Testissä GoPro Hero 7 Black - osa 3

Pääsin testaamaan uutta GoPro Hero 7 Black -action-kameraa ja FeiyuTechin WG2X-gimbaalia viime sunnuntaina. Suuntasin Pohjois-Helsinkiin ja aivan kaupungin pohjoisrajalle Vantaa-joen ja Tuomarinkylän välimaastoon, jossa avautuu mahtava Haltialan aarnimetsä. Alue rajoittuu Keskuspuiston pohjoiskärkeen. Siellä kulkee erinomaisen kaunis Kuninkaantammentien reitti Pitkäkosken ulkoilumajalta Niskalan kautta aina Haltialan kartanolle saakka. Matkalla voi ihailla kaunista metsämaisemaa ja jos kiertää Haltialantien kautta, voi aistia jopa hieman maalaismaisemaakin pääkaupungin helmassa. Haltialassa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöillekin. Ulkoilureitit risteilevät osin tuuhean aarnimetsän laidalla ja toisinaan syvällä metsässä. Erikoiseksi alueen tekee sen rauhallisuus. Kaupungin tai liikenteen melua ei kuulu missään, mikä on harvinaista herkkua näin keskellä sykkivää metropolia.

Kuninkaantammentie
Kuva
Matti Mattila

Kiinnitin koneet pyöräni ohjaustankoon ja polkaisin matkaan. Kameran pieneltä näytöltä pystyin asemoimaan sen mahdollisimman optimaalisesti hyvän videokuvan aikaansaamiseksi. Laitteet tuntuivat toimivan moitteettomasti ja Takeway-jalustakin piti hyvin otteensa siitäkin huolimatta, että alkupään päällystetty tieosuus oli ajoittain kuoppainen. Hero pysyi gimbaalin ansiosta hyvin paikoillaan. Videolta näin myöhemmin, miten pyöri tärisi hiekkatiellä, mutta sitä ei kuvasta juuri huomaa. Alkumatkan ajoin ilman GoPron sisäänrakennettua kuvanvakainta. Niskalassa kytkin vakaimen päälle, koska halusin verrata kuvan laatua sekä vakaimella että ilman. En havainnut mitään suurta eroa, mutta kameran sisäisellä vakaimella kuva näyttäisi hieman tasaisemmalta kuin ilman. Gimbaali eliminoi suurimmat heilahdukset ja keinutukset, joskaan täysin tyytyväinen en ollut vakaimen toimintaan.

Panin matkan aikana merkille gimbaalin erikoisen käyttäytymisen etenkin käännöksissä ja kaarteissa. Kun pyörä kallistui jyrkästi, yritti gimbaali pitää kameraa edelleen tasapainossa siinä kuitenkaan täysin onnistuen. Vakain jäi pitkäksi aikaa kallelleen, vaikka polkupyörä oli aikoja sitten suoristunut. Videolta näkyy hyvin, miten gimbaali pitää kuvaa kallellaan pitkän aikaa. Pysähdyin muutaman kerran ihmettelemään laitteen käyttäytymistä ja säädin sitä herkemmälle toivoen, että se reagoisi nopeammin ajokin suoristumiseen. Pitänee siis vielä harjoitella härvelin käyttöä ja opetella sen hienouksia, vaikka käyttöohjetta lukemalla. Erityisen tyytyväinen olin GoPron kuvanlaatuun, eivätkä asetukset olleet vielä edes parhaimmasta päästä. Resoluutioksi olin valinnut 1440 ja kuvasuhteeksi 4:3. Näilläkin perusasetuksilla syntyi mainio video, jota seuraamalla pääsee mukavasti pyöräretkeni tunnelmaan. Kaikenlaiset uudet vekottimet innostavat ulkoilemaan, joten luvassa on varmaankin lisää retkivideoita.

Julkaistu keskiviikkona 17.7.2019 klo 19:42 avainsanoilla laitteet ja valokuvaus.

Edellinen
Testissä GoPro Hero 7 Black - osa 2
Seuraava
Rosvot - balladi joutomiehistä