Vähitellen lämpenevää

Kuva
eyesogreen

Hellekesä ei ota käynnistyäkseen. Aurinko on paistanut ajoittain sadeilmojen säestäessä noin joka toinen päivä. Eilen iltapäivällä kirkastunut sää Helsingissä on jatkunut tänään kesäisenä, mutta ulkona on ollut paikoitellen viileää. Uskaltauduin tänään ulos ensimmäistä kertaa tänä kesänä ilman päällystakkia. Varjopaikoilla koleuden tunsi selvästi viilettäessä paitahihasillaan ulkosalla ja muutaman kerran tuli takkia ikävä. Toukokuussa meteorologit aloittivat jokavuotisen mantransa sään lämpenemisestä. Illasta toiseen säätieteilijät ovat jaksaneet aina näihin päiviin asti hokea, miten sää tästä nyt alkaa lämmetä. Hetken sitä lämpöä on riittänyt, mutta enimmäkseen alkukesä on ollut kylmänpuoleinen. "Sää lämpenee" on ollut säätiedotusten yleisin hokema viimeiset pari kuukautta niin, että nämä turhat lupaukset ovat alkaneet jo hieman ärsyttää. Toivoa paremmista ja helteisimmistä keleistä on vielä, sillä onhan tätä kesää tässä vielä jäljellä vaikka kuinka.

Julkaistu tiistaina 3.7.2012 klo 18:28 avainsanalla sää.

Edellinen
Tuplasuklaapirtelö
Seuraava
Neljäs heinäkuuta