Arppeanum

Helsingin yliopistomuseo Arppeanum sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin ytimessä. Erinomaisesta sijainnistaan huolimatta en ole tähän päivään mennessä saanut aikaiseksi käydä museossa, vaikka olen sen ohi kulkenut monta kertaa. Sunnuntaikävelyni oli jo päättymäisillään, kun astelin pitkin Aleksanterinkatua tarkoituksenani hypätä seuraavaan seiskan ratikkaan. Pysäkin aikataulu näytti vaunun tulevan vasta kymmenen minuutin kuluttua, joten päätin kävellä seuraavalle pysäkille kauniissa kesäsäässä. Seuraava pysäkki tuli vastaan ja vielä oli aikaa ennen kuin ratikka olisi paikalla. Jatkoin yhä eteenpäin ja kävelin Senaatintorin poikki kohti valtion hallintokortteleita. Torin takana sijaitseva sporapysäkki on Snellmaninkatu kolmen kohdalla. Aivan seisakkeen kohdalla sijaitsee myös yliopistomuseo, jota olin moneen otteeseen kummastellut aiemmin ratikkaa pysäkillä odotellessani. Taas tänään katselin kiinnostuneena museon kylttejä. Talo näytti olevan avoinna, joten päätin astua sisään.

Kuva
Matti Mattila

Museon raskas pääovi ei suoranaisesti kutsunut sisään, ja hetken epäilin, mahtoiko paikka olla avoinna lainkaan. Ovi oli kuin olikin auki ja pieni kyltti aulan perällä kehotti kapuamaan toiseen kerrokseen, jossa sijaitsi museon vastaanotto. Talo oli hiljainen. Kapusin metallisia porrasaskelmia ylös tyylikkäässä 1800-luvun lopun dekoratiivisessa portaikossa ja suuntasin vastaanottotiskille. Kerroin olevani museossa ensimmäistä kertaa ja sain ohjeet aloittaa rakennuksen neljännestä kerroksesta. Museossa on kaikkiaan kolme näyttelykerrosta, joissa on pysyvän näyttelyn lisäksi ajoittain vaihtuvan teeman mukainen esineistö. Tällä hetkellä teemana on Helsingin yliopiston taideteokset kampusten kätköistä. Näyttely on avoinna 17.2.2013 eli ensi vuoden alkupuolille asti. Museovirkailija selosti lyhyesti näyttelyn rakenteen, ja tervetulotoivotusten jälkeen jatkoin teräsportaita pitkin neljänteen kerrokseen.

Kuva
Matti Mattila

Yliopistomuseossa saattoi aistia ajan sadan vuoden takaa. Aika oli käytännöllisesti katsoen pysähtynyt museon uumenissa ja tällaisille laitoksille tyypillinen "vanhan" haju työntyi sieraimiin kirvoittaen hajuaistin herkimmilleen. Mielenkiintoisessa näyttelyssä pääsi tutustumaan 1900-luvun alun hammaslääkärin välineisiin, ensimmäisiin röntgenlaitteisiin ja moniin muihin viime vuosisadan aikaisiin lääketieteellisiin ihmeisiin. Talossa aikoinaan majaillut geologian laitos oli jättänyt ison mineraalikokoelman kolmannen kerroksen kabinettiin, jossa jykevien vitriinien suojissa seisoi kivinäyte poikineen. Museossa saisi hyvin kulutettua tunnin jos toisenkin tutkimalla tarkemmin esineitä ja eläytymällä menneeseen maailmaan. Olin ainoa vieras museossa ja kiertelin salista toiseen melko reippaaseen tahtiin. Sain nopeasta silmäilystäni huolimatta silti kulumaan melkein tunnin kiehtovien museoesineiden parissa.

Kuva
Matti Mattila

Arppeanum avattiin yleisölle vuonna 2003. Tätä ennen talo palveli kemian opinahjona ja sittemmin myös geologian laitoksena, joka muutti Kumpulaan vuonna 2001. Vuonna 1869 valmistuneen talon suunnitteli Carl Albert Edelfelt (1818-1869), ja se sai pian nimekseen Arppeanum uudisrakennuksen rakentamista voimakkaasti ajaneen silloisen Helsingin yliopiston rehtorin Adolf Edvard Arppen (1838-1894) mukaan. Arkkitehti C. A. Edelfelt puolestaan oli kuuluisan taidemaalarimme Albert Edelfeltin (1854-1905) isä, mutta kuoli tosin vain 50-vuotiaana vuoden 1869 alussa eikä koskaan päässyt näkemään suunnittelemansa talon viimeistelyä saatikka avajaisia. Arppeanum on jo itsessään näkemisen ja vierailun arvoinen. Loisteliasta taloa tituleerattiin aikoinaan palatsiksi sen valmistuttua ja rakennuksen jyhkeitä muotoja ja yltäkylläistä koristelua katselleessaan liikanimi on helppo ymmärtää. Nykyään yliopistomuseo on avoinna yleisölle tiistaista sunnuntaihin ja sisäänpääsy on maksuton. Rakennuksessa toimii myös erinomainen kahvila ja lounaspaikka, joten Arppeanumissa voi vierailla ilman museokäyntiäkin.

Helsingin yliopistomuseo Arppeanum

Avoinna
ti-pe 11-17, la-su 11-16
Osoite
Snellmaninkatu 3, Helsinki
Puhelin
09 191 24071, 09 191 22914
verkko-osoite
www.museo.helsinki.fi
sisäänpääsymaksu
maksuton

Julkaistu sunnuntaina 1.7.2012 klo 18:03 avainsanoilla arkkitehtuuri, historia, museot, näyttelyt ja opiskelu.

Edellinen
Sinä-passiivi
Seuraava
Tuplasuklaapirtelö