Tämänvuotisten eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi eilen. Kansanedustajaehdokkaat ovat kampanjoineet aktiivisesti erityisesti Helsingissä, missä viikonloppuna ei voinut välttyä kohtaamasta innokkaita politiikan evankelistoja. Eduskuntaan on kova pyrky. Yksi jos toinenkin panee parastaan ja yrittää kaikin tavoin nöyränä kosiskella äänestäjiä. Vaalimainokset ovat ylitsevuotavan empaattisia ja jokainen haluaa olla nyt lähellä ihmistä. Muutamien ehdokkaiden sanoma on selkeä ja se on esitetty suorasanaisesti ja kaunistelematta kun taas enemmistön sloganit ovat tuttua vaalijargonia. Viikonloppuna katsastin kadunvarsien mainoksia ja panin merkille, miten ehdokkaiden ulkoasu siistiytyi sitä mukaan, mitä porvarillisemmaksi puoluetausta kävi. Vasemmiston ja perussuomalaisten ehdokkaat olivat kuin vasta aamulla herätettyjä tai työpaikoiltaan kameran eteen komennettuja. Hiukset olivat likaiset ja kampaamatta ja vaatteet hyvin arkisia. Kokoomuksen ja ruotsalaisten ehdokkaat sen sijaan esiintyivät lähes järjestäen puku päällä ja sliipattuina ja kuin valmiina linnan juhliin tai ainakin Arkadianmäelle.

Kävin äänestämässä ennakkoon jo viikko sitten eli heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Pääpostitalossa oli pienoinen jono, mutta kovin pitkään en joutunut odottamaan ja koko toimitus oli ohi muutamassa minuutissa. Vaaleja on värittänyt perinteisen kolmen suuren puolueen tontille astunut neljäs suuri puolue. Perussuomalaisia on alettu pitää yhtenä suurena puolueena, vaikka puolueen virallista kannatusta ei ole vielä mitattukaan ja hypetys on syntynyt vain mielipidetutkimusten perusteella. Asetelma on sähköistänyt vaalitunnelman ja ensi sunnuntain vaalipäivästä on povattu historiallista. Saammehan tuolloin lopulta tietää, onko maassamme kolme vai neljä suurta puoluetta ja mitä nuo suuret puolueet sitten ovat.

Lisäväriä vaalikampanjoihin on saatu myös niin sanotuilta viharyhmiltä. Kampanjoita on sabotoitu monella tavalla, kuten häiriköimällä tilaisuuksia, tuhoamalla vaalimainoksia ja jopa tekemällä isku vaalitoimistoon. Lieveilmiöt eivät tietenkään kuulu sivistyneen ja demokraattisen yhteiskunnan kuvaan, mutta nekin ovat omalla tavallaan ilmaisunvapautta vaikkakaan eivät hyväksyttyjä muotoja Suomen kaltaisessa järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Pohjoismaalaisessa demokratiassa melkein jokaisella yksilöllä on oikeus äänestää yleisissä vaaleissa ja juuri vaalit ovat niitä oikeita foorumeja mielipiteensä ilmaisemiseksi. Ne jotka äänestävät ja saavat kannattamansa puolueen valtaan, päättävät vaalien jälkeen myös äänestämättä jättäneiden puolesta seuraavan neljän vuoden ajan. Oletettavasti juuri tämä epäoikeudenmukaisuudelta näyttävä asetelma kiivastuttaa eritoten niitä henkilöitä, jotka eivät äänestäneet vaaleissa. He kokevat, että muut päättävät heidän asioistaan heidän puolestaan. Nämä ihmiset eivät ole väärässä, sillä vallassa olevat tekevät päätöksiä, jotka koskevat myös vaaleissa nukkuneita.

Historialliseksi luonnehdittuja eduskuntavaaleja jännitetään ensi sunnuntaina. Historialliseksi nämä vaalit tekevät gallupien povaamat kannatuslukemat, jotka eivät näyttäisi suosivan entiseen tapaan vallalla olleiden puolueiden asemia. Kansalla tuntuu näissä vaaleissa olevan todellinen vaihtoehto ja jos mielipidekyselyt muuttuvat ääniksi, saamme todella kokea kansanvallan voiman. Mikäli voimasuhteet eduskunnassa näiden vaalien myötä muuttuvat, on se osoitus siitä, että äänestäjät pystyvät oikeasti vaikuttamaan omaan yhteiskuntaansa. Ensi sunnuntaina on viimeinen tilaisuus olla mukana tämänkertaisessa päätöksenteossa halusipa sitten muutosta tai asioiden pysyvyyttä.