Käytän harvakseltaan kännykkäni kameraa. Mukana kulkeva pokkarikamera on saanut toimia valokuvauskoneenani ja siksi matkapuhelimen sisäänrakennettu kamera on jäänyt vähälle käytölle. Eilen matkakameralle tuli käyttöä, kun odottelin vuoroani rautatieaseman lipunmyyntihallissa. Olin jo valmiiksi ottanut puhelimeni esille, sillä tarvitsin sen muistiin tallentamaani muistiinpanoa asioidessani tiskillä. Ajattelin ottaa ajankulukseni muutaman valokuvan hienosta asemahallista, joten näppäsin kuvan sieltä ja toisen täältä. Myöhemmin illalla otin kuvat esille kamerassa, mutta ehdin saada vain listan muistikortin kuvista, kun kapula hyytyi eikä enää ottanut vastaan mitään sormeilua. Käynnistin seisahtaneen luurin uudelleen, mutta se ei auttanut. Muistikortin sisältö ei ollut käytettävissä. Olin asettanut kännykkäkameran tallentamaan valokuvat suoraan erilliselle muistikortille, joka nyt irtisanoi yhteistyön.
Poistin muistikortin puhelimesta ja asetin sen lukulaitteeseen. Sain ikävän uutisen. Muistikortti oli vahingoittunut eikä sen sisältöä saanut enää esille. Kohautin olkapäitäni, sillä tiesin, etten menettänyt juuri mitään. Kortti oli nimittäin melkein tyhjä. Hieman harmittelin, kun asemahallissa ottamani kaksi kuvaa katosivat näin bittiavaruuteen. Seuraavaksi yritin formatoida kortin, mutta sekään ei onnistunut. Yritin lukea muistikortin sisältöä Windows- ja Linux-koneilla, mutta ne antoivat saman vastauksen kuin Android-laitekin. Kortti oli kerta kaikkiaan tuhoutunut käyttökelvottomaksi. Onneksi muistin, että kortilla oli pitkä takuuaika ja niinpä kaivoin vuoden vanhat ostokuitit arkistosta. Kuitit puhuivat selkeää kieltä. Sandiskin 16 gigatavun minikortilla oli viiden vuoden takuu, joten seuraava siirtoni oli vierailla Stockmannin elektroniikkaosastolla.
Jatkoin ilta-askareitani ja huomasin sähköpostien tarkastelun lomassa saaneeni päivitysilmoituksen Google Plus -tiliini. Uteliaana siirryin plussan puolelle ja hämmästykseni oli suuri. Ilmoituslinkki vei minut valokuvaan, joka oli kovin tuttu. Se oli sama valokuva, jonka olin muutama tunti aikaisemmin ottanut kännykkäkamerallani. Ällistykseni oli pudottaa alaleukani kiinni rintaan. Älypuhelimeen asentamani Google+ -sovellus oli ollut asialla ja lähettänyt kuvan automaattisesti kuvakansiooni. Tätä voisi jo kutsua valokuvan ihmepelastukseksi, koska alkuperäiset kuvat tuhoutuivat muistikortin muututtua kelvottomaksi. Kerrankin sosiaalisesta mediasta ja ennen kaikkea sen puoliälykkäästä sovelluksesta oli jotain hyötyä. Kaiken kukkuraksi sain tänään uuden muistikortin Stockan huoltopalvelusta, joten pieni murhe pyyhkiytyi loppujen lopuksi pois päiväjärjestyksestä.