Ixon valo

Yoko Tsuno: Ixon valo

Ixon valo on Yoko Tsuno -seikkailujen uunituore ja järjestyksessään 17. suomennettu albumi. Tarina sijoittuu jälleen avaruuteen ja Vinean aurinkokuntaan, jossa outo valonpilkahdus läheiseltä planeetalta herättää kiinnostusta. Valo kajahtaa kuolleelta Ixo-planeetalta, jonne vinealaiset ovat säilöneet kaksi miljoonaa vuotta aiemmin pelottavia kemikaaleja. Näiden tuhoavien aineiden ei haluta joutuvan vääriin käsiin ja siksi Yoko lähtee ystäviensä kanssa tutkimaan asiaa. Mukaansatempaava seikkailu jääkylmällä planeetalla alkaa ja valon alkuperäkin selviää aikanaan.

Albumi ilmestyi ensimmäisen kerran belgialaisen Spirou-sarjakuvalehden numeroissa 2132-2152 nimellä La Lumière d’Ixo. Lehdet numerot ilmestyivät 22. helmikuuta - 12. heinäkuuta 1979 välisenä aikana. Kolmekymmentä vuotta eivät ole vaikuttaneet Yoko Tsunon tenhovoimaan. Albumi on yhä vuosikymmentenkin jälkeen jännittävää luettavaa ja yksi luojansa Roger Leoloupin mestarinnäytteistä. Leloup on jälleen päästänyt mielikuvituksensa valloilleen Ixon valo -seikkailussa. Kärsivällisellä tarkkuudella piirretyt hahmot ja taustat ovat parasta eurooppalaista sarjakuvatuotantoa.

Leloup, Roger

Ixon valo

Yoko Tsuno

ISBN
9789522331298
Kustantaja
Egmont Kustannus Oy Ab

Julkaistu lauantaina 27.6.2009 klo 15:06 Sarjakuvat-luokassa.

Edellinen
Maailmanvaluutta
Seuraava
Kuuma kesäpäivä