä Fox oli käskenyt tuomareita vapisemaan Jumalan sanan edessä. Sittemmin näitä uskonharjoittajia ryhdyttiin yleisesti kutsumaan kveekareiksi, vaikkakin lahkolaiset käyttävät itsestään muitakin nimityksiä kuten Todelliset kristityt, Pyhimykset, Valon Lapset ja Totuuden Ystävät.