Flickerin tarkat kartat

Suosittu kuvienjakosivusto Flickr esitteli tänään uudistuneen karttaosionsa. Valokuvien jakamisen lisäksi kuvaaja voi halutessaan sijoittaa otoksen kartalle ja näin kertoa katselijoille, missä päin maailmaa kuva on otettu. Aiemmin Yahoon karttoihin perustuneet kartat eivät ole olleet järin tarkkoja ja paikoitellen karttasuurennoksessa näkyy pelkkää tyhjää. Uudet kartat perustuvat nyt Nokian karttoihin ja tarkkuutta on tullut rutkasti lisää. Tosin vieläkään kaikkia maailman kolkkia ei näe kartalta ja vähän syrjäisimmissä paikoissa näkee yhä tyhjää. Yksi tällaisista lähes tuntemattomista kohteista on Mindelon kaupunki São Vicenten saarella Kap Verdellä, josta ei tahdo olla näkyvissä muuta kuin pääväylät. Satelliittikuvakin kaupungista on epämääräistä bittimössöä. Tiekartan ja satelliittikuvan välinen ero on myös huomattava, sillä satelliittikuvaan verrattuna tiekartan rantaviiva on Mindelossa siirtynyt kilometrikaupalla merelle päin.

Nokian tarjoamat kartat eivät kaikkialla vedä vertoja kilpailevaan Googlen kartastoon. Jopa avoimen lisenssin OpenStreetMap-sivustokin tarjoaa esimerkiksi Mindelosta tarkemman katukartan. Flickr kehuu käyttävänsä OpenStreetMapin (OSM) karttoja silloin, kun kaupallinen karttapalvelu ei kata haluttua tarkkuutta. Mindelossa OSM ei kuitenkaan näytä olevan käytössä, ja olenkin joutunut sijoittamaan maaliskuussa ottamani valokuvan kartalle vähän sinne päin. Flickerin karttaosio on kuitenkin erinomainen ominaisuus. Siitä saa ainakin suuntaa antavan käsityksen valokuvan sijainnista silloin, kun täsmällisen tarkkaa karttapohjaa ei ole tarjolla.

Kuva
Flickr

Karttojakin markkinoiva Nokia on paremmin tunnettu matkapuhelimistaan. Yhtiön viimeaikaiset edesottamukset niin markkinaosuuksissa kuin tuotteissaankin ovat olleet puheenaiheina jo tovin. Saattaahan vielä käydä niinkin, että Nokia kutistuu pelkäksi karttayhtiöksi. Metamorfoosi ei olisi yhtiön historiassa ensimmäinen, joten ainakin kokemusta liiketoimintastrategian muutoksesta luulisi löytyvän. Flickeriin upotetut kartat ovat monin paikoin tarkkoja ja korkealaatuisia, mikä on osoitus Nokian toiminnan korkeasta laadukkuudesta. Eikä niissä puhelimissakaan juuri mitään suurempaa vikaa ole. Syy karttatoimittajan vaihdokseen selittyy Yahoon siirryttyä käyttämään Nokian karttoja, joten Yahoon tytäryhtiönä Flickerin on luontevaa käyttää samoja karttoja. Karttaosion vaihdos on sujunut mutkattomasti ja uudet kartat ovat jo käytettävissä. Karttatoiminnallisuus sopii erinomaisesti valokuvien yhteyteen, joten siihen onkin hyvä panostaa kunnolla.

Julkaistu perjantaina 29.6.2012 klo 19:40 avainsanalla valokuvaus.

Edellinen
Työpöytien vertailu
Seuraava
Sinä-passiivi