Testissä GoPro Hero 7 Black - osa 1

Sain kesälomalla testattavaksi uudenkarhean GoPro Hero 7 Black action-kameran. Testipakettiin kuului kameran lisäksi kiinalaisen FeiyuTechin varta vasten tälle action-kameralle valmistama WG2X-gimbaali. Lyhyesti kuvattuna testausprojekti on ollut työläs ja hermoja raastava. Mielialat ovat vaihdelleet ihastuksesta täydelliseen pettymykseen. Testi osoitti, että tuotteet ovat paljolti vielä keskeneräisiä. Tekniikka toimii jotakuinkin tyydyttävästi, mutta suurimmat ongelmat erityisesti GoPron kanssa liittyvät softaan ja ennen kaikkea täydellisen mahalaskun tekevään Android-applikaatioon. Testin valmistelu vei paljon aikaa, sillä en tahtonut mistään löytää kunnollista telinettä polkupyörän ohjaustankoon. Lisäksi paketin mukana toimitettu muistikortti oli SD-kortti, kun kameraan tarvitaan pienempi microSD-kortti. Kameran säilytyslaukkukin oli suunniteltu aivan jollekin toiselle action-kameralle kuin GoProlle, enkä tahtonut saada Heroa sopimaan laukun pehmusteisiin. Tuskien taival ei päättynyt vääriin tuotteisiin eikä toimimattomiin applikaatioihin.

GoPron käyttöönotto

GoPro Hero 7 Black -kameran hinta liikkuu noin neljässä sadassa eurossa. GoPro on lievästi ilmaistuna ylihinnoiteltu, kun vertaa, että markkinoilta löytyy alle sadan euron action-kameroita, joiden laadusta tai kuvalaadusta minulla ei tosin ole mitään tietoa. GoProta toisaalta pidetään jonkinlaisena markkinajohtajana tai ainakin periamerikkalaiseen tyyliin aggressiivinen markkinointi on onnistunut ja tehnyt tehtävänsä. Gigantista kameran sai vielä muutama viikko sitten kolmella ja puolella sadalla eurolla, mutta päivän hinta oli tänään sunnuntaina kivunnut takaisin neljäsadan tietämille. Toimitukset Gigantin verkkokaupasta ovat yksi hitaimpia. En tiedä, mistä kaukaa tavarat toimitetaan, mutta lähes kahden viikon toimitusaika ei tunnu enää kovin hyväksyttävältä etenkään silloin, kun myymälöiden hyllyt notkuvat tavaraa heti poimittavaksi. Kaikki samaan aikaan tilatut Gigantin kolme tuotetta tulivat eri aikoina ja eri tavoilla joko kotiin toimitettuna tai postista noudettavina.

GoPro Hero 7 Black

Logistiikka on aina ollut vaikea laji. Sitä se on jopa sellaisellekin itseään logistiikan ammattilaisena pitävälle firmalle kuin Suomen postille. Sain nimittäin postilta tekstiviesti-ilmoituksen saapuvasta lähetyksestä, siis todellakin tekstarin. Minun olisi pitänyt vastata viestiin tekstiviestillä, mutta jotenkin homma tuntui niin viime vuosituhannelta, että jätin jutun väliin ja jäin katsomaan, miten posti pärjää lähetyksen kanssa. Älypuhelimessani on postin applikaatio, mutta sillä voi vain seurata lähetyksiä, vaan ei esimerkiksi ohjata niitä uusin noutopisteisiin. Tietysti lähetyksen toimituksessa kävi niin, että posti ennätti kolkutella oveni takana, kun olin poissa. Niinpä jouduin hakemaan lähetyksen entiseen tapaan läheisestä toimipisteestä. Postikin kehuu mainoksissaan ajavansa ilmastoystävällisiä kuljetuksia. Turhat ajelut vastaanottajien luona eivät ole ilmastoystävällisiä kuljetuksia. Muilla kuriireilla lähetyksiä voi ohjailla kätevästi netissä, mutta postimme tuntuu polkevan ja rämpivän vielä entisaikojen menetelmillä enkä ihmettelisi, jos postin talleista löytyy yhä poneja ja niille ratsastajat.

GoPro tuli sitten aikanaan. Ryhdyin heti valmistelemaan kameraa ensimmäistä käyttöä varten. Latasin akun täyteen, kuten käyttöohjeessa kehotettiin. Kytkettyäni virran kameraan jouduinkin saman tien asentamaan älypuhelimeeni GoPro-applikaation, jolla pääsin mm. nimeämään kameran haluamallani nimellä. Kaikki tuntui toimivan, ja pystyin jopa säätämään kameran asetuksia applikaatiolla, joskin samat asetukset voi näppäillä kameran kosketusnäytöltäkin. Näyttävään myyntipakkaukseen koteloitu kamera tuntui kädessä laadukkaalta ja toimintavarmalta. Kieltämättä ainakin tuotteen laadukkuuteen on panostettu, mikä osaltaan selittää korkeaa hintaa.

GoPro Hero 7 Black

Varsinaiset ongelmat GoPron kanssa alkoivat seuraavana päivänä. Olin edellisenä iltana vasta silmäillyt uutta videokameraa ja jätin sen työpöydälle odottamaan tiiviimpää tutustumista. Jo tuttuun tapaan painoin virtakytkintä kuten ensimmäiselläkin kerralla. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kameraan ei tullut eloa. Painoin kytkintä uudelleen ja varmistin samalla, että painan todellakin oikeaa nappulaa. Kamerassa on muutamia nappuloita siellä täällä, joten on paljon mahdollista, että sitä tulee painettua vain jonkin luukun lukituspainiketta. GoPro ei pukahtanutkaan. Ensimmäisenä mielessäni kävi ajatus, että kone on jotenkin kummallisesti yön aikana mennyt rikki. Nopea surffaus netissä kuitenkin paljasti virheeni. Virtakytkintä täytyy pitää pohjassa vähintään kymmenen sekuntia ennen kuin kamera suostuu käynnistymään. Valehtelematta toimenpiteeseen meni noin viisitoista sekuntia, mikä tähän maailmanaikaan on ikuisuus. Yllätykset eivät päättyneet tähän. Kameraa ei nimittäin tahtonut saada sammutettua. Kun painoin virtakytkintä, kuului korkea äänimerkki ja kaikki näytti sammuvan. Parin sekunnin kuluttua kuului toinen äänimerkki ja kamera käynnistyi. Pidin jälleen virtakytkintä pohjassa sen vähintään kymmenen sekuntia. Kone sammui vain käynnistyäkseen uudelleen parin sekunnin kuluttua. Hämmästykseni oli melkoinen, sillä en ole vielä törmännyt näin vaikeakäyttöiseen vempeleeseen, vaikka olen elämäni aikana saanut käsiini satoja jos jonkinlaista hilavitkutinta. Muutaman yrityksen jälkeen kone pysyi lopulta vaiti. Minulle jäi kuitenkin suureksi arvoitukseksi, miten GoPro pitää oikeaoppisesti käynnistää ja sammuttaa. Isommat murheet kameran kanssa olivat vasta edessä.

Julkaistu sunnuntaina 14.7.2019 klo 16:34 avainsanoilla laitteet ja valokuvaus.

Edellinen
Helppo tiramisu
Seuraava
Testissä GoPro Hero 7 Black - osa 2