Tiedettä, taidetta, historiaa

Sunnuntaina oli yksi upeimmista alkukesän päivistä. Helteinen sää oli saanut ihmiset ulkoilemaan ja Helsingin keskustassa oli välillä melkein ruuhkan tunnelmaa jopa jalkakäytävillä. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum oli avoinna viimeisiä päiviään ja oli vetänyt melkoisesti väkeä tutustumaan arkkitehtonisesti hienoon rakennukseen sekä mielenkiintoiseen näyttelyesineistöön. Ulotin sunnuntaikävelyni museoon, jossa oli tapahtumia pitkin päivää. Portaikossa käteeni työnnettiin päivän ohjelmalehtinen. Toisessa kerroksessa sijainneessa pienessä museomyymälässä oli pitkä jono, kun museovieraat olivat tulleet ostamaan reilusti alennettuja kauppatavaroita. Vieraat saivat ottaa maksutta mukaansa museosta kertovan kirjan Tiedettä, taidetta, historiaa (Yliopistopaino, 2003, ISBN 952-10-1440-7). Myös minä nappasin kappaleen kainalooni ja ryhdyin sitä myöhemmin selailemaan.

Tiedettä, taidetta, historiaa

Hienosti toimitettu kirja kertoo värikkäällä ja kiehtovalla tavalla yliopistomuseosta ja sen kokoelmista. Lukuisat värikuvat ja vanhat mustavalkokuvat elävöittävät tieteen eri aihealueista kertovia lyhyitä kertomuksia, joita kymmenet alojensa asiantuntijat ovat kirjoittaneet. Kirjan yli 140 sivua on melkoinen lukupaketti, ja sen kanssa saisi vierähtämään tunnin jos toisenkin. Museossa ehtii käydä vielä muutaman päivän ajan, sillä viimeinen näyttelypäivä Arppeanumin rakennuksessa on ensin sunnuntaina 1. kesäkuuta. Kannattaa samalla tarkistaa, josko sieltä yhä liikenee ilmaisia historiankirjoja.

Heinämies, Kati (toim.)

Tiedettä, taidetta, historiaa

Helsingin yliopistomuseo

ISBN
952-10-1440-7

Julkaistu Tuesdayna 27.5.2014 klo 18:14 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia, kirjat ja museot.

Edellinen
Memorial Day avaa kesäkauden
Seuraava
The Shadows - Platinakokoelma