Suomen kielessä on monien muiden kielten tapaan passiivirakenne. Passiivia käytetään silloin, kun ei haluta tai ei voida ilmoittaa, kuka on virkkeessä tekijän asemassa. Esimerkiksi virke: "Kesällä eletään joutilasta aikaa ja luetaan kirjoja", ei kerro kuka elää joutilasta aikaa ja kuka lukee kirjoja. Kyseessä on yleinen ilmaisu, jolla tarkoitetaan ketä tahansa eikä sitä siis kohdisteta kehenkään tiettyyn henkilöön. Mainion kotimaisen passiivimuodon rinnalle on yhä enenevässä määrin yleistymässä niin sanottu sinä-passiivi. Yksikön toisen persoonan muotoa kuulee nykyään käytettävän yhä enemmän eritoten television haastattelutilanteissa, joissa haastateltava vastaan toimittajan kysymyksiin puhuttelemalla tätä sinä-muodossa. Oheinen lyhyt dialogi kuvaa sinä-passiivin käyttötilannetta, jossa toimittaja haastattelee tuoretta urheilumitalistia.
Toimittaja: Mikä urheilussa on tärkeintä?
Urheilija: Tärkeintä on että sä keskityt suoritukseesi ja että sä teet parhaasi.
Yksikön toisen persoonan muodot ovat normaalia yleiskieltä. Neutraalin yleiskielen lisäksi suomen kielessä on vahva puhekieli, joka eroaa yleiskielestä toisinaan melkoisesti. Esimerkiksi sinä-persoonanpronominista on taivutusmuodosta riippuen erilaisia puhekielisiä muotoja, kuten sä (sinä) ja sun (sinun). Pronominin lisäksi virkkeessä on tyypillisesti myös muita puhekielisiä sanoja, esimerkiksi "sä kirjotat" (sinä kirjoitat) ja "sun kirjas" (sinun kirjasi). Pääsääntöisesti yksikön toisella persoonamuodolla tarkoitetaan nimenomaisesti ja yksiselitteisesti puhetilanteessa puhuteltavaa henkilöä. Näistä hyvänä esimerkkinä käyvät reseptit, joissa opastetaan lukijaa sinä-muodossa, kuten oheinen esimerkki valottaa.
Sekoita kulhossa jauhot, kananmunat ja mausteet. Lisää vesi ja vatkaa seos kuohkeaksi. Tarkista maku...
Toisen persoonan muotoja käytetään toisinaan myös passiivinomaisesti. Tällaisessa rakenteessa sinä-persoonapronomini on eräänlainen yleispersoona, jolla tarkoitetaankin ketä tahansa. Rakenne kuitenkin muotonsa vuoksi puhuttelee aina myös puhuteltava tai tekstiä lukevaa henkilöä.
Liikennesäännöt ovat monissa länsimaissa yhtenäiset. Jos ajat autolla, käytät ajoradan oikeanpuoleista kaistaa.
Sinä-passiivilla on kohdistuvuutensa vuoksi tungetteleva sävy. Se puhuttelee suoraan kuulijaa ja alkaa päällekäyvänä vähitellen ärsyttää. Tämänkaltainen passiivimuoto lienee saanut vaikutusta englannin kielestä, jossa se on hyvin yleinen. Suomen kielessä sinä-rakenteen voi korvata aidolla passiivimuodolla, esimerkiksi:
Liikennesäännöt ovat monissa länsimaissa yhtenäiset. Autolla ajettaessa käytetään ajoradan oikeanpuoleista kaistaa.
Joskus passiivin voi korvata suomen kielessä yksikön kolmannella persoonalla. Rakenne viittaa neutraalisti keneen tahansa, mutta ei hyppää silmille sinä-passiivin tapaan.
Liikennesäännöt ovat monissa länsimaissa yhtenäiset. Jos ajaa autolla, käyttää ajoradan oikeanpuoleista kaistaa.
Kieli ja ilmaisutavat kehittyvät ajan mittaan. Kehitykselle tuskin voi laittaa jarruja, ja ihmiset käyttävät kieltä kommunikointiin eri aikakausilla kulloinkin parhaaksi katsomallaan tavalla. Kielen käyttöön vaikuttavat myös muoti-ilmiöt ja aikakauden puhetapa. Jos joku 1800-luvulla elänyt suomalainen pääsisi nyt kuuntelemaan nykyistä puhettamme, hän tuskin ymmärtäisi kaikkea kuulemaansa, vaikka se päällisin puolin kuulostaisikin yhä suomen kieleltä. Kieleen on tullut paljon uusia sanoja ja käsitteitä, joita entisaikojen ihmiset eivät käyttäneet saatikka tienneet olevankaan.
Kielet eri puolilla maailmaa ovat kehittyneet melkoisesti viimeisten parin tuhannen vuoden aikana. Samaan aikaan kieliä on kadonnut ja uusia on tullut tilalle. Pelkästään tämä lyhyt ajanjakso todistaa, miten nopeasti kieli muuttuu. Siksi tuntuu epätodennäköiseltä, että englannin kieltä puhuttaisiin nykymuodossaan vielä 800 000 vuoden kuluttua, kuten elokuvassa Aikakone (The Time Machine, 2002) kuvitteellisesti uumoillaan. Sinä-passiivi on joko tämän hetken muoti-ilmiö tai sitten se on tullut jäädäkseen suomen kieleen. Kielitutkijat kertonevat kehityksen suunnasta aikanaan.