Eilinen sunnuntai oli Helsingissä aurinkoinen ja verrattain lämmin. Ulkoillessa ei nyt vielä päässyt hikoilemaan, mutta kesäsää sai kuitenkin janoiseksi, ja aloin kaivata jotain virkistävää. Poikkesin Mannerheimintien varrella vastaan tulleeseen McDonaldsiin. En ole kyseisessä pikaruokalassa käynyt vuosiin ja arvelin sen olevan yhtä suosittu nykyään kuin aina ennenkin. Suosiota voi mitata esimerkiksi kassajonojen pituudella. Jonot Mäkkärin tiskin edessä ovat tyypillinen näky, ja näin markkinoinnin ammattilaisena voisin jopa väittää, että ruokalaketju suorastaan haluaa niitä jonoja. Niiden annetaan muodostua pitämällä esimerkiksi kassat vajaamiehityksellä, sillä psykologisesti tarkasteltuna jonot antavat nimittäin vaikutelman suositusta paikasta, johon niin moni haluaa ja on siksi valmis jonottamaan. Mäkkärin suosio tosin saattaa olla aivan aitoakin. Tällä kertaa Manskun McDonaldsin viidestä kassasta vain kaksi palveli asiakkaita.
Vuoroni tuli ja tilasin tuplasuklaapirtelön. Jonottaminen ei sinänsä kohdallani kestänyt pitkään, vaikka varsinaisia jonoja ei ollutkaan. Suomalaiset kun ovat huonoja oma-aloitteisesti muodostamaan jonoja ellei niitä ole erikseen ohjattu aitauksin, karsinoin ja köysin. Henkilökunnan työskentely tiskin toisella puolella oli huvittavaa katseltavaa. Toiminnassa ei näyttänyt olleen mitään suunnitelmallisuutta ja myyjät kohelsivat päättömästi edestakaisin tiskin takana. Joku etsi vielä valmistamattomia hampurilaisia, toinen puolestaan haki jotain muuta kadonnutta syötävää. Asiakkaita palveltiin välillä tiskin sivusta ja silloin tällöin joku haki hampurilaisnyyttinsä jonojen keskeltä. En voi muuta kuin nostaa hattua näille uutterille ravintolatyöntekijöille, jotka pystyvät hanskaamaan kaiken tuon sekasotkun. Myös asiakkaille taitaa olla syytä antaa ruusu, koska he jaksavat kärsivällisesti ensin odottaa vuoroaan ja sitten maksettuaan seuraavaksi syötävää.
- Kuva
- Andrew Mager
Hieman ylihinnoiteltu tuplasuklaapirtelöni ei tahtonut valmistua. Katselin pirtelön valmistusta tiskin takaa. Yhdessä vaiheessa tarjoilijatar kipitteli edestakaisin aivan kuin etsien jotain. Pirtelöastiani ulkopinta oli kauttaaltaan suklaatahnan peitossa, mutta pian se oli pyyhitty puhtaaksi. Välillä kuulin hänen huutavan apua suklaakastikeastian vaihtamiseen, kun omat taidot eivät siihen riittäneet. Sain lopulta pienen juomapikarin, johon oli lorautettu pari desilitraa pirtelöä pohjaksi ja sekaan sitten suklaaesanssia ikään kuin raidaksi koko luomukselle. Lopputulos ei aivan näyttänyt samalta kuin mainoskuvissa, mutta eiväthän nämä hampurilaisravintoloiden tuotteet ole ennenkään vastanneet markkinoinnin luomia mielikuvia. Pikarin valintaan taisi olla syykin, sillä tarjoilijatar ei löytänyt pirtelöpurkkiin kantta ja niinpä herkku oli valutettu tavalliseen muoviseen juomamukiin. Eipä tuo minua haitannut, sillä olisin sen kannen joka tapauksessa irrottanut ennemmin tai myöhemmin.
Pieni pirtelöjuoma oli nopeasti hotkaistu eikä se oikein virkistänyt kaipaamallani tavalla. Aloin myöhemmin illalla miettiä, josko tuollaisen pirtelön voisi pyöräyttää kotikeittiössä. Suklaapirtelön valmistaminen ei ole vaikeaa. Juomaan tarvitaan maitoa ja jäätelöä sekä loraus suklaasiirappia. Tehosekoitin tekee loput.
Tuplasuklaapirtelö
2 annosta- 4 dl kulutusmaitoa
- 3 dl suklaajäätelöä
- 8 rkl kaakaojuomajauhetta
Mittaa aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kaada pirtelö korkeaan pikariin. Koristele kermavaahdolla ja suklaarouheella. Tarjoile heti.