Toisen päivän ilta

Tunnin nokosten jälkeen aloin valmistautua varsinaiseen matkan kohokohtaan. Tina Turner oli saapunut Pariisiin konsertoimaan loppuunmyytyyn Bercyn stadioniin, joka sijaitsi noin 15 minuutin metromatkan päässä Saint-Lazaren asemalta. Konsertin alkuun oli vielä pari tuntia, joten ehdin hyvin haukata iltapalan hotellini kadun varrella sijainneessa kansainväliseen kahvilaketjuun kuuluneessa Starbucksin kahvilassa. Kahvilaan oli hotellilta matkaa vain muutamia kymmeniä metrejä ja se sijaitsi metroasemaa vastapäätä. Kiireettömänä katselin taas kahvilan ikkunan läpi ulkona hyörivää ihmismassaa, joka kopsutteli paikasta toiseen. Jollakin oli ehkä kiire kotiin syömään, toiset taas olivat kenties matkalla kauppaan.

Aikani kahvilassa istuskeltuani kävelin kadun toiselle puolelle Saint-Lazaren metroasemalle. Ostin automaatista 1,60 euron hintaisen kertalipun. Vaihtoehtoisesti Pariisissa kannattaa ostaa 11,60 euroa maksava kymmenen matkan lippuvihko eli un carnet, mikäli liikkuu paljon metrolla. Lippu on voimassa puolitoista tuntia, joten yhdellä leimauksella ehtii vaihtaa kulkuvälinettä useaan kertaan. Muutaman päivän matkalla saattaa riittää pari metrolippua, mikäli asuu jossakin keskustan hotellissa. Metrolipun ostaminen automaatista on helppoa, vaikka laite puhuukin vain ranskaa. Vastaamalla oui ruudulla esitettyihin kysymyksiin ja viimeiseen non, naksahtaa kolikkoluukku auki. Kolikot pudotettuaan tulostuu lippu ja mahdolliset vaihtorahat putoavat poimittaviksi.

Matka Bercyn stadionille kesti vartin verran ja perille tultiin hyvissä ajoin. Stadikan portaille oli kokoontunut jo suuri joukko ihmisiä odottamaan sisäänpääsyä, jota ei pitkään tarvinnutkaan enää odottaa, sillä ovet avautuivat melkein samaan aikaan, kun satuin saapumaan paikalle. Stadion oli pitkälti samanoloinen kuin ne monet muutkin isot areenat, joita olin nähnyt aiemmin. Istumapaikkani oli erinomaisella paikalla B-katsomossa ja melkein suoraan esiintymislavalle. Yleisöä alkoi virrata hitaasti sisään. Sali täyttyi viimeistä tuolia myöten, ja paikalla oli arviolta noin 17 000 nälkäistä rokin ystävää.

Tina Turneria ei tarvinnut odottaa pitkään. Konsertti alkoi ajallaan ja ilmoille kajahti tuttuja hittejä vuosikymmenten ajoilta. Steamy Windows, Proud Mary, River Deep, Mountain High, Private Dancer ja tietysti The Best soivat takuuvarmasti ja lujaa. Korvatulpista oli jälleen hyötyä, sillä salissa pauhasi melkoinen metakka. Musiikin kuuli itse asiassa paremmin pienellä demppauksella kuin raakana suoraan tärykalvoille. Valitsin medium-vaimennuksen, joka tuntui hyvältä valinnalta ja teki samalla konsertista nautittavan elämyksen. Ensimmäisessä setissä rokkirouva esitti 11 kappaletta ja vaihtoi esiintymisasuakin kolme kertaa. Setti päättyi mahtipontiseen We Don’t Need Another Hero -biisiin. Puolen tunnin väliajalla ehti nauttimaan virvokkeita ja tekemään faniostoksia.

Toinen setti alkoi upeasti akustisten kitaroiden säestäessä vanhaa Beatles-hittiä Help. Vauhdikkainta osuutta toisella puoliskolla olivat uskomattoman rokahtavat Rolling Stones -tulkinnat Jumping Jack Flash ja It’s Only Rock’n’Roll -hiteistä. Viimeistään tässä vaiheessa jäykimmänkin fanin rytmijalka alkoi polkea lattiaa. Samannimisestä James Bond -elokuvasta tuttu Goldeneye ei ollut pelkkä musiikkiesitys, siinä yhdistyi hieno lavashow kaikkine rekvisiittoineen ja tanssijoineen. Setin viimeinen biisi oli pitkään odotettu The Best, joka sai yleisön ajoittain seisomaan ja osoittamaan suosiotaan. Valot sammuivat lavalla ja yleisö jäi janoamaan lisää huutaen rytmikkäästi: "Tina, Tina, Tina!"

Yleisön encore-pyyntöihin vastattiin ja ämyreistä alkoi soida lisää rokkia. Tina esitti vielä pari kappaletta, joista yksi oli takavuosien hitti Nutbush City Limits. Kappaleen aikana laulajatar nousi kirjaimellisesti ilmaan, sillä osa lavasta muuttui nostotelineeksi, jonka varren päässä Tina keikkui yleisönsä yläpuolella vasemmalta oikealle ja kannustaen samalla yhteislauluun. Konsertti ja koko konserttimatka oli jokaisen sentin arvoinen. Upea ilta oli saanut upean ja arvoisensa päätöksen. Yleisö oli haltioissaan ja juhlakalu aivan selvästi tyytyväinen saamaansa suosioon. Konsertti päättyi noin yhdentoista aikaan illalla. Tein paluumatkan hotelliin taas kätevästi metrolla ja pehkuihin painuin puoli kahdentoista maissa herätäkseni taas seuraavana aamuna aurinkoiseen Pariisin kevääseen.