Nyt on kesä

Koulut ovat päättyneet ja kesäkausi on alkanut. Viikonloppu oli eteläisessä Suomessa aurinkoinen ja kaikin puolin erinomainen kevätjuhlia varten. Vaaleanharmaat pilvenriekaleet alkoivat kuitenkin lähestyä sunnuntaina iltapäivällä ja maanantai onkin sitten jo tutun harmaa. Ahdistavaan harmaasävytteiseen ilmanalaan saatiin totutella pitkin syksyä ja vähälumista talvea. Kirkas auringonvalo on saanut monet siristelemään silmiään, sillä outo valoilmiö on häikäissyt ylenpalttiseen fotonipommitukseen tottumattomat pohjoisen asukkaat. Sääennusteen mukaan pilvistynyt keli on vain väliaikaista, joten sopii odottaa kesän jatkuvan aivan näinä päivinä.

Kevään päättyminen tietää monille kesälomaa tai kesätöitä. Kesäkuu ei varsinaisesti ole vielä kesälomakuukausi, joka perinteisesti on Suomessa ollut heinäkuu. Eurooppalainen kesälomakausi on elokuussa. Suomessakin kesälomat ovat alkaneet hiljalleen yleistyä loppukesästä eli yleiseurooppalaiseen tapaan elokuussa. Suuntaus on näkyvissä erityisesti julkishallinnossa. Etelän virkakollegat eivät nimittäin tahdo saada kiinni maamme virkasisariaan heinäkuussa, jolloin työt ovat vielä täysillä käynnissä leveysasteemme eteläisellä puolella. Tämän ovat viranhaltijatkin havainneet, ja lomia on ryhdytty siirtämään myöhemmäksi kesään.

Osa koululaisista ja opiskelijoista on aloittanut kesätyöt. Taskurahaa kerätään tulevan syksyn ja talven koitoksia varten. Joku kerää säästääkseen isompaan hankintaan, toinen työskentelee rahoittaakseen tulevia opintojaan. Suomalaisittain pitkähkö opinahjojen kesäloma mahdollistaa pidemmänkin kesäduunin. Sen katkaisee vain heinäkuun kesälomakausi, jolloin joidenkin kesälomatkin saattavat pysähtyä jatkuakseen vain muutaman viikon elokuun puolella. Lomiin on siis vielä vähän aikaa ja niitä odotellessa ei haittaa, vaikka sää on hieman harmaa.

Julkaistu Mondayna 2.6.2008 klo 11:11 avainsanoilla loma ja sää.

Edellinen
Plurk
Seuraava
Turun Kakola