Pariisin kevät 2024 - osa 2

Eiffel-torni
Kuva
Matti Mattila

Perjantaiaamuna oli aikainen herätys. Olin laittanut kellon soimaan seitsemältä, jotta ehdin maittavalle hotelliaamiaiselle. Päivän ohjelmassa oli nimittäin reilun kahden tunnin opastettu kiertoajelu kaupungilla omalla pikkubussillamme. Oppaaksi olimme saaneet erinomaisen Pariisin tuntijan Irmelin, joka kertomansa mukaan oli asunut Pariisissa jo viitisenkymmentä vuotta. Oppaamme olikin hyvin perillä kaupungista, ja saimme kuulla mielenkiintoisia yksityiskohtia sieltä täältä.

Kaupunkikierros päättyi Seine-joen rantaan. Seuraava ohjelmanumeromme oli kahden tunnin lounasristeily Pariisia halkovassa joessa. Kevät oli parhaimmillaan ja lämpötila sen kuin vain nousi tunti tunnilta. Laivassa oli miellyttävä ilmastointi ja herkullinen ruoka. Seinen vedenpinta sen sijaan oli noussut niin paljon, ettei laivamme mahtunut siltojen alta. Jouduimmekin kääntymään ja seilaamaan vastakkaiseen suuntaan kaupungista poispäin. Laivayhtiö pahoitteli sattunutta tilannetta, joskaan eihän asialle mitään voinut edes laivurikaan. Luonto oli päättänyt päästää hieman enemmän vettä joessa, joten meidän oli tyytyminen hieman karumpiin maisemiin matkan varrella. Laivayhtiö korvasi menetyksemme antamalla meille vapaalipun seuraavaan, tunnin kestoiseen risteilyyn. Ainakin oma päiväohjelmani oli jo sen verran täynnä, etten tullut käyttäneeksi tätä hienoa vastaantuloa.

Alkuiltapäivästä rantauduimme Eiffel-tornin läheisyyteen. Rannalta kukin ryhmästämme jatkoi omille teilleen. Päätin kävellä kaupungin läpi takaisin hotellille, koska ilma oli kuin morsian. Lämpötila oli noussut jo 24 asteeseen, ja aurinko paahtoi suoraan selkääni koko kävelymatkan ajan. Matkan pituus eli neljä kilometsiä ei ollut päätä huimaava. Sain taitettua sen vähän yli tunnissa, kun kävelin rauhallisesti. Nopeammin ei olisi kannattanut kulkea, sillä jo tämäkin paseeraus nosti hien pinnalle. Päästyäni lopulta hotelliin myöhemmin iltapäivällä otin heti suihkun ja vaihdoin hiostuneet vaatteet. Pariisin kevät oli oikeastaan jo kesä.

Julkaistu perjantaina 26.4. klo 16:08 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Pariisin kevät 2024 - osa 1
Seuraava
Pariisin kevät 2024 - osa 3