Turun Kakola

Turun Kakola on tunnettu jo yli vuosisadan ajan pahamaineisena vankilana. Laitos sai alkunsa vuonna 1839, kun silloinen maamme senaatti määräsi Kakolan rakennettavaksi. Vankilalle valittiin eristäytynyt sijainti Turun Kakolanmäen huipulle. Se oli 1800-luvun puolivälissä syrjäinen alue ja kaukana varsinaisesta kaupungin ydinkeskustasta. Vankilan rakennustyöt aloitettiin 1845 ja laitos valmistui kahdeksan vuotta myöhemmin. Turun linna oli toiminut vankilana ennen kuin graniittiseen renessanssityyliseen Kakolaan siirrettiin ensimmäiset vangit vuonna 1853. Keskusvankilan lisäksi rakennettiin Lääninvankila vuosina 1885-90. Sittemmin Kakolaan sijoitettiin moninkertaiset rikoksenuusijat ja rangaistuslaitoksesta tuli Helsingin keskusvankilan eli Sörkän veroinen tyrmä.

Turun keskusvankila sai uudet tilat kaupungin toiselta laidalta Saramäestä syyskuussa vuonna 2007. Yli sata vuotta vankeinhoitoa palvellut tyrmä vapautti vankinsa uusiin tiloihin ja graniittilinna saattoi avautua yleisölle keväällä 2008. Nyt vankila-alueelle järjestetään ryhmille opastettuja kiertokäyntejä, jotka kestävät kaksi tuntia. Kierroksen aikana kävijät pääsevät tutustumaan vankilamiljööseen sekä itse vankilarakennukseen. Kakolanmäki on ollut kaupunkilaisilta suljettua aluetta kaikki nämä vuodet, mutta nyt salamyhkäisyyden verhoa ollaan raottamassa. Vanhan vankila-alueen tulevaan käyttöön en ole tutustunut. Odotettavissa lienee asuntoja mäen itäiselle rinteelle, josta on upeat näkymät Aurajoelle. Kukkulan toiselle puolelle tullee niin ikään uudisrakennuksia, jahka kaavoitus ja kunnallistekniikka edistyvät.

Kuva
Matti Mattila

Kävin tutustumassa Kakolanmäellä noin kuukausi sitten. Alue oli yhä aidattu, vaikka innokkaimmat olivatkin jo ehtineet murtamaan portin auki. Mäeltä on erinomaiset näköalat kaupungin ylle, sillä kukkula kohoaa reilusti yli kattojen. Otin oheisen kuvan Kakolanmäeltä kohti Mikaelinkirkkoa. Tämä on sikäli harvinainen kuvakulma, ettei tällaisia kuvia ole juurikaan aiemmin voinut ottaa, koska kukkulan laki on ollut aidattuna aina näihin päiviin asti. Vankilan aidatut alueet saattavat piankin avautua kaupunkilaisille, jolloin mäestä saattaa syntyä yksi Turun nähtävyyksistä.

Julkaistu tiistaina 3.6.2008 klo 17:57 avainsanalla valokuvaus.

Edellinen
Nyt on kesä
Seuraava
Suklaapirtelö