Korttimaksamisen vaikeus - osa 2

Vain muutamaa viikkoa aikaisemmin olin joutunut pyytämään Rosson kassaa korjaamaan pankkikorttiveloituksen luottokorttiveloitukseksi. Harvinaista ei ole sekään, että tarjoilija on suuttunut minulle, kun olen ystävällisesti pyytänyt korjaamaan veloituksen. Näin minulle kävi joitakin vuosia sitten Turussa ravintola Foijassa. En nimittäin suostunut allekirjoittamaan veloitusta, joka vasten tahtoani olisi veloittanut pankkitiliäni. Raivoissaan tarjoilija kahmaisi kuitit ja korttini ja paineli kiukkua puhisten takahuoneeseen. Ympärilläni olleet asiakkaat katselivat ihmeissään tapahtumaan. Jonkin ajan kuluttua ilmestyi hovimestari, joka kovasti pyyteli anteeksi antaessaan korttini takaisin ja luottokortille kirjatun veloituksen allekirjoitettavakseni. Vielä hän kysyi, voiko ravintola jotenkin hyvittää tämän kiusallisen tilanteen, esimerkiksi kahvikupposella. Niinpä, kahvikupposen arvoisena näyttävät pitävän omia virheitään, siis ei juuri kovinkaan suurina tai minkään arvoisina.

Käyn usein eräässä minulle jo tutuksi tulleessa ruokalassa lounaalla. Muista yhä ensimmäisen käyntini, jolloin taas pyysin veloittaa luottokorttiani. Katsoin eteeni ojennettua allekirjoitettavaksi tarkoitettua kuittia ja huomasin, että veloitus on pankkikortille. Huomautin siitä kassalle, joka ärtyneenä korjaustositetta tehdessään tokaisi: "Täällä kaikki maksavat pankkikortilla!" Ihmettelin itseksi, miksi kummassa ovensuussa sitten oli tarrat, jotka kertoivat kyseisen paikan hyväksyvän luottokortit maksuvälineinä. Vuoden aikana samainen kassa on yrittänyt jo kolmasti veloittaa pankkitiliäni, mutta joka kerta olen tyrmännyt yrityksen. Luulen, että hän jo tuntee minut, sillä virhefrekvenssi on alkanut hiljalleen harveta.

Erään kerran luovuin yhdistelmäkortista ja sain käyttööni pelkän luottokortin. Uskollisesti kaupan kassat kysyivät minulta, kummalla puolella veloitetaan tarkoittaen veloitetaanko pankki- vai luottokorttia. Jouduin usein huomauttamaan, että kyseessä on pelkkä luottokortti, joten vaihtoehtoja ei ole kovin montaa. Jossakin vaiheessa kyllästyin korjaamaan kassojen tarkkaavaisuutta ja kehotin heitä vain katsomaan korttia uudemman kerran. Asiakkaan kannattaa olla tarkkana kassoilla, kun huolellisuus on tällä tasolla.

Haluan vielä korostaa, että kaikissa näissä onnettomissa tapauksissa syy on ollut poikkeuksetta kassahenkilökunnassa. Ehkä oma virheeni oli siinä, että koskaan jalallani edes astuin kyseiseen liikkeeseen tai ravintolaan. Tai ehkä virheeni oli juuri siinä, että pyysin veloittaa luottokorttiani. Taidan tässä suhteessa olla jotenkin poikkeava, vaikka en nyt näe mitään kummallista siinä, että maksaa luottokortilla. Vaikka onhan asia myös niin, että psykologiselta kannalta katsottuna virheen tehnyt ihminen pyrkii tavalla tai toisella peittelemään tapahtunutta. Syykin halutaan löytää jostain muualta kuin itsestä ja kukapa muu se syntipukiksi joutuukaan kuin asiakas, sillä vain Suomessa asiakas on lähes aina väärässä.

Julkaistu lauantaina 26.8.2006 klo 17:00 avainsanoilla ravintolat ja shoppailu.

Edellinen
Korttimaksamisen vaikeus - osa 1
Seuraava
Varoituksia kansalle
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä